Rahanarvoisia vinkkejä kiinteistönomistajille energiamurrokseen
2.2.2023 – Kiinteistön energiamarkkinaperusteisesta energiahallinnasta kannattaa kiinnostua viimeistään nyt. Kulujen hallinta vaatii energiatehokkuuden ohella myös fiksua tehohallintaa.
Energiamurros on päivän puheenaihe, mutta miten energiamarkkinoita myllertävät muutokset vaikuttavat kiinteistöihin ja kuinka kiinteistönomistaja selviää niistä voittajana?
Näihin kysymyksiin haetaan vastauksia Kiinteistöt energiamurroksessa-selvityshankkeessa, jossa kiinteistö- ja energia-ala pohtivat ensimmäistä kertaa yhdessä tulevia haasteita.
“Energiamarkkinoilla tapahtuu isoja muutoksia, joista kiinteistöalalla ei ole tietoa. Toisaalta energia-alan toimijat ymmärtävät heikosti kiinteistöliiketoiminnan periaatteita. Halusimme tuoda toimialat yhteen ja hakea tapoja tuottaa lisäarvoa molemmille”, kertoo Granlundin asiakkuuspäällikkö Mira Lindholm.
Osa odottaa, että energia-ala tuottaa jatkossakin halpaa energiaa ilman, että kiinteistöpuolella tarvitsee tehdä mitään.
Asta Autelo
Energiamurroksen vaikutukset hämärän peitossa
Selvitys paljasti, että kiinteistönomistajat ovat valmistautuneet hyvin vaihtelevasti muutoksiin, joita energiamurros tuo tullessaan.
“Osa odottaa, että energia-ala tuottaa jatkossakin halpaa energiaa ilman, että kiinteistöpuolella tarvitsee tehdä mitään. Näin ei tule kuitenkaan tapahtumaan”, sanoo Granlundin energia- ja vastuullisuusjohtaja Asta Autelo.
Energia-ala on huolissaan: ymmärretäänkö kiinteistöissä myös tehohallinnan merkitys.
Aki Toivanen
Konsulttiyritys Vanguardin toimitusjohtaja Aki Toivanen sanoo, että selvitys auttoi energia-alaa ymmärtämään kiinteistöalan lähtötason ja valmiudet vastata vaatimuksiin, mitä energiamurros asettaa.
“Käsitys on ollut liian optimistinen”, hän toteaa.
Energiatehokkuuden parantaminen on kiinteistöissä päivän sana. Energia-ala on kuitenkin huolissaan: ymmärretäänkö kiinteistöissä myös tehohallinnan merkitys.
“Sääriippuvaisen tuulivoiman kasvu lisää tarvetta sähköverkon tasapainottamiseen ja kulutusjoustoon, johon myös kiinteistöjen odotetaan jatkossa osallistuvan”, Autelo sanoo.
Kiinteistönomistajalle kulutusjousto mahdollistaa säästöt sähkölaskussa, kun kulutus vähenee kalliiden kulutuspiikkien aikana. Lisätuloja voi saada myös kulutusjoustoon osallistumisesta.
“Siihenkin on hyvä varautua, että julkinen valta saattaa ohjata kiinteistöjen tehohallintaa uudella sääntelyllä, jos markkinaehtoiset keinot eivät riitä.”
Hanke herättelee kiinteistö- ja energia-alaa yhteistyöhön
Kiinteistöt energiamurroksessa -selvityshankkeen toteutuksesta vastasivat Granlund, konsulttiyhtiö Vanguard ja Aalto-yliopisto. Seminaareihin ja työpajoihin osallistui edustava joukko Suomen johtavia kiinteistönomistajia ja energia-alan toimijoita.
Hanke koostui kolmesta kokonaisuudesta, joista ensimmäisessä tarkasteltiin energiamarkkinan ja lainsäädännön kehitystä, toisessa energiamurrokseen liittyviä teknologioita ja kolmas energiamurroksen vaikutuksia johtamismalleihin.
Konsulttiyhtiö Vanguardin Aki Toivanen sanoo, että energia- ja kiinteistöalan välillä on ollut tiedonkulussa kuilu, jota hanke auttaa kuromaan umpeen. Hanke on auttanut molempia osapuolia ymmärtämään yhteistyön merkityksen.
“Jatkossa tarvitaan lisää yhteisiä kehityshankkeita, oli sitten kyse paikallisista kokeiluista kiinteistö- ja energian alan toimijoiden kanssa, toimialajärjestöjen yhteistyöstä tai Business Finlandin vetämiä valtakunnallisia hankkeita.”
Haasteena on, ettei energia-ala pysty tällä hetkellä tarjoamaan luotettavaa dataa ja laskentaperusteita.
Laskelmiin tarvitaan kunnon dataa
Ukrainan sota sekoitti energiamarkkinat, ja kiinteistönomistajat havahtuivat sähkön hinnan rajuun nousuun. Autelon mielestä riskinä on, että juuri nyt asioita katsotaan liikaa kalliin energian kautta.
