Hyppää sisältöön
UutinenUusi hanke vauhdittaa kiertotaloutta talotekniikassa

Uusi hanke vauhdittaa kiertotaloutta talotekniikassa

21.8.2024 – Hankkeessa kerätään tietoa ja tutkitaan, miten kiertotalous onnistuu käytännössä. Lisäksi selvitetään tuotteiden uudelleenkäytön edellytyksiä.

Aihepiiri
Talotekniikka
Jaa

Talotekniikan laitteiden ja osien kiertotaloudessa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, joka auttaisi pienentämään rakentamisen hiilijalanjälkeä ja parantamaan materiaalitehokkuutta tilamuutoshankkeissa. Ympäristöhyötyjen ohella kiertotalous voi auttaa alentamaan myös kustannuksia.

Näitä asioita selvitetään talotekniikka-alan toimijoiden yhteisessä Talotekniikan kiertotalous -hankkeessa, jossa kerätään tietoa ja tutkitaan esimerkkikohteiden kautta, miten kiertotalous onnistuu käytännössä. Hankkeessa selvitetään myös tuotteiden uudelleenkäytön edellytyksiä kuten esimerkiksi kelpoisuusvaatimuksia.

Tulosten pohjalta laaditaan käytännönläheisesti ohjeet, joiden avulla talotekniikka-alan eri toimijat voivat edistää kiertotaloutta omilla toimillaan.

Käytännönläheisiä ohjeita kiertotalouden toteutukseen

Vuoden 2025 elo–syyskuuhun ulottuvassa hankkeessa laaditaan tutkimusraportti talotekniikan kiertotalouden nykytilasta ja kehitystarpeista. Samalla tunnistetaan potentiaalisia kierrätettäviä osia ja luodaan prosessikuvaus kiertotalouden toteutuksesta. Näiden pohjalta laaditaan käytännönläheisiä ohjekortteja, joita eri toimijat voivat hyödyntää omassa työssään. Hankkeessa tuotettu materiaali on kaikkien käytettävissä ja maksutonta.

Talotekniikan kiertotalous -hankkeen päätoteuttaja on Talotekninen teollisuus ja kauppa ry (Talteka) ja toteuttava konsultti Granlund. Kiinteistönomistajista hankkeessa ovat mukana CapMan Real Estate ja Sponda. Hankkeeseen osallistuvat myös liike- ja toimitiloja rakentava AMP-Yhtiöt Oy, Helsingin kiertotalouden klusteriohjelma, Rakennustuotteiden Laatu Säätiö sr, Green Building Council Finland, LVI-alan tuotetietorekisteri LVI-info.fi ja Sähköteknisen Kaupan Liitto ry.

Hanke on saanut tukea ympäristöministeriöltä Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmasta, jonka rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä.

Talotekniikan uusiokäytössä paljon potentiaalia

Talotekniikan osuus materiaalipäästöistä on jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka se muodostaa yleensä toiseksi suurimman osan rakennusten hiilijalanjäljestä runkorakenteiden jälkeen.

Esimerkiksi liiketiloissa, toimistoissa ja hotelleissa tehdään suhteellisen usein tilamuutoksia rakennuksen elinkaaren aikana. Muutostöissä talotekniikkaa joudutaan uusimaan jo paljon ennen osien elinkaaren päättymistä.

Purettavat tuotteet kierrätetään nykyisin tehokkaasti esimerkiksi metalli- ja muovijätteenä, mutta osa niistä voitaisiin käyttää lähes sellaisinaan uudessa käyttötarkoituksessa.

“Esimerkiksi ilmanvaihdon kanavistot ja päätelaitteet sekä valaisimet ovat talotekniikkaa, jonka uudelleenkäyttöä voidaan lisätä. Hankkeessa selvitetään nämä mahdollisuudet”, Granlundin kestävän rakentamisen johtava asiantuntija Charlotte Nyholm arvioi.

Kaikki tuotantoketjun toimijat voivat edistää kiertotaloutta

Talotekniikan kiertotalous -hankkeessa kerätään tietoa, jota talotekniikka-alan toimijat voivat hyödyntää tuotantoketjun eri vaiheissa.

Tuotevalmistajat pystyvät valmistamaan tuotteita, joita voidaan päivittää tai käyttää entistä helpommin uudessa käyttökohteessa. Suunnittelijat osaavat suunnitella kohteet purettaviksi ja hyödyntää suunnitelmissaan kierrätettyjä materiaaleja.

Purku-urakoitsijat voivat purkaa tuotteet kokonaisina niin, että ne ovat hyödynnettävissä uudessa kohteessa. Hankkeessa selvitetään myös, miten kierrätettävien tuotteiden logistiikka järjestetään kustannustehokkaasti.

