Hyppää sisältöön
UutinenLaakson yhteissairaalassa EPD-ympäristöselosteet hankintakriteereinä

Laakson yhteissairaalassa EPD-ympäristöselosteet hankintakriteereinä

8.2.2024 – Ulla Nykterin mielestä yksittäinen hanke voi ajaa koko rakennusalan ympäristötietoisuutta eteenpäin.

Aihepiiri
Vastuullisuus
Jaa

Laakson yhteissairaala -hankkeen hankintatiimi paiski vuonna 2023 töitä suurten kilpailutusten äärellä, kun allianssi valmistautui aloittamaan Laakson päärakennuksen töitä tammikuussa 2024. Samalla hankintaporukka teki uraauurtavaa työtä ympäristöasioissa. 

Hankkeessa otettiin tuotteen elinkaaren hiilijalanjälkeä kuvaava ympäristöseloste yhdeksi kilpailutuskriteeriksi niissä tuotteissa ja materiaaleissa, joissa niitä on saatavilla tai mahdollista laatia. Tässä tehtiin pilottityötä ja oltiin etujoukoissa.

Ympäristöselosteen varmistaminen on otettu koko allianssin yhteiseksi tavoitteeksi useissa hankinnoissa.  

Vastaava elinkaarisuunnittelija Ulla Nykter Granlundilta on osallistunut Laakson yhteissairaala -hankkeen ympäristö- ja vastuullisuustavoitteiden laadintaan jo hankesuunnitelmavaiheessa. Tällä hetkellä hän on mukana avustamassa esimerkiksi hankintaprosessissa ympäristöasioiden osalta. 

EPD-ympäristöseloste kertoo tuotteen hiilijalanjäljen 

Ympäristöseloste (Environmental Product Declaration, EPD) kuvaa tuotteen tai materiaalin ympäristövaikutuksia, joita tuote elinkaarensa aikana aiheuttaa. Selosteessa on kerrottu tuotteen hiilijalanjälki ja muita ympäristövaikutuksia. Jokainen materiaalivalmistaja tuottaa selosteen omista tuotteistaan, ja sen verifioi riippumaton osapuoli. 

Ympäristöselosteessa esitetty hiilijalanjälki kuvaa tuotteen koko elinkaaren aiheuttamia päästöjä raaka-aineiden hankinnasta kuljetuksiin, jatkojalostukseen, asennukseen, käyttöön ja aina loppusijoitukseen asti.

Voidaan tehdä mille tuotteelle vain

“Samankaltainen tuoteseloste voidaan tehdä mille hyvänsä tuotteelle, kuten broilerifileelle tai paperille, tai tuotteen osille”, kertoo Nykter. 

Rakennusmateriaalien valmistajilla on pidempi perinne ympäristöselosteen laadinnasta. Seuraavaksi selosteita on tulossa isommissa määrin myös talotekniikan tuotteille.

Ulla Nykter, vastaava elinkaarisuunnittelija, Granlund Oy

”Rakennustuotteet ovat yksi tuoteryhmä. Rakennusmateriaalien valmistajilla on pidempi perinne ympäristöselosteen laadinnasta. Seuraavaksi selosteita on tulossa isommissa määrin myös talotekniikan tuotteille”, Nykter kertoo.

Nykterin mukaan ympäristöseloste löytyy useimmiten isoilta ja toisaalta pieniltä valistuneilta tuottajilta.  

EPD-ympäristöseloste kannustaa kehittämään tuotetta ympäristöystävällisemmäksi

Laakson yhteissairaala -hanke on laaja, mutta voiko yksittäisellä rakennusprojektilla silti olla vipuvoimaa muuttaa rakennusteollisuutta ja koko alaa?  

Nykterin mielestä voi – erityisesti nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa, jossa kilpailu on tavallista kovempaa.  

”Tässä asiassa markkinatalous vaikuttaa. Jos isoon hankintaan pääsee osallistumaan tietyin kriteerein, niin kyllä yritys silloin laatii tuotteistaan ympäristöselosteet. Jos useampi hanke alkaa vaatia samaa, alkaa olla myynnin este, jos asiakkaan vaatimuksiin ei vastata.” 

”Kun yritys alkaa tehdä ympäristöselostetta, havahdutaan siihen, kuinka oma tuote ja sen valmistus voisi olla vähemmän kuormittavaa ympäristölle ja ilmastolle. Tämä on tietysti koko ympäristöselosteen taka-ajatuksenakin.”

Jos isoon hankintaan pääsee osallistumaan tietyin kriteerein, niin kyllä yritys silloin laatii tuotteistaan ympäristöselosteet. Jos useampi hanke alkaa vaatia samaa, alkaa olla myynnin este, jos asiakkaan vaatimuksiin ei vastata.

