Hyppää sisältöön
UutinenVastuullisuus ja asiantuntemus ovat tutkitusti Granlundin valtteja

Vastuullisuus ja asiantuntemus ovat tutkitusti Granlundin valtteja

23.3.2021 – Kiitos teille asiakkaamme – 99 % asiakkaistamme on meihin tyytyväisiä. Henkilöstömme asiantuntemus ja toimintamme vastuullisuus saavat huippuarvosanat tuoreimmassa asiakassuhdetutkimuksessa.

Aihepiiri
Vastuullisuus
Jaa

Loppuvuonna 2020 toteutetun tutkimuksen tulokset osoittavat, että Granlundin asiakastyytyväisyys on kokonaisuudessaan erinomaisella tasolla. “Olemme olemassa asiakkaitamme varten ja hienoa on nähdä, että tärkeimmän sidosryhmämme näkemykset meistä ovat näin positiivisia”, iloitsee toimitusjohtaja Pekka Metsi. ”Visiomme mukaisesti kuljemme yhdessä kohti kestävää ja älykästä tulevaisuutta. Nämä tulokset vahvistavat jälleen, että olemme oikealla tiellä. Toki saimme myös arvokasta palautetta kehitystarpeistamme ja niihin lupaamme aktiivisesti tarttua”.

Granlundilla on tutkitusti erittäin tyytyväisiä asiakkaita

Uusimman tutkimuksen mukaan 99 % asiakkaista on tyytyväisiä Granlundiin. 76 % asiakkaista kertoo olevansa täysin tai hyvin tyytyväisiä Granlundiin. Arvosanan “tyytyväinen” antaa 23 % vastaajista. Alle 1 % asiakkaista sanoo olevansa vähemmän tyytyväisiä tai tyytymättömiä Granlundiin.

Erityisen tyytyväisiä asiakkaat ovat Granlundin henkilöstön asiantuntemukseen ja ammattitaitoon: 85 % vastanneista on täysin tai hyvin tyytyväisiä asiantuntemukseen, mikä on asiantuntijatalolle äärimmäisen tärkeää. Myös yhteyshenkilöiden tavoitettavuus arvostetaan korkealle.

Asiakkaat ovat myös valmiita suosittelemaan Granlundia – yhtiön nettosuositteluindeksi (NPS) on 47. Granlundia suositellaan eniten henkilökunnan ammattitaidon ja asiantuntemuksen perusteella.

Vastuullisuus on sisäänrakennettu Granlundin DNA:han – ja se näkyy

Asiakkaat kokevat Granlundin hyvin vastuullisena yrityksenä. Tutkimukseen vastanneista asiakkaista yli 80 % on täysin tai hyvin tyytyväisiä Granlundin toiminnan vastuullisuuteen. ”Vastuullinen liiketoiminta varsinkin energia-asioissa on ollut jo 61 vuotta Granlundin DNA:ssa. Joka ainut projekti on meille mahdollisuus pienentää asiakkaan hiilijalanjälkeä”, sanoo Pekka Metsi. ”Positiivista on ollut huomata toimialamme lisääntyvä aktiivisuus. Kaikki rakennus- ja kiinteistöalan sektorit ovat vahvasti mukana. On ymmärretty, että jos yritys ei ota tätä vakavasti, niin se ei ehkä näe vuotta 2025”.

Aito ja avoin palaute toimii polttoaineena jatkuvalle kehittämiselle

Asiakkaiden tyytyväisyys on aina ollut Granlundin toiminnan ytimessä. Säännöllinen mittaaminen ja asiakastutkimukset ovat tärkeä osa asiakaskokemuksen jatkuvaa kehittämistä. ”Ainoa tapa kehittyä ja kehittää toimintaa on kuunnella asiakasta ja käydä avointa vuoropuhelua heidän odotuksistaan, tarpeistaan ja siitä, kuinka hyvin vastaamme niihin. Arvostamme sitä, että asiakkaat ovat valmiita antamaan meille palautetta, sillä se antaa meille mahdollisuuden jatkuvaan parantamiseen. Asiakkaat ovat kuitenkin ne, jotka lopulta määrittävät laadun”, toteaa Granlundin laatu- ja vastuullisuusjohtaja Maila Herva.

Asiakkaidemme sanoin

”Granlundin toimintakulttuuri on osoittautunut luotettavaksi. Tämä on erittäin tärkeä osa ammattitaitoa, sillä ilman molemminpuolista luottamusta lopputulos ei ole onnistunut halutulla tavalla kenenkään kannalta. Granlund on ansainnut minun luottamukseni jokaisen henkilön kohdalla.”

”Osaaminen, laatu, luotettavuus, asiakkaan tietotasoa ja ymmärrystä parantava konsultoiva ote.”

Näin asiakassuhdetutkimus toteutettiin 

Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus loka-marraskuussa 2020. Tutkimukseen vastasi lähes 300 Granlundin Suomessa toimivaa asiakasta. Laajan, säännöllisen asiakassuhdetutkimuksen lisäksi mittaamme jatkuvasti asiakastyytyväisyyttä käynnissä olevissa ja toteutuneista projekteistamme sekä kumppanuuksistamme.

Tutustu Granlundin strategiaan >> 

Lue lisää Granlundin vastuullisuudesta >> 

Haluatko kuulla lisää?

Molli Nyman

Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Granlund Oy

Pekka Metsi

Toimitusjohtaja
Granlund Oy

Maila Herva

Laatu- ja vastuullisuusjohtaja
Granlund Oy

Granlund Lux Helsingin kumppanina

18.12.2024 – Granlund tuo valotaiteen iloa Lux Helsinkiin Ilkka Paloniemen teoksella Seisminen pulssi. Kaivopuiston ratakuilussa esillä oleva teos yhdistää maapallon mystisen 26…

Uutinen

Granlund vahvistaa hallitustaan kansainvälisellä osaamisella

04.12.2024 – Uuden monialaisen hallituksen tavoitteena on luotsata yhtiötä vahvempaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Uutinen

Moni luontokadon seuraus korostuu rakennetussa ympäristössä

28.11.2024 – Sitran johtavan asiantuntijan Jarrod Luxtonin mielestä monimuotoinen luonto on ratkaisu moniin kaupunkien kohtaamiin haasteisiin, kuten tulviin, kuivuuteen ja helleaaltoihin.

Uutinen

“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”

27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.

Uutinen

Palkitsimme vuoden 2024 opinnäytetyökilpailussa menestyneet

21.11.2024 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät LVI-tekniikan hiilijalanjälkilaskentaa, tietomallien soveltuvuutta, rakennusten digitaalista turvallisuutta sekä kulutusjouston hyödyntämistä.

Uutinen

Raami Arkkitehdit liittyy Granlundiin

20.11.2024 – Granlund laajentaa arkkitehtisuunnittelun tarjontaansa merkittävällä yrityskaupalla Tampereella. Raami Arkkitehdit Oy:n myötä arkkitehtisuunnittelun ammattilaisten määrä Granlundilla kasvaa usealla kymmenellä.

Uutinen

AVIA Real Estate valmistautuu CSRD-raportointiin ennakoivasti

15.11.2024 – Helsinki-Vantaan ympäristössä sijaitsevista kiinteistöistä on tulevaisuudessa saatavilla CSRD-direktiivin mukaista vastuullisuustietoa. AVIA Real Estate valmistautuu vapaaehtoisesti uusiin raportointivaatimuksiin.

Uutinen

Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus kannustaa suhtautumaan vastuullisuuteen mahdollisuutena

07.11.2024 – Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus on Granlundin ja JLL:n yhdessä toteuttama tietopaketti kiinteistöalan vastuullisuudesta vuonna 2024.

Uutinen
Pekka Metsi, Granlund

Granlundin vuosi näyttää hyvältä niin liikevaihdossa kuin henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydessä

01.11.2024 – Granlundin vuosi näyttää marraskuun alussa onnistuneelta, ja toimitusjohtaja Pekka Metsi uskoo, että myös rakennusalan aallonpohja on saavutettu. Liikevaihdon kasvun lisäksi…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?