Kiinteistönomistajat haluavat vauhdittaa kiertotaloutta, sillä se auttaa pienentämään negatiivisia ympäristövaikutuksia, kuten rakentamiseen liittyviä kasvihuonekaasupäästöjä ja neitseellisten materiaalien käyttöä.

“Kiertotalouden edistämiseen liittyy myös taloudellisia kannustimia, kun käyttökelpoiset tuotteet pysyvät käytössä pidempään ja materiaalit saadaan tehokkaammin kiertoon.

Toivomme, että löydämme tästä hankkeesta hyviä oppeja ja käytäntöjä, jotka auttavat ohjaamaan omaa toimintaamme entistä paremmin”, Spondan ESG Manager Johanna Mero-Petit sanoo.

Kiertotalouden tehokas toteutus edellyttää, että kierrätystä helpottavat tuotetiedot ovat helposti kaikkien talotekniikka-alan toimijoiden ulottuvilla. LVI-Info.fi on toimialan yhteinen alusta, jonka kautta tuotevalmistajien toimittamat tuotetiedot välittyvät tukkuliikkeille, urakoitsijoille ja suunnittelijoille.

“Tarve taloteknisten tuotteiden ympäristötiedolle kasvaa koko ajan. Siksi on luonnollista täydentää tuotetietoja myös niiden kierrätettävyydestä. Hanke auttaa selvittämään, millaista lisätietoa tähän tarvitaan”, sanoo Taltekan jaosjohtaja Magnus Sirén, joka toimii myös LVI-Infon toimitusjohtajana.

Lisätietoja hankkeesta:

Charlotte Nyholm

Johtava asiantuntija, Kestävä rakentaminen
Granlund Oy

Tytti Bruce-Hyrkäs

Vastuullisuusliiketoiminnan kehitysjohtaja
Granlund Oy

Lisää uutisia ja blogeja

Granlund Lux Helsingin kumppanina

18.12.2024 – Granlund tuo valotaiteen iloa Lux Helsinkiin Ilkka Paloniemen teoksella Seisminen pulssi. Kaivopuiston ratakuilussa esillä oleva teos yhdistää maapallon mystisen 26…

Uutinen

“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”

27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.

Uutinen

Miten voit saada yrityksellesi kilpailuetua hiilirajamekanismista?

15.11.2024 – Hiilirajamekanismi vaikuttaa etenkin rakennustuotealaan. Se tuo uusia sääntöjä ja velvoitteita erityisesti yrityksille, jotka tuovat Euroopan unioniin hiili-intensiivisiä tuotteita, kuten terästä,…

Blogi

Teknologiasta tukea CSRD-vaatimusten täyttämiseen

21.10.2024 – Kestävyysasioista vastaava ammattilainen: älä jätä tätä herkullista hetkeä hyödyntämättä! Käytä raportointivaatimuksia mandaattinasi rakentaa kestävyysmittaristosi ja seurantasi sellaiseen iskuun, että siitä…

Blogi

Miten tehdä edukseen erottautuvaa vastuullisuusraportointia?

21.08.2024 – Tuntuuko sinustakin, että eri toimijoiden vastuullisuusraportit ovat kuin toistensa kopioita? Liian usein ne tosiaan ovat sitä.

Blogi

Vastuullisuudella voi olla ratkaiseva merkitys kiinteistökaupassa

14.08.2024 – Jos jotain voin ennustaa tässä muuttuvassa maailmassa, niin sanon, että vastuullisuudella on aivan selvästi vaikutusta kiinteistön myynnin helppouteen.

Blogi

Onko käytönaikaisille ympäristösertifikaateille vielä tarvetta?

06.08.2024 – Meiltä kysytään usein, miten sertifikaattien käy tulevaisuudessa. Kannattaako niitä yhtä teettä kiinteistökohteisiin vai onko tilalle tulossa jokin parempi tapa todentaa…

Blogi

Löperöistä hiilineutraaliusväittämistä pitää hankkiutua eroon

01.08.2024 – Välillä innostus ehtii uskottavuuden edelle. Nyt on hyvä aika tarkistaa, kestävätkö oman yrityksen hiilineutraaliusväittämät lähempää tarkastelua.

Blogi

Jopa kolmannes luontokadosta johtuu rakentamisesta

07.06.2024 – Vastuulliset rakennusalan yritykset ovat jo ottaneet käyttöön luontovaikutuksia arvioivia mittareita. Tämä vaikuttaa koko rakentamisen arvoketjuun ja pakottaa kaikki muutokseen.

Blogi

Mitä kiristyvät vastuullisuusvaatimukset edellyttävät kiinteistöjen ylläpitopalveluilta?

10.05.2024 – Jatkossa kiinteistöjen ylläpitopalveluja tarjoavilta yrityksiltä edellytetään kestävien käytäntöjen kehittämistä ja avointa viestintää.

Blogi

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?