Ulla Nykter, vastaava elinkaarisuunnittelija, Granlund Oy

Hanke auttaa pieniä urakoitsijoita

Laakson yhteissairaala -hankkeen hankintatiimi pyytää ympäristöselosteita urakoitsijoilta jo tarjouspyyntövaiheessa. Hankintapäällikkö Mika Heikkinen SRV:ltä kertoo, että tarjousten määrään vaatimus ei ole vaikuttanut. Asia on kuitenkin sen verran uusi, että dokumentteja joudutaan usein pyytämään erikseen.  

Esimerkiksi globaalisti toimivalla hissivalmistajalla dokumentaatio on kuitenkin valmiiksi olemassa.  

Pienemmillä urakoitsijoilla ei välttämättä ole ympäristöselostetta niistä tuotteista, joita aikovat urakassa käyttää. Tuolloin hanke välittää tietoa siitä, miten puuttuvat dokumentit voi tehdä.

Rakentamisen hiilijalanjälki noin kolmannes rakennuksen elinkaaren jäljestä

Sairaalarakennusten kustannuksista vain osa syntyy rakentamisvaiheessa. Muuten kulut kertyvät, kun rakennusta käytetään. Laakson uuden päärakennuksen rakenteet on suunniteltu kestämään sata vuotta. Onko rakentamisen ympäristövaikutuksilla mitään merkitystä kokonaisuudessa? 

”On totta, että yleensä sairaalan rakentaminen on noin viisi prosenttia sairaalan ja hoitotoiminnan kustannuksista. Jos palkkakustannuksia ei huomioida, tilanne muuttuu. Jos katsomme 50 vuotta käytössä olevan sairaalarakennuksen materiaaleja, korjauskustannuksia ja energiankulutusta, rakentaminen edustaakin 30–40 prosenttia hiilijalanjäljestä”, Nykter toteaa.

Artikkeli on julkaistu 15.1.2023 Laakson yhteissairaalan hankkeen sivuilla.

Haluatko kuulla lisää?

Teemu Salonen

Osastonjohtaja, kestävä rakentaminen
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Granlund Lux Helsingin kumppanina

18.12.2024 – Granlund tuo valotaiteen iloa Lux Helsinkiin Ilkka Paloniemen teoksella Seisminen pulssi. Kaivopuiston ratakuilussa esillä oleva teos yhdistää maapallon mystisen 26…

Uutinen

Granlund vahvistaa hallitustaan kansainvälisellä osaamisella

04.12.2024 – Uuden monialaisen hallituksen tavoitteena on luotsata yhtiötä vahvempaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Uutinen

Moni luontokadon seuraus korostuu rakennetussa ympäristössä

28.11.2024 – Sitran johtavan asiantuntijan Jarrod Luxtonin mielestä monimuotoinen luonto on ratkaisu moniin kaupunkien kohtaamiin haasteisiin, kuten tulviin, kuivuuteen ja helleaaltoihin.

Uutinen

“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”

27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.

Uutinen

Palkitsimme vuoden 2024 opinnäytetyökilpailussa menestyneet

21.11.2024 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät LVI-tekniikan hiilijalanjälkilaskentaa, tietomallien soveltuvuutta, rakennusten digitaalista turvallisuutta sekä kulutusjouston hyödyntämistä.

Uutinen

Raami Arkkitehdit liittyy Granlundiin

20.11.2024 – Granlund laajentaa arkkitehtisuunnittelun tarjontaansa merkittävällä yrityskaupalla Tampereella. Raami Arkkitehdit Oy:n myötä arkkitehtisuunnittelun ammattilaisten määrä Granlundilla kasvaa usealla kymmenellä.

Uutinen

AVIA Real Estate valmistautuu CSRD-raportointiin ennakoivasti

15.11.2024 – Helsinki-Vantaan ympäristössä sijaitsevista kiinteistöistä on tulevaisuudessa saatavilla CSRD-direktiivin mukaista vastuullisuustietoa. AVIA Real Estate valmistautuu vapaaehtoisesti uusiin raportointivaatimuksiin.

Uutinen

Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus kannustaa suhtautumaan vastuullisuuteen mahdollisuutena

07.11.2024 – Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus on Granlundin ja JLL:n yhdessä toteuttama tietopaketti kiinteistöalan vastuullisuudesta vuonna 2024.

Uutinen
Pekka Metsi, Granlund

Granlundin vuosi näyttää hyvältä niin liikevaihdossa kuin henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydessä

01.11.2024 – Granlundin vuosi näyttää marraskuun alussa onnistuneelta, ja toimitusjohtaja Pekka Metsi uskoo, että myös rakennusalan aallonpohja on saavutettu. Liikevaihdon kasvun lisäksi…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?