Hyppää sisältöön
UutinenGranlundin vuosi näyttää hyvältä niin liikevaihdossa kuin henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydessä

Granlundin vuosi näyttää hyvältä niin liikevaihdossa kuin henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydessä

1.11.2024 – Granlundin vuosi näyttää marraskuun alussa onnistuneelta, ja toimitusjohtaja Pekka Metsi uskoo, että myös rakennusalan aallonpohja on saavutettu. Liikevaihdon kasvun lisäksi vuoteen mahtuu onnistumisia muillakin tärkeillä mittareilla.

Aihepiiri
Granlund
Jaa

Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsillä on hyviä uutisia. Yhtiön liikevaihto kasvoi alkuvuodesta noin 12 prosenttia, ja syksyllä on oltu yhä 10 prosentin kasvuvauhdissa. Myös kannattavuudessa luvut ovat edellisvuotta paremmat. “Vuosi näyttää yllättävän positiiviselta, vaikka rakennusala kyntääkin vielä syvällä.”

Metsi uskoo, että kiinteistö- ja rakennusalan markkinan pohja on nyt saavutettu. Tulevaisuuteen voi suhtautua toiveikkaasti, koska uusia vastauksia tarvitaan niin digitalisaatioon, urbanisoitumiseen kuin vihreään siirtymään. Rakentamista tulee vauhdittamaan aikanaan myös sodan loppuminen Ukrainassa.

“Nuorten osaajien kannattaakin huomata, että 4–5 vuoden päästä markkina on aivan erilainen. Euroopassa tullaan jossain vaiheessa näkemään ennennäkemätön rakentamisen buumi.”

Kolkuttelemme talonrakennustekniikassa suurimman suunnittelutoimiston sijaa.

Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund

Henkilöstön määrä kasvoi rekrytoinneilla ja yritysostoilla

Vuoden aikana Granlundilla on toteutettu muutama yritysjärjestely ja lisää on suunnitteilla loppuvuodesta. Koska myös rekrytoinnit ovat onnistuneet, henkilöstömäärä on noussut noin 1500:aan. “Harjoittelijat mukaan lukien porukkamme on kasvanut yli sadalla”, Metsi kertoo.

Granlundin hyvät kasvuluvut selittyvät monellakin seikalla, joista yksi on vakaa työkanta, josta uudisasuntotuotanto muodostaa vain pienen osan.

“Meillä on työn alla monia suuria sairaala- ja datakeskusprojekteja, jotka jatkuvat vielä pitkään. Myös pienemmät korjausprojektit kanta-asiakkuuksissa tuovat tärkeää rullaavaa työkuormaa.”

Kiinteistö- ja rakennusalan haastava työtilanne on kuitenkin vaikuttanut myös Granlundilla osaan liiketoiminnosta. ”Muutamassa yksikössämme on kuluneen vuoden aikana jouduttu käymään paikallisia muutosneuvotteluita työmäärän vähenemisen vuoksi”, Metsi kertoo.

Granlund on jälleen talotekniikan ykkönen

Tuoreiden SKOL-liikevaihtotilastojen mukaan Granlund on liikevaihdoltaan suurin toimija kaikilla talotekniikka-aloilla. “Lisäksi kolkuttelemme talonrakennustekniikassa suurimman suunnittelutoimiston sijaa”, Metsi selventää.

Leipälajissaan kiinteistökonsultoinnissa Granlund on selvä ykkönen, ja vahvasti kasvaneessa rakennuttamisessa on SKOL-tilastoissa noustu kolmannelle sijalle. “Myös A-Insinöörit taitaa olla meitä vielä rakennuttamisessa edellä, mutta heidän lukujaan ei tilastoissa ollut tänä vuonna mukana”, Metsi tarkentaa.

Lisäksi tilastoissa alkaa näkyä, että Granlund on vahvistamassa asemiaan rakennesuunnittelussa ja arkkitehtisuunnittelussa niin yritysostoilla kuin rekrytoinneilla.

Haemme muutoksella vahvuutta ennen kaikkea kansainväliseen kasvuun ja suurempiin yritysjärjestelyihin.

Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund

Omistuspohjan muutos näkyy hallitustyössä

Loppuvuoden näkymät ovat Metsistä positiiviset. Tulevaisuuden kasvua tukee muun muassa kesäkuussa toteutunut omistuspohjan muutos. Sijoitusyhtiö ICG tuli mukaan Granlundin omistajaksi. “Haemme muutoksella vahvuutta ennen kaikkea kansainväliseen kasvuun ja suurempiin yritysjärjestelyihin.”

Käytännössä ICG:n mukaantulo näkyy hallitustyöskentelyssä. Operatiiviseen toimintaan tai kotimaan asiakastyöhön ei ole luvassa muutoksia.

Hyvästä kannattaakin pitää kiinni, ja sadoista projekteista kerätyn palautteen mukaan asiakkaiden antama NPS-luku on 67 eli todella hyvä (0–100). Myös työntekijät viihtyvät, mikä on Metsin mielestä merkki siitä, että muutkin asiat ovat kunnossa.

“Erityisen kiva on huomata, miten lähiesihenkilömme huolehtivat porukkansa hyvinvoinnista ja auttavat heitä kehittymään.”

Lisätietoja

Pekka Metsi

Toimitusjohtaja
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Jyrki Jääskeläinen tuo Granlund Pohjanmaalle kovan luokan arkkitehtiosaamista

06.02.2025 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosaston johtajaksi nimitetty Jyrki Jääskeläinen on suunnitellut pitkän uransa aikana kohteita sairaaloista jalkapallostadioneihin. Tärkeintä hänelle on aina asiakkaan…

Uutinen

Granlund on mukana viemässä suomalaista puhdastilaosaamista maailmalle

28.01.2025 – Suomessa on paljon puhdastilojen suunnitteluun, rakentamiseen ja kokonaistoimituksiin liittyvää erityisomaamista. Granlund on mukana yritysyhteenliittymässä, joka haluaa viedä osaamistaan maailmalle ja…

Uutinen
Laakson yhteissairaalan työmaa

4D vähentää suunnitteluvaiheen hukkaa Laakson sairaala-allianssissa

23.01.2025 – Laakson yhteissairaalan toteutussuunnittelussa hyödynnetään 4D-suunnittelua. Se nivoo eri suunnittelualojen aikataulut yhteen, vähentää odottelua ja tukee myös rakentamisen tahtituotantoa.

Uutinen

Junction-hackathonissa kehitettiin mobiilisovellus laitetiedon keräämiseen

21.01.2025 – Matias ja Lauri Huhta voittivat syksyn Junction-hackathonissa Granlundin ja KONEen yhteishaasteen, jossa haettiin ideaa kiinteistöjen laitetiedon keräämiseen käyttäjäystävällisellä mobiilisovelluksella.

Uutinen

Granlund Lux Helsingin kumppanina

18.12.2024 – Granlund tuo valotaiteen iloa Lux Helsinkiin Ilkka Paloniemen teoksella Seisminen pulssi. Kaivopuiston ratakuilussa esillä oleva teos yhdistää maapallon mystisen 26…

Uutinen

Granlund vahvistaa hallitustaan kansainvälisellä osaamisella

04.12.2024 – Uuden monialaisen hallituksen tavoitteena on luotsata yhtiötä vahvempaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Uutinen

Moni luontokadon seuraus korostuu rakennetussa ympäristössä

28.11.2024 – Sitran johtavan asiantuntijan Jarrod Luxtonin mielestä monimuotoinen luonto on ratkaisu moniin kaupunkien kohtaamiin haasteisiin, kuten tulviin, kuivuuteen ja helleaaltoihin.

Uutinen

“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”

27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.

Uutinen

Palkitsimme vuoden 2024 opinnäytetyökilpailussa menestyneet

21.11.2024 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät LVI-tekniikan hiilijalanjälkilaskentaa, tietomallien soveltuvuutta, rakennusten digitaalista turvallisuutta sekä kulutusjouston hyödyntämistä.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?