Hyppää sisältöön
UutinenMonitieteinen E3-hanke etsii ratkaisuja virusten leviämisen estämiseen

Monitieteinen E3-hanke etsii ratkaisuja virusten leviämisen estämiseen

4.11.2021 – E3, Excellence in Pandemic Response and Enterprise Solutions Co-Innovation -hanke on yksi suurimmista Business Finlandin koskaan rahoittamista yritysten ja tutkimuslaitosten yhteishankkeista.

E3-hankkeen tavoitteena on löytää parhaat keinot estää virusten sekä tartuntatautien leviäminen sisätiloissa, jotta yhteiskunta voidaan pitää toimintakykyisenä myös pandemioiden aikana. E3 on kokoluokaltaan yksi suurimmista Suomessa koskaan käynnistyneistä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välisistä hankkeista. Budjetti on kokonaisuudessaan 12 miljoonaa euroa.

”E3-hankkeessa luodaan uutta globaalia liiketoimintaa tutkimalla tarttuvien tautien leviämistä. Hankkeessa kehitettävien konseptien avulla on mahdollisuus pitää yhteiskunta ja talous turvallisesti auki myös tulevien pandemioiden aikana. Sanomattakin on selvää, että näille on suuri kysyntä maailmanlaajuisesti, toteaa hankkeen ekosysteemivastaava Outi Tuovila Business Finlandilta.”

Pandemioiden leviämisen hallinta edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, joka kattaa kaikki asiaankuuluvat tartuntareitit. Tehokkaiden suojastrategioiden löytäminen pandemioita ja tartuntatauteja vastaan edellyttää monitieteistä lähestymistapaa ja tiivistä yhteistyötä eri asiantuntijoiden, kuten lääkäreiden ja insinöörien, välillä.

E3-projektissa pyritään valjastamaan tiede ja teknologia tehokkaiden vastatoimien luomiseen tartuntatautien leviämisen estämiseksi. Tavoitteena on, että jo nykyisen pandemian aikana ja erityisesti ennen seuraavan pandemian ilmaantumista olisi saatavilla teknisiä ratkaisuja, jotka vähentäisivät patogeenien, eli taudinaiheuttajien leviämistä ihmisten kohtaamispaikoissa. 

Tutkimuksen tavoitteena puhdas ja turvallinen sisäilma

Projektissa tutkitaan erityisesti ilmalevitteisten patogeenien ja virusten eri leviämisreittejä sekä virusten monitorointi- ja havaitsemismenetelmiä, joiden avulla voidaan löytää ratkaisuja pitää sisäilma puhtaana ja turvallisena esimerkiksi toimistoissa, julkisissa tiloissa ja kulkuvälineissä. Päätavoite on kehittää ratkaisuja, joiden avulla yhteiskunnan eri toiminnot voivat jatkua keskeytyksettä ja ihmiset voivat jatkaa liikkumista ja elämistä turvallisesti epidemioista ja pandemioista huolimatta. 

Hankkeessa on mukana 22 eri aloja edustavaa yritystä. Granlund toimii projektissa terveydenhuollon sektorin yhteiskehittämisen koordinaattorina. Tutkimusorganisaatioista mukana on kahdeksan merkittävää toimijaa: Tampereen yliopisto, VTT, Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto, THL, Tampereen ammattikorkeakoulu, Työterveyslaitos ja Helsingin yliopistollinen sairaala. Tamlink Oy toimii hankkeen koordinaattorina.

Lisätietoa

Tuomas Laine

Senior advisor, innovaatiot ja kehitys
Granlund Oy

Jukka Vasara

Varatoimitusjohtaja
Granlund Oy

Sisäilmastonmuutos vaatii toimia – kuinka varaudumme tuleviin pandemioihin?

Koronapandemian ratkaisuun on muodostunut uusi liiketoiminta-alue: sisätilojen terveysturvallisuus. Sisäilmastonmuutosta ei ratkaista vain rajoituksilla ja rokotteilla, vaan vaaditaan toimia sisäilman parantamiseen.

Mitä tietoa etsit?