Hyppää sisältöön
UutinenTimo Palonkoski liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Granlundille

Timo Palonkoski liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Granlundille

26.2.2024 – Liiketoiminnan kasvattamisen ja kehittämisen ammattilainen Timo Palonkoski on nimitetty Granlundille liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävään.

Aihepiiri
Granlund, Nimitykset
Jaa

Timo Palonkoski aloittaa Granlundilla 26.2.2024 liiketoiminnan kehitysjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsin mukaan Palonkoski tulee kehittämään Granlundin rakentamisen palveluja sekä ohjaamaan kasvua Suomen lisäksi kansainvälisillä markkinoilla Granlundin Plan G+ -strategian mukaisesti.

“Kansainvälisellä tasolla visionamme on kehittyä Pohjoismaiden ja Euroopan johtavaksi talotekniikkatoimijaksi sekä vihreän siirtymän haasteiden osaajaksi.”

Timo Palonkoski on toiminut aikaisemmin erilaisissa johtotehtävissä Sitowise-konsernissa, muun muassa Talo-liiketoiminnan johtajana ja varatoimitusjohtajana. Hän oli mukana myös Sito Oy:n ja Wise Group Finland Oy:n fuusiossa sekä Sitowisen pörssilistautumisessa.

“Liiketoiminnan kasvattaminen on minulle intohimo, ja tuon mukanani monipuolista osaamista kasvuyrityksen eri vaiheista”, Palonkoski kertoo.

Metsin mukaan markkinoilla on harvoin tarjolla Palonkosken kaltaisia talentteja, joiden kokemus täydentää Granlundin olemassa olevaa osaamista.

Kasvua kansainvälisten yritysjärjestelyjen kautta

Granlundin strategisena tavoitteena on yli kaksinkertaistaa yhtiön liikevaihto ja henkilöstömäärä vuoteen 2027 mennessä. Se vaatii orgaanisen kasvun lisäksi kansainvälisiä yrityskauppoja. “Integraatiot ja yrityskaupat ovat vaativia, mutta minulle mielekkäitä projekteja, jotka ovat olleet jo pitkään keskeinen osa osaamistani”, Palonkoski kertoo.

Palonkosken mukaan kansainvälinen kasvu ei ole kasvun helpoin laji. “Granlundin vahvuutena on kuitenkin vahva erikoisosaaminen sekä paikallisen päätöksenteon ja osaamisen kunnioittaminen.”

Granlund on Suomen johtava talotekniikkaosaaja, jonka kansainvälisen kasvun kärkinä tulevat toimimaan datakeskukset, sairaalaosaaminen ja energiatehokkuushankkeet. Kotimaassa uuden kehitysjohtajan tehtävänä on kasvattaa erityisesti rakennuttamisen ja rakennesuunnittelun liiketoimintaa.

Palonkoski pitää Granlundin vahvuutena innovatiivisuutta ja rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla. “Esimerkiksi tietomallinnusohjelma Revitin mallipohjien jakaminen kaikkien alan toimijoiden käyttöön kertoo aktiivisesta roolista rakennusalan ja sen koko arvoketjun kehittämisessä.”

Kansainvälistä kasvua tukee myös digitaalisen ja kestävän rakentamisen osaaminen. “Digitaalisuus, vastuullisuus ja energia ovat kiinteä osa Granlundin identiteettiä, ja ne tulevat pitämään yhtiön jatkossakin alan suunnannäyttäjänä”, Palonkoski uskoo.

Lisätietoja

Pekka Metsi

Toimitusjohtaja
Granlund Oy
Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski

Liiketoiminnan kehitysjohtaja
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Granlund vahvistaa hallitustaan kansainvälisellä osaamisella

04.12.2024 – Uuden monialaisen hallituksen tavoitteena on luotsata yhtiötä vahvempaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Uutinen

Konkariarkkitehti Olli Nieminen aloitti Kuopion uuden arkkitehtiosaston johtajana

29.08.2024 – Arkkitehtitoimisto ON Oy:n Olli Nieminen jatkaa yrityskaupan jälkeen Granlundin uuden arkkitehtiosaston johtajana. Asiakkaita palvellaan Kuopiossa jatkossakin paikallisesti, mutta suuremmilla resursseilla.

Uutinen

Eero Mikkola aloittaa joulukuussa Granlundilla rakennesuunnittelun liiketoimintajohtajana

22.08.2024 – Eero Mikkola on nimitetty Granlundin rakennesuunnittelun liiketoimintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Tavoitteena on vahvistaa rakennetekniikan palveluja ja ottaa kokonaisvaltaisempi ote kestävän…

Uutinen
Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Granlundille

26.02.2024 – Liiketoiminnan kasvattamisen ja kehittämisen ammattilainen Timo Palonkoski on nimitetty Granlundille liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävään.

Uutinen

SCANVAC-palkinto Pekka Metsille

31.10.2023 – SCANVAC myöntää joka toinen vuosi LVI-alan palkinnon pohjoismaiselle yksityishenkilölle, yritykselle tai organisaatiolle, joka on antanut merkittävän panoksensa alalle.

Uutinen

Granlundin hallitukseen vahvaa alueellista osaamista

27.03.2023 – Granlundin hallitukseen valitulla Tommi Miettisellä on Granlund Kuopion toimitusjohtajana vahva näkemys alueellisen toiminnan kehittämisestä ja asiakkaiden tarpeisiin vastaamisesta.

Uutinen

Ville Pajukangas vahvistaa Granlundin energiaosaamista Pohjanmaalla

25.01.2023 – Granlund Pohjanmaan uutta energiaosastoa vetää alan konkari Ville Pajukangas. Hän tuntee perusteellisesti kiinteistönhallintajärjestelmät ja asiakastarpeet.

Uutinen
Heikki Ihasalo

“Innovaatioita tarvitaan rakennuksen koko elinkaarella”

03.01.2023 – Granlundin innovaatiojohtajana 1.1. aloittanut Heikki Ihasalo korostaa talotekniikka-alan yhteisen tekemisen ja tahtotilan merkitystä. Innovaatioita tarvitaan rakennuksen koko elinkaarella.

Uutinen

Esa Nykäsestä tulee Granlund Mikkeli Oy:n toimitusjohtaja

21.11.2022 – Granlund Mikkelin toimitusjohtaja Olli Tirkkonen siirtyy konsernin kehitystehtäviin ja tekee tilaa nuoremman polven johtajalle, Esa Nykäselle.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?