Kansainväliset granlundilaiset osallistuvat aktiivisesti yhtiön monimuotoisuuden kehittämiseen
15.2.2024 – Granlundin kansainvälisillä työntekijöillä on paljon annettavaa työyhteisön monimuotoisuudelle ja osaamisen kasvattamiselle. Neljä Suomeen muuttanutta granlundilaista kertoo kokemuksistaan.
Monimuotoisuus ja osallisuus -työ käynnistyi Granlundilla laajemmin syksyllä 2022, kun koko henkilöstölle järjestettiin aiheesta kysely. Yhdeksi kehityskohteeksi tunnistettiin kielikäytännöt. Viime vuonna yhtiöön perustettiin Monimuotoisuus ja osallisuus -työryhmä, jossa on mukana myös kansainvälisiä työntekijöitä.
“Työryhmässä pystymme puhumaan kaikkien kansainvälisten granlundilaisten puolesta ja vaikuttamaan kielikysymysten lisäksi esimerkiksi naisten osallisuuteen”, kertoo Datacenter-osaston nuorempi projektipäällikkö Priyanka Thapa.
Hän toivoo, että suhtautuminen kansainvälisiin työntekijöihin muuttuu yhä avoimemmaksi, koska erilainen kulttuuri ei vaikuta millään tavalla työntekijän osaamiseen. Hänestä on tärkeää tuoda esiin myös työntekijöiden moninaisuutta.
Kansainvälisyyttä arvostetaan yhä enemmän
Priyankasta on huikea juttu, että monimuotoisuuteen liittyvät ongelmat on Granlundilla tunnistettu ja asioita halutaan kehittää. Ongelman ymmärtäminen on ensimmäinen askel sen parantamiseksi.
Innovaatio-osaston johtava tekoälyasiantuntija Davor Stjelja näkee työssään joka päivä, miten monessa asiassa Granlund toimii kansainvälisesti edelläkävijänä. Siksi hänestä on sääli, että osa osaamisesta jää piiloon kielimuurin taa.
Kielikysymysten lisäksi pystymme vaikuttamaan esimerkiksi naisten osallisuuteen.
Priyanka Thapa
Davor kannattaakin suomen ja englannin joustavaa käyttämistä esimerkiksi kokouksissa ja toivoo, ettei suomen osaamiseen keskityttäisi uusien työntekijöiden etsinnässä liikaa.
“Itse työ ja osaaminen ovat tärkeämpiä, ja suomen kielen taito tulee tarvittaessa ajan kanssa.”
Davorista on rohkaisevaa nähdä, miten kansainvälisiä näkökulmia ja eri taustoista tulevia ihmisiä arvostetaan Granlundilla yhä enemmän. Se merkitsee positiivista askelta kohti tulevaisuutta.
“Onhan ulkomaisen osaamisen arvostus luonut menestystä suomalaiselle IT-alalle jo vuosikymmeniä.”
Monimuotoisuuden edistäminen houkuttelee Granlundille kansainvälisiä osaajia.
Nhung Nguyen
Myös energia-asiantuntija Nhung Nguyen uskoo, että monimuotoisuuden edistäminen houkuttelee Granlundille kansainvälisiä osaajia, mikä edistää menestystä ja huippuosaamisen säilyttämistä.
“Lisäksi monimuotoisuus- ja osallisuustyö saa meidät kansainväliset granlundilaiset tuntemaan olomme arvostetuiksi ja tervetulleiksi.”
Osaajaverkosto tuo ihmisiä yhteen
Kansainväliset työntekijät ovat verkostoituneet Granlundin sisällä myös vapaamuotoisesti. Davor perusti vuosi sitten kansainvälisten osaajien verkoston, jossa tutustutaan ja vaihdetaan kokemuksia.
“Olimme aikaisemminkin tietoisia toisten kansainvälisten työntekijöiden läsnäolosta, mutta meillä ei ollut tehokasta tapaa kommunikoida”, Davor sanoo.
Granlundin kansainvälistyminen on saanut ulkomaisten työntekijöiden määrän kasvuun, mutta monia syntyperäisille suomalaisille itsestään selviä asioita ei aina selitetä englanniksi. Innovaatio-osaston data-analyytikko Anna Korolyuk pitääkin tärkeänä, että osaajaverkoston tapaamisissa on vieraillut esimerkiksi Granlundin HR-osaston ja viestinnän edustajia.
Priyanka pitää osaajaverkostoa hyvänä keinona tutustua toisiin kansainvälisiin työntekijöihin oman osaston ulkopuolella. Nhung puolestaan uskoo, että osallistuminen monialaiseen osaajaverkostoon on hyvä alku asiantuntijoiden yhteistyölle myös projekteissa.
Nhung on mukana Teams-ryhmässä, joka kokoaa kansainvälisiä työntekijöitä yhteen Uudellamaalla. Tulevaisuudessa hän haluaisi perustaa myös henkilöstöresurssiryhmän, joka tarjoaisi alustan jaetuille kokemuksille ja keskinäiselle tuelle.
“Ryhmä voisi myös tukea aloitteita liittyen ammatilliseen kehittymiseen, hyvinvointiin ja integroitumiseen.”
Lisää englanninkielistä viestintää
Englanninkielinen viestintä, koulutukset ja muu materiaali lisääntyvät Granlundilla koko ajan, ja myös työyhteisön sosiaaliset kielikäytännöt muuttuvat vähitellen. Englannin käyttäminen tuntuu helpommalta.
“Kollegojen asenne kansainvälisiä työntekijöitä kohtaan on muuttunut parissa vuodessa, ja nyt suomalaiset kollegat ovat aktiivisempia ottamaan yhteyttä minuun”, Priyanka toteaa hymyillen.
Suomen kielen kursseja on järjestetty Granlundilla jo useamman vuoden ajan. Ne tarjoavat mahdollisuuden kielen harjoitteluun ja rentoon puhumiseen eri aiheista. Anna korostaa, että lisäksi tarvitaan yhteisiä tapahtumia, lounaita ja iltatilaisuuksia, joissa suomenkieliset ja kansainväliset granlundilaiset voisivat tavata ja keskustella ihan kasvokkain.
“Avoimuus vähentää kaikkien yksinäisyyttä, ja toisten kulttuurien tunteminen tuo elämään paljon hauskuutta. Eri tavalla ajattelevista ihmisistä tulee myös hyviä ja innovatiivisia tiimejä.”
Vapaamuotoisissa tilanteissa suomen puhumista voi Annan mielestä tukea pienillä asioilla. Ymmärtämistä helpottaa, jos työkaverit puhuvat hitaasti ja yksinkertaisesti ihan niin kuin suomen kielen kursseilla.