Granlund Tampereella viihdytään yhdessä
2.12.2022 – Granlund Tampereella panostetaan työnteon mielekkyyteen, rentoon ilmapiiriin ja työntekijöiden viihtymiseen.
Granlund Tampereella viihdytään yhdessä, mihin sähkösuunnittelun, LVIA-suunnittelun, kylmätekniikan ja sairaalasuunnittelun kokeneimmista asiantuntijoista koostuvassa yrityksessä onkin satsattu.
Työskentely toimii joustavasti hybridimallilla eli toimiston ja etätyön yhdistelmänä. Toimistotilat on juuri remontoitu ja tiloista löytyy sekä perinteisiä työpisteitä että mobiilityöpisteitä, vetäytymistiloja ja hyvät
sosiaalitilat esimerkiksi pyörällä töihin kulkeville.
Kahvihuoneessa on vallallaan iloinen puheensorina ja vitsailu. Näyttöjensä kautta nopeasti urallaan noussut LVI-suunnittelun ryhmäpäällikkö Sami Ventä kehittää roolissaan erilaisia keinoja luoda viihtyvyyttä. Toimenkuvaan kuuluu luonnollisesti myös tiimin kuorman hallinta ja sopivien tehtävien jakaminen.
”Työhuoneeni ovi on aina auki ja haastavia asioita pohditaan yhdessä. Minulla on aina tarjolla pieniä herkkuja palkitsemaan hyviä suorituksia sekä piristämään yllättävissä haasteissa.”
Granlund Tampereella työn sisältöön voi vaikuttaa
Työn mielekkyyttä luo myös se, että suunnittelutyökalut ovat kunnossa, ja työtehtävien sisältöön sekä uran suuntaan on mahdollisuus vaikuttaa.
Energiatehokkuushankkeet-osastolla kylmätekniikkaryhmässä ryhmäpäällikkönä toimivaa Vilma Heljoa kiehtoo projektit ja työtehtävät, jotka työskentely Granlundilla mahdollistaa.
Ventä suitsuttaa Heljon työtä hiilineutraalin Suomen puolesta merkittäväksi. Edistyksellinen kylmä- ja lämpöpumpputekniikanosaaminen olikin se, joka sai kokeneen suunnittelijan katsomaan, mitä tarjottavaa yrityksellä olisi hänelle.
”Olen kiinnostunut energiatehokkuudesta ja halunnut syventää osaamistani kylmätekniikassa sekä energiankierrätysjärjestelmissä”, Heljo kertoo.
”Vaativien järjestelmäkokonaisuuksien vetovastuu ja asiakastyö lisäävät innostusta. Olen aina pyrkinyt olemaan oma-aloitteinen ja kasvamaan työtehtävien mukana.”
Kannustava ilmapiiri ja kivat työkaverit
Puoli vuotta sitten valmistuneen LVI-suunnittelija Jarna Vesalan opiskeluajan unelma oli päästä työskentelemään Granlundille. Hän aloitti harjoