Hyppää sisältöön

Granlundin vuosi

Hero Image

“Kasvun mahdollistivat pitkäaikaiset kanta-asiakkuudet ja vahva osaamisemme”

Kiinteistö- ja rakennusalan haastavassa tilanteessa onnistuimme Granlundilla tekemään hyvän tuloksen. Liikevaihtomme parani useimmilla liiketoiminta-alueilla, ja kaikkein parhaiten vuosi sujui datakeskussuunnittelussa, rakennuttamisessa ja valvonnassa sekä kiinteistöohjelmistoissa.

Vuoden valopilkkuja olivat aktiivinen innovaatio-ja kehitystoiminta sekä alan runsas harjoittelupaikkatarjonta. On tärkeää panostaa tulevaisuuden osaajiin myös haastavina aikoina.

Avainluvut

Kasvua haastavassa markkinassa

Granlund saavutti positiivisen tuloksen vuoden 2024 aikana haastavassa kiinteistö- ja rakennusalan markkinassa.

Konsernin liikevaihto ylsi noin 9 % kasvuun edellisestä vuodesta, ollen 152,1 M€ (139,3 M€). Käyttökate oli 20,4 M€ (18,1 M€) ja liikevoitto 14,4 M€ (12,7 M€).

Datakeskusprojektit, korjausrakentaminen, ohjelmistot ja julkisen puolen hankkeet työllistivät myös vaikeammassa suhdannetilanteessa.

152.1 M€

Liikevaihto

14.4 M€

Liikevoitto

20.4 M€

Käyttökate

1545

Henkilöstömäärä

4.1 M€

Tulospalkkio

Vuoden aikana tapahtunutta

2
2024

Rakennuttajatoimisto Rantatupa liittyi Granlundiin

Granlund osti lahtelaisen rakennuttajatoimiston osakekannan.

Lue lisää
3
2024

Tyytyväinen henkilöstö

Maaliskuussa julkaistun henkilöstötutkimuksen mukaan valtaosa, 94 prosenttia, on tyytyväisiä työpaikkaansa.

Lue lisää
5
2024

Rakennesuunnittelun liiketoiminta laajenee

Palveluissa keskitytään erityisen vaativiin kohteisiin ja vähähiiliseen rakentamiseen.

Lue lisää
6
2024

Uusi omistaja

Kansainvälinen sijoitusyhtiö ICG tuli Granlundin vähemmistöomistajaksi.

Lue lisää
6
2024

K-Lab osaksi Granlundia

Granlund laajensi yrityskaupalla datakeskusliiketoimintaansa Ruotsissa.

Lue lisää
7
2024

Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen osaksi Granlundia

Etelä-pohjalainen arkkitehtitoimisto siirtyi yrityskaupalla osaksi Granlundia.

Lue lisää
7
2024

Arkkitehtityö Virtanen liittyi Granlundiin

Lahtelainen Arkkitehtityö Virtanen Oy fuusioitiin osaksi Granlundia.

Lue lisää
8
2024

Alan ilmastovaikutukset selville

Selvitys korjausrakentamisen, tilamuutosten ja purkamisen hiilijalanjäljestä loi kokonaiskuvaa rakennetun ympäristön ilmastovaikutuksista.

Lue lisää
10
2024

Uusi datastrategia

Datan rooli kasvaa vauhdilla kiinteistö- ja rakennusalalla. Granlundin datastrategian päivitys valmistui.

Lue lisää
10
2024

Asiakastyytyväisyys kasvoi

Asiakastyytyväisyytemme on kasvannut vuodesta 2022. Myös bränditutkimuksen tulokset ilahduttivat.

Lue lisää
11
2024

Ansiokkaita opinnäytetöitä

LVI-tekniikan hiilijalanjälkilaskentaa käsittelevä työ palkittiin vuoden parhaana opinnäytetyönä.

Lue lisää
11
2024

Raami Arkkitehdit liittyi Granlundiin

Granlund laajensi arkkitehtisuunnittelun tarjontaansa yrityskaupalla Tampereella.

Lue lisää

Tutustu tarkemmin vuoteemme

Tutustu Granlundin aiempiin vuosikertomuksiin

Mitä tietoa etsit?