Ympäristövastuullisuus hotellibisneksessä: Miten kiinteistöjä voidaan parantaa?
12.11.2019 – Ympäristöasioiden rooli kasvaa matkailualalla, mikä näkyy myös hotellikiinteistöjen rakentamisessa ja ylläpidossa. Sokotelin toimitusjohtaja Jarkko Härmälä valottaa, kuinka heillä tavoitellaan kestävämpää toimintaa.
Ympäristövastuullisuus on vahvasti esillä matkailualalla, ja se vaikuttaa myös hotellialan toimijoihin. SOK:n majoitus- ja ravintolapalveluihin keskittyvä tytäryhtiö Sokotel Oy operoi Suomessa seitsemää Radisson Blu -hotellia ja 14 Sokos-hotellia. Kaikki hotellit on sertifioitu kansainväliseen Green Key -merkkiin, jonka avulla edistetään kestävämpää matkailua. Tätä tavoitellaan esimerkiksi vaikuttamalla jätteiden, ruokahävikin sekä energian- ja vedenkulutuksen määrään.
”Ympäristöasiat ovat viime vuosien aika nousseet maailmanlaajuiseen tietoisuuteen, mikä näkyy myös S-ryhmän kaikessa toiminnassa. Green Key -sertifikaattiin sitoutumisen lisäksi hyödynnämme esimerkiksi uusiutuvaa sähköä, jota S-ryhmä tuottaa itse paljon. Hotellirakennuksien remonteissa ja uudishankkeissa puolestaan panostetaan uuteen teknologiaan, jotta hyödyt saadaan irti”, kertoo Sokotel Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Härmälä.
Matkailualalla ympäristöasioiden rooli vain kasvaa tulevaisuudessa. Ympäristöjohtaminen vaatii monipuolista kokonaisuuden hallintaa, jossa tulee huomioida kiinteistöjen lisäksi hankintaketjut ja palveluntarjonta. ”Suunnitelmallisella kehitystyöllä asioita pystytään tekemään ympäristöystävällisemmin ilman, että se vaikuttaa asumismukavuuteen. Koko yhtiön sähkön- ja vedenkulutus onkin laskenut n. 10 % per käytetty huone. Uudistettujen ja uusien hotellien tehokkuus tuo merkittävää kustannussäästöä yhtiölle ja samalla meidän asiakastyytyväisyys on kasvussa”, Härmälä lisää.
Vastuullisuuden kehittäminen
Ympäristövastuullisuus hotellibisneksessä lähtee rakentamisesta. Uusissa hankkeissa katsotaan yhdessä kiinteistönomistajan kanssa, mitä lähdetään tavoittelemaan. Nykyään uudet hotellirakennukset tehdään ympäristöluokitusten mukaan, esimerkiksi Sokotelin Torni-hotelli Tampereella ja Tripla-hotelli Helsingissä on tehty vastuullisuus edellä.
”Ympäristövastuullisuuden tavoitteleminen lähtee dialogista ja yhteisestä visiosta niin uusien hankkeiden kuin vanhempien kiinteistöjen peruskorjausten osalta. Kiinteistönomistaja tulee mukaan hyvin siinä vaiheessa, kun tehdään peruskorjaushankkeita ja valitaan teknisiä ratkaisuja. Kiinteistöjen ylläpito on Sokotelin kontolla, ja me toimimme hiilijalanjäljen pienentämiseksi sen suhteen.”
Ympäristövastuullisuuden kehittäminen ei ole vain kiinteistönomistajan ja vuokralaisen asia, vaan dialogia olisi hyvä käynnistää myös infrastruktuurin suuntaan. Kun kaupunki tai julkinen hallinto on mukana keskustelussa, päästään pohtimaan erilaisia ratkaisuja esimerkiksi lämmön- tai energiantuotantoon liittyen.
”Hyvä esimerkki yhteistyöstä löytyy Tampereelta, jossa Ilves-hotellin jäähdytys hoidetaan Tammerkosken vettä hyödyntämällä”, Härmälä kertoo.
Valokuva: SOK
Tämä artikkeli on Granlundin energia- ja ympäristöasioita käsittelevän juttusarjan kolmas osa. Kiinteistöjen energia- ja ympäristöjohtamisella on suuret mahdollisuudet vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään, sillä rakennusten lämmitys muodostaa noin neljänneksen energian kokonaiskulutuksesta. Granlund Consultingin energiatiimissä työskentelee yli 50 asiantuntijaa.
Lue juttusarjan muut osat:
Energia-alan muutos näkyy myös kiinteistöissä
Ympäristöjohtaminen kiinteistö- ja rakennusalalla – missä mennään?
Granlund Lux Helsingin kumppanina
18.12.2024 – Granlund tuo valotaiteen iloa Lux Helsinkiin Ilkka Paloniemen teoksella Seisminen pulssi. Kaivopuiston ratakuilussa esillä oleva teos yhdistää maapallon mystisen 26…
- Vastuullisuus
Granlund vahvistaa hallitustaan kansainvälisellä osaamisella
04.12.2024 – Uuden monialaisen hallituksen tavoitteena on luotsata yhtiötä vahvempaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.
- Granlund
- Nimitykset
Moni luontokadon seuraus korostuu rakennetussa ympäristössä
28.11.2024 – Sitran johtavan asiantuntijan Jarrod Luxtonin mielestä monimuotoinen luonto on ratkaisu moniin kaupunkien kohtaamiin haasteisiin, kuten tulviin, kuivuuteen ja helleaaltoihin.
“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”
27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.
- Energia
- Vastuullisuus
Palkitsimme vuoden 2024 opinnäytetyökilpailussa menestyneet
21.11.2024 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät LVI-tekniikan hiilijalanjälkilaskentaa, tietomallien soveltuvuutta, rakennusten digitaalista turvallisuutta sekä kulutusjouston hyödyntämistä.
- Innovaatiot
Raami Arkkitehdit liittyy Granlundiin
20.11.2024 – Granlund laajentaa arkkitehtisuunnittelun tarjontaansa merkittävällä yrityskaupalla Tampereella. Raami Arkkitehdit Oy:n myötä arkkitehtisuunnittelun ammattilaisten määrä Granlundilla kasvaa usealla kymmenellä.
- Yrityskaupat
AVIA Real Estate valmistautuu CSRD-raportointiin ennakoivasti
15.11.2024 – Helsinki-Vantaan ympäristössä sijaitsevista kiinteistöistä on tulevaisuudessa saatavilla CSRD-direktiivin mukaista vastuullisuustietoa. AVIA Real Estate valmistautuu vapaaehtoisesti uusiin raportointivaatimuksiin.
Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus kannustaa suhtautumaan vastuullisuuteen mahdollisuutena
07.11.2024 – Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus on Granlundin ja JLL:n yhdessä toteuttama tietopaketti kiinteistöalan vastuullisuudesta vuonna 2024.
Granlundin vuosi näyttää hyvältä niin liikevaihdossa kuin henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydessä
01.11.2024 – Granlundin vuosi näyttää marraskuun alussa onnistuneelta, ja toimitusjohtaja Pekka Metsi uskoo, että myös rakennusalan aallonpohja on saavutettu. Liikevaihdon kasvun lisäksi…
- Granlund