“Energian hinnassa on jatkossa paljon vaihtelua. Jokin investointi voi näyttää nykyisillä hinnoilla kannattamattomalta, mutta laskelmia tulisi tehdä pidemmällä aikavälillä.”
Autelon mielestä haasteena on, ettei energia-ala pysty tällä hetkellä tarjoamaan luotettavaa dataa ja laskentaperusteita, joita kiinteistönomistajat tarvitsisivat tulevan suunnitteluun ja investointipäätöksiin.
Kiinteistöala tarvitsee energia-alan toimijoilta myös valmiita ratkaisuja ja uusia palvelumalleja tehohallinnan ja kulutusjouston kustannustehokkaaseen toteutukseen.
Ota yhteyttä:
Asta Autelo
Mira Lindholm
Lue lisää:
Energiamurros ylitti uutiskynnyksen – jo oli aikakin!
16.03.2022 – Energiamurros avaa kiinteistönomistajille uuden pelikentän, jonka tuomia mahdollisuuksia kannattaa jo nyt lähteä hyödyntämään.
- Energia
Energiamurroksen myötä kiinteistönomistajista tulee energiakauppiaita
23.03.2020 – Energiantuotannossa on meneillään iso murros, jossa myös kiinteistönomistajista tulee päästöttömän energian tuottajia ja myyjiä.
- Energia
10 Kysymystä energiamurroksesta
29.06.2022 – Ota tiedot haltuun kiinteistö- ja rakennusalaan vahvasti vaikuttavasta energiamurroksesta! Vastaajina toimivat energiamurroksen asiantuntijat Asta Autelo Granlundilta ja Aki Toivanen Vanguard…
- Energia
“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”
27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.
- Energia
- Vastuullisuus
Viisi oivallusta tulevaisuuden superkortteleista vievät kohti hiilineutraalia kaupunkisuunnittelua
11.06.2024 – Alue-energiajärjestelmä tukee hiilineutraalia kaupunkisuunnittelua. Tulevaisuuden superkortteli rakentuu näiden oivallusten varaan.
- Energia
Energiatodistus, E-lukulaskelma, rakennusluvan energiaselvitys – mikä tarvitaan milloinkin?
22.02.2024 – Kestävän rakentamisen ryhmäpäällikkö Panu Rautio selventää alan terminologiaa. Mihin E-luku perustuu ja miksi juuri sillä mitataan rakennusten energiatehokkuutta? Millaisilla toimenpiteillä…
- Energia
Kestävien ratkaisujen kehittäminen laajenee kiinteistöistä kortteleihin
06.02.2024 – Kaiken kehitystoiminnan ytimessä ovat tällä hetkellä ilmastonmuutoksen vastaiset toimet. Meidän on löydettävä uusia päästövähennyskeinoja.
- Data ja digitalisaatio
- Energia
- Innovaatiot
Tunnetko jo energiayhteisöjen monet mahdollisuudet?
22.11.2023 – Energiantuottajien ja -kuluttajien yhteenliittymät eli energiayhteisöt tuottavat suuria taloudellisia hyötyjä. Erityisesti asiakkaitamme kiinnostaa vihreän sähkön jakamistalous.
- Energia
- Vastuullisuus
Miltä energia näyttää valotaiteen keinoin?
08.09.2023 – Jyväskylässä järjestettävä Valon kaupunki -tapahtuma pidetään tänä vuonna 28.9.–7.10. Granlundin vuorovaikutteisen teoksen teema on energian eri muodot. Teokseen osallistuvan ihmisen…
- Energia
- Suunnittelu
Energiankierrätys leikkaa jopa 95 prosenttia lämmönkulutuksesta
15.08.2023 – Energiankierrätys on osoittanut toimivuutensa jo yli sadassa Granlundin suunnittelemassa kohteessa. Kiinteistön hukkalämmöt voivat kattaa jopa 95 prosenttia lämmöntarpeesta.
- Energia
Energia-asiantuntija on kiinteistö- ja rakennusalan poikkitieteilijä
14.08.2023 – Jotta energiaa voidaan hyödyntää optimaalisesti ja kestävästi, tarvitaan alan osaajia, energia-asiantuntijoita. Millaista on energia-asiantuntijan työ käytännössä?
- Energia
Datakeskusten hukkalämmöissä piilee huikea potentiaali
08.08.2023 – Datakeskusten hukkalämmöillä voitaisiin lämmittää satojen tuhansien suomalaisten kodit. Potentiaali on valtava, sillä tällä hetkellä vain viisi prosenttia hukkalämmöstä hyödynnetään.
- Energia
- Suunnittelu
- Talotekniikka
Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen vastaa Energiaseminaarin yleisön kysymyksiin
01.06.2023 – Hiilinielut, pienydinvoima ja vesivoima kiinnostivat Energiaseminaarin yleisöä 24.5. Markku Ollikainen vastaa nyt kysymyksiin, joita emme ehtineet käsitellä suorassa lähetyksessä.
- Energia