Granlundin Vikke Niskanen on vuoden 2019 nuori LVI-suunnittelija
13.2.2019 – Palkitsemislautakunta antoi Vikelle kiitosta käyttäjän ja tilaajan huomioimisesta suunnitteluratkaisuissa. Myös Viken aktiivinen verkostoituminen ja vapaaehtoinen työ LVI-alan hyväksi oli huomioitu.
”Palkitsemalla työiältään nuoren ja urallaan jo merkittäviä projekteja vetäneen henkilön Vuoden nuoren LVI-suunnittelijan tittelillä, haluamme tuoda talotekniikka- ja tarkemmin LVI-alaa esille ja samalla kannustaa alaa entistäkin parempiin suorituksiin”, kertoo palkitsemislautakunta tiedotteessaan.
Palkitsemislautakuntaan kuuluivat Suomen LVI-liitto SuLVI:n toiminnanjohtaja Tiina Strand, SKOL ry:n kehityspäällikkö Matti Kiiskinen ja Talotekniikka-lehden päätoimittaja Heikki Heikkonen.
Allianssihankkeiden ystävä
30-vuotias Vikke Niskanen on toiminut LVI-suunnittelijana jo 8 vuotta. LVI-tekniikan diplomi-insinöörin ehdoton suosikki suunnittelu- ja urakkamuodoksi on allianssi. Tällä hetkellä Vikellä on käynnissä kaksi allianssihanketta, ja muutama kilpailu tulevista hankkeista on käynnissä.
Viken työssä näkyy vahvasti ratkaisukeskeinen ote. Vikke käyttää projekteissa mieluusti moderneja viestinnän ja tehtävänhallinnan työkaluja. ”Ne tukevat hyvin oman työn organisointia ja samalla yhteistyö toimii hyvin ja työilmapiiri pysyy hyvänä, kun muut suunnittelijat tietävät projektien tehtävät lyhyellä ja pitkällä aikavälillä”, sanoo Vikke.
Suunnitteluhankkeissa Viken rooli on viime aikoina kasvanut LVI-suunnittelun projektipäälliköstä talotekniikan pääsuunnittelijaksi. Tapiolan metroaseman LVI-suunnittelussa hän toimi projektipäällikkönä ja Ähtäri Zoon Pandatalon talotekniikan pääsuunnittelijana.
Viime aikoina Vikke on ollut mukana suunnittelemassa useita opetusrakennuksia, ja tavoitteena onkin suunnitella oppimisympäristöjä, joissa on hyvä sisäilma.
Määrätietoinen ja markkinointihenkinen tiimipelaaja
”Viken ehdoton vahvuus on hänen määrätietoinen asenteensa. Hän tutkii mielellään asioita ja kehittää uutta”, kertoo Viken esimies Peter Malmström.
Vikke on aloittanut LVI-suunnittelun tuntiopettajana Aalto-yliopistossa vuoden 2018 alussa, ja haluaa kouluttaa ja jakaa osaamistaan myös seuraavalle suunnittelijasukupolvelle. Viken työkaveri Joni Hartikainen kehuukin Viken halua auttaa ja hakea uusia ratkaisuja.
”Viken kanssa projektit viedään maaliin yhteistyössä. Hän luottaa projektiryhmäänsä paljon, antaa vapauksia tehdä omia ratkaisuja ja tukee niitä. Epäselvät kohdat selvitetään yhdessä ja opitaan ehkä jopa molemmat jotain”, Joni kertoo.
”Vikke on insinöörikunnan stereotypioihin piristävä poikkeus – ulospäin suuntautunut, markkinointihenkinen ja kunnianhimoinen”, summaa sairaalasuunnittelun osastonjohtaja Santeri Kondakov.
Suunnittelijoiden oma päivä
Vuoden Nuori LVI-suunnittelijakisan palkintojenjako järjestettiin SuLVIn Suunnittelijapäivän yhteydessä 13.2.2019. Tapahtuma on muodostunut suunnittelutyötä tekevien yhteiseksi tapahtumaksi ja siksi myös Granlundilaisia oli paikalla suuri joukko kaikkialta Suomesta. Verkostoitumisen lisäksi tapahtuma tarjoaa uusinta tietoa alalta sekä laitetietoutta kattavan näyttelyn muodossa.
Haluatko kuulla lisää?
Santeri Kondakov
Granlund Lux Helsingin kumppanina
18.12.2024 – Granlund tuo valotaiteen iloa Lux Helsinkiin Ilkka Paloniemen teoksella Seisminen pulssi. Kaivopuiston ratakuilussa esillä oleva teos yhdistää maapallon mystisen 26…
- Vastuullisuus
Granlund vahvistaa hallitustaan kansainvälisellä osaamisella
04.12.2024 – Uuden monialaisen hallituksen tavoitteena on luotsata yhtiötä vahvempaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.
- Granlund
- Nimitykset
Moni luontokadon seuraus korostuu rakennetussa ympäristössä
28.11.2024 – Sitran johtavan asiantuntijan Jarrod Luxtonin mielestä monimuotoinen luonto on ratkaisu moniin kaupunkien kohtaamiin haasteisiin, kuten tulviin, kuivuuteen ja helleaaltoihin.
“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”
27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.
- Energia
- Vastuullisuus
Palkitsimme vuoden 2024 opinnäytetyökilpailussa menestyneet
21.11.2024 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät LVI-tekniikan hiilijalanjälkilaskentaa, tietomallien soveltuvuutta, rakennusten digitaalista turvallisuutta sekä kulutusjouston hyödyntämistä.
- Innovaatiot
Raami Arkkitehdit liittyy Granlundiin
20.11.2024 – Granlund laajentaa arkkitehtisuunnittelun tarjontaansa merkittävällä yrityskaupalla Tampereella. Raami Arkkitehdit Oy:n myötä arkkitehtisuunnittelun ammattilaisten määrä Granlundilla kasvaa usealla kymmenellä.
- Yrityskaupat
AVIA Real Estate valmistautuu CSRD-raportointiin ennakoivasti
15.11.2024 – Helsinki-Vantaan ympäristössä sijaitsevista kiinteistöistä on tulevaisuudessa saatavilla CSRD-direktiivin mukaista vastuullisuustietoa. AVIA Real Estate valmistautuu vapaaehtoisesti uusiin raportointivaatimuksiin.
Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus kannustaa suhtautumaan vastuullisuuteen mahdollisuutena
07.11.2024 – Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus on Granlundin ja JLL:n yhdessä toteuttama tietopaketti kiinteistöalan vastuullisuudesta vuonna 2024.
Granlundin vuosi näyttää hyvältä niin liikevaihdossa kuin henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydessä
01.11.2024 – Granlundin vuosi näyttää marraskuun alussa onnistuneelta, ja toimitusjohtaja Pekka Metsi uskoo, että myös rakennusalan aallonpohja on saavutettu. Liikevaihdon kasvun lisäksi…
- Granlund