Vapaus ja vastuu kohtaavat asiantuntijan työssä
3.3.2021 – Anni Viitalan ja Andreas Lundin mielestä on mielekästä tehdä työtä, jolla voi vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Tule Annin ja Andreaksen työkaveriksi!
Anni Viitala oli jo ennen ympäristötekniikan opintoja kiinnostunut vastuullisuusnäkökohdista ja teknisistä aloista. Viitala on opiskeluajoista lähtien työskennellyt kiinteistö- ja rakennusalalla ja alavalinta on aina tuntunut oikealta. Hän konsultoi asiakkaita mm. vähähiilisyyden, kiertotalouden ja ympäristöluokitusten parissa.
”Työssä ollaan isojen ja vaikuttavien asioiden äärellä. Kiinnostavimpia projekteja ovat rakennushankkeet, joita ohjaavat kunnianhimoiset vähähiilisyystavoitteet”, Viitala kertoo.
Työssään hän selvittää ratkaisuja, joilla voidaan pienentää hankkeiden hiilijalanjälkeä tai tähdätä hiilineutraaliuteen. Keinot muodostuvat niin olemassa olevista ratkaisuista kuin uusista innovaatioista, ja ne vaativat usein monien osapuolten yhteispeliä.
Energiamurros tuo mielenkiintoisia töitä energia-asiantuntijalle
Alueellisten energiaratkaisujen parissa Granlundilla työskentelevä Andreas Lund kiinnostui energia-alasta ja erityisesti uusiutuvasta energiasta jo pienenä.
”Granlundilla ollaan eturintamassa energiamurroksessa. Täällä on paljon mielenkiintoisia projekteja. Uusiutuva energia ja esimerkiksi suuremman kokoluokan lämpöpumput ovat lyöneet alalla pikkuhiljaa läpi. Innostavimmat projektit ovat sellaisia, joissa haetaan innovatiivista lähestymistapaa ja joissa joutuu haastamaan itseään”, Lund kuvailee.
Tekemisen meininki syntyy hyvällä työporukalla
Viitala ja Lund tuovat esiin Granlundin hyvän työilmapiirin ja poikkitieteellisen osaamisen. Vaikka työ on itsenäistä, apua saa aina pyydettäessä ja työkaverit ovat helposti lähestyttäviä.
”Ei ole tullut vielä vastaan kollegaa, joka ei mielellään jeesaisi. Muilta pääsee myös oppimaan paljon, sillä projekteissa tehdään yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa”, Viitala sanoo.
Granlundilla etätyömahdollisuudet ovat aina olleet edistyksellisiä, joten korona-aika ei juuri ole vaikuttanut työskentelytapoihin. Konttoreilla käy tietysti rajoitetummin väkeä, ja monessa tiimissä tavaksi ovat tulleet viikoittaiset etäkahvitauot.
”Normaalisti olisi myös tiimipäiviä ja after work -tapahtumia, eli työporukalla vietetään myös vapaa-aikaa. Osasta työkavereista on tullut myös ystäviä”, Lund kertoo.
Hyvä esihenkilö antaa vastuuta ja haastaa
Hyvien työkavereiden ohella tärkeää on myös hyvä pomo. Anni Viitalalle tärkeää on, että esihenkilöltä saa vastuuta ja tarvittaessa tukea. Toisaalta on myös tärkeää, että oman työn johtaminen on omissa käsissä. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä.
Andreas Lund on Viitalan kanssa samoilla linjoilla. Hyvä pomo on reilu ja rehellinen, ja hänelle voi sanoa oman mielipiteensä suoraan.
”Pidän siitä, että esihenkilö haastaa minua, mutta voin itse myös vastavuoroisesti haastaa häntä. Täällä otetaan kaikki ideat vastaan, eikä hierarkiaa ole. Työ on lisäksi joustavaa: työt pitää tehdä, mutta itse voi pitkälti päättää miten. Opiskelen vapaa-ajallani tekniikan tohtoriksi, joten välillä teen pidempää päivää töissä ja toisena käytän aikaa opiskeluun”, Lund kertoo.
Viitala ja Lund kokevat, että Granlundilla uralla kannustetaan etenemään. Esihenkilön kanssa voi katsoa projektit ja koulutukset urakehitystä tukeviksi, mutta itse pitää olla aktiivinen.
”Avaimet ja keinot kehitykseen annetaan, mutta loppu on tietysti itsestä kiinni”, Lund toteaa.
Työkaveriksi Annille ja Andreakselle?
Etsimme jatkuvasti uusia asiantuntijoita joukkoomme. Tutustu työpaikkoihimme ja hae meille!
Lue lisää:
Mahdollisuus vaikuttaa hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamiseen
Blogikirjoitus: Miksi Granlund?
Energiatehokkuushankkeet tuottavat kiinteistöissä konkreettisia tuloksia
Tule Annin ja Andreaksen työkaveriksi!
Katso avoimet työpaikkamme! Jos tarjolla ei ole juuri sinua kiinnostavaa positiota, voit jättää meille avoimen hakemuksen.
Granlund Lux Helsingin kumppanina
18.12.2024 – Granlund tuo valotaiteen iloa Lux Helsinkiin Ilkka Paloniemen teoksella Seisminen pulssi. Kaivopuiston ratakuilussa esillä oleva teos yhdistää maapallon mystisen 26…
- Vastuullisuus
Granlund vahvistaa hallitustaan kansainvälisellä osaamisella
04.12.2024 – Uuden monialaisen hallituksen tavoitteena on luotsata yhtiötä vahvempaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.
- Granlund
- Nimitykset
Moni luontokadon seuraus korostuu rakennetussa ympäristössä
28.11.2024 – Sitran johtavan asiantuntijan Jarrod Luxtonin mielestä monimuotoinen luonto on ratkaisu moniin kaupunkien kohtaamiin haasteisiin, kuten tulviin, kuivuuteen ja helleaaltoihin.
“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”
27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.
- Energia
- Vastuullisuus
Palkitsimme vuoden 2024 opinnäytetyökilpailussa menestyneet
21.11.2024 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät LVI-tekniikan hiilijalanjälkilaskentaa, tietomallien soveltuvuutta, rakennusten digitaalista turvallisuutta sekä kulutusjouston hyödyntämistä.
- Innovaatiot
Raami Arkkitehdit liittyy Granlundiin
20.11.2024 – Granlund laajentaa arkkitehtisuunnittelun tarjontaansa merkittävällä yrityskaupalla Tampereella. Raami Arkkitehdit Oy:n myötä arkkitehtisuunnittelun ammattilaisten määrä Granlundilla kasvaa usealla kymmenellä.
- Yrityskaupat
AVIA Real Estate valmistautuu CSRD-raportointiin ennakoivasti
15.11.2024 – Helsinki-Vantaan ympäristössä sijaitsevista kiinteistöistä on tulevaisuudessa saatavilla CSRD-direktiivin mukaista vastuullisuustietoa. AVIA Real Estate valmistautuu vapaaehtoisesti uusiin raportointivaatimuksiin.
Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus kannustaa suhtautumaan vastuullisuuteen mahdollisuutena
07.11.2024 – Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus on Granlundin ja JLL:n yhdessä toteuttama tietopaketti kiinteistöalan vastuullisuudesta vuonna 2024.
Granlundin vuosi näyttää hyvältä niin liikevaihdossa kuin henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydessä
01.11.2024 – Granlundin vuosi näyttää marraskuun alussa onnistuneelta, ja toimitusjohtaja Pekka Metsi uskoo, että myös rakennusalan aallonpohja on saavutettu. Liikevaihdon kasvun lisäksi…
- Granlund