Hyppää sisältöön
UutinenPalkkatasa-arvoa talotekniikka-alalle

Palkkatasa-arvoa talotekniikka-alalle

10.8.2022 – Naiset tienaavat miehiä vähemmän monilla sektoreilla, myös talotekniikka-alalla. Miten palkkatasa-arvo toteutuu Granlundilla?

Aihepiiri
Ura Granlundilla
Jaa

Tilastoista on helppo todeta, että naisia on rakennus- ja talotekniikka-alalla huomattavasti vähemmän kuin miehiä. SKOLin palkkatilastojen mukaan naisten osuus on suunnittelu- ja konsultointialoilla noin neljännes. Toimihenkilöistä naisia on 44 prosenttia ja ylemmistä toimihenkilöistä naisia on 22 prosenttia.

Rakennusala koetaan miehiseksi.

Granlundin HR- johtaja Minna Lappalaisen ja HR- ja työhyvinvoinnin asiantuntija Nina Alménin mukaan rakennusala yleisesti saatetaan kokea miehiseksi, mikä vaikuttaa sukupuolijakaumaan.

Samaa mieltä on Teknologiateollisuuden johtaja ja pääekonomisti Petteri Rautaporras.

“Mielikuva raskaasta rakennuspuolen työtä ei ole enää relevantti ja meillä tehdään kovasti vetovoimatyötä sen eteen, että saataisiin ala naisille houkuttelevammaksi”, Rautaporras toteaa.

Granlundin HR-johtaja Minna Lappalaisen mukaan rakennusala saatetaan edelleen kokea miehiseksi, mikä näkyy alan sukupuolijakaumassa.

Palkkaeroille ei löydy järkevää selitystä

Talotekniikka-lehti teki hiljattain tutkimuksensa pohjalta artikkelin, jossa todettiin, että naiset tienaavat edelleen miehiä vähemmän myös talotekniikka-alalla. Palkkaerolle ei löydy järkevää selitystä.

Rautaporras ei halua tehdä tilastojen perusteella liian nopeita johtopäätöksiä palkkaeroista. Hänen mukaansa tilastoja tarkasteltaessa tulisi huomioida monia asioita, kuten missä henkilöt työskentelevät maantieteellisesti, minkä tyyppistä työtä he tekevät, sekä työn vaativuus ja luonne.

“Mitä tarkemmin asiaa voidaan analysoida, sitä pienemmäksi tai olemattomaksi palkkaero yleensä muotoutuu”, hän toteaa.

Rautaporras uskoo, että sitä mukaa, kun naisten osuus alan työntekijöistä kasvaa, alan palkkaerot häviävät.

Granlundilla naisten osuus on konsernitasolla kaikista työntekijöistä noin viidennes. Palkkatasa-arvoa seurataan yrityksessä osana tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Viimeisin tutkimus tehtiin vuonna 2021, ja sen mukaan ansiotasot ovat sukupuolten välillä hyvin tasaiset ja naisilla joissakin palkkaluokissa jopa suuremmat kuin miehillä.

Granlundilla ansiotasot ovat sukupuolten välillä hyvin tasaiset.

Naisia on johtotehtävissä vähemmän

Sukupuolten tasa-arvoa pitkään tutkinut Tekniikan akateemisten tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh tunnistaa haasteen naisten saamiseksi alalle. Se ei hänen mukaansa kuitenkaan täysin selitä sitä, miksi naiset ja miehet sijoittuvat eri tavoin eri työtehtäviin, tai miksi palkoissa on eriarvoisuutta.

Miehiä on Tekniikan akateemisten tilastojen mukaan enemmän ylemmässä keskijohdossa sekä johtotehtävissä, joissa palkkaerot ovat erityisen suuria.

“Selittämätöntä palkkaeroa on noin viisi prosenttia sen jälkeen, kun otetaan huomioon kaikki mahdollinen kuten työkokemus, kertyneet työvuodet, sektori, yliopisto ja toimiasema. Tämän alle peittyy se fakta, että naiset etenevät ylempiin johtotehtäviin miehiä harvemmin. Sekin on asia, josta pitäisi keskustella”, sanoo Bairoh.

Hänen mukaansa olennaista olisi, että ihmiset voivat hyödyntää osaamistaan sukupuolesta riippumatta. Eriarvoisuudesta on haittaa, jos se estää ihmisiä etenemästä työurallaan, mikä heijastuu työn tulokseen.

Kenelle tekniikkaa tehdään ja millä ehdoin.

Susanna Bairoh, tutkimuspäällikkö, Tekniikan akateemiset

“Kaikkien kannalta on hyvä, jos työntekijät voivat antaa parastaan työpaikallaan. Se merkitsee parempia ratkaisuja asiakkaille ja parempaa tekniikkaa käyttäjille. Toivoisin, että ajatusta laajennettaisiin pohtimalla, kenelle tekniikkaa tehdään ja millä ehdoin”, hän toteaa.

Talotekniikka koskettaa kaikkia

Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi.

Suomessa rakennus- ja insinöörialat ovat kautta historian koettu miesten aloiksi, vaikka talotekniikka koskettaakin arjessa meitä kaikkia. Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsin mukaan perinteitä on vaikea murtaa, mutta työtä mielikuvien muuttamiseksi tehdään jatkuvasti.

“Talotekniikka ei ole pelkkiä putkia ja piuhoja. Se on puhdasta sisäilmaa, toimivaa teknologiaa ja hyvää asumista. On pelkästään hyvä, että alallamme on ihmisiä erilaisilla taustoilla ja kokemuksella. Se tekee hyvää alalle ja kaikelle toiminnalle”, hän toteaa.

Metsin mukaan suunta on oikea, mutta vauhti hidas. Naisten osuus Granlundilla on kasvanut viime vuosina noin prosentin verran vuodessa, joten muutos tulee viemään aikaa.

Selvää on, että kaikki työntekijät ovat yhtä arvokkaita, ja että kaikkia tulee kohdella yhdenarvoisesti.

“Alalla on paljon kehittämisen varaa, jotta sille saadaan houkuteltua kaikenlaisia lahjakkuuksia. Yritämme saada kaikki samaan pöytään kehittämään toimialaa eteenpäin.”

84 senttiä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan naisten ansiot ovat koko työmarkkinoilla keskimäärin 16 prosenttia miesten ansioita pienemmät. Palkkaeron suuruus riippuu siitä, kuinka ansioita mitataan, mutta karkeasti arvioituna naisen euro on Suomessa 84 senttiä.

Näin opiskelijat tienaavat Granlundilla

Työharjoittelumme antaa opiskelijalle korvaamatonta kokemusta ja eväät uuteen ammattiin.

Minna Lappalainen

Henkilöstöjohtaja
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Granlund Lux Helsingin kumppanina

18.12.2024 – Granlund tuo valotaiteen iloa Lux Helsinkiin Ilkka Paloniemen teoksella Seisminen pulssi. Kaivopuiston ratakuilussa esillä oleva teos yhdistää maapallon mystisen 26…

Uutinen

Granlund vahvistaa hallitustaan kansainvälisellä osaamisella

04.12.2024 – Uuden monialaisen hallituksen tavoitteena on luotsata yhtiötä vahvempaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Uutinen

Moni luontokadon seuraus korostuu rakennetussa ympäristössä

28.11.2024 – Sitran johtavan asiantuntijan Jarrod Luxtonin mielestä monimuotoinen luonto on ratkaisu moniin kaupunkien kohtaamiin haasteisiin, kuten tulviin, kuivuuteen ja helleaaltoihin.

Uutinen

“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”

27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.

Uutinen

Palkitsimme vuoden 2024 opinnäytetyökilpailussa menestyneet

21.11.2024 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät LVI-tekniikan hiilijalanjälkilaskentaa, tietomallien soveltuvuutta, rakennusten digitaalista turvallisuutta sekä kulutusjouston hyödyntämistä.

Uutinen

Raami Arkkitehdit liittyy Granlundiin

20.11.2024 – Granlund laajentaa arkkitehtisuunnittelun tarjontaansa merkittävällä yrityskaupalla Tampereella. Raami Arkkitehdit Oy:n myötä arkkitehtisuunnittelun ammattilaisten määrä Granlundilla kasvaa usealla kymmenellä.

Uutinen

AVIA Real Estate valmistautuu CSRD-raportointiin ennakoivasti

15.11.2024 – Helsinki-Vantaan ympäristössä sijaitsevista kiinteistöistä on tulevaisuudessa saatavilla CSRD-direktiivin mukaista vastuullisuustietoa. AVIA Real Estate valmistautuu vapaaehtoisesti uusiin raportointivaatimuksiin.

Uutinen

Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus kannustaa suhtautumaan vastuullisuuteen mahdollisuutena

07.11.2024 – Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus on Granlundin ja JLL:n yhdessä toteuttama tietopaketti kiinteistöalan vastuullisuudesta vuonna 2024.

Uutinen
Pekka Metsi, Granlund

Granlundin vuosi näyttää hyvältä niin liikevaihdossa kuin henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydessä

01.11.2024 – Granlundin vuosi näyttää marraskuun alussa onnistuneelta, ja toimitusjohtaja Pekka Metsi uskoo, että myös rakennusalan aallonpohja on saavutettu. Liikevaihdon kasvun lisäksi…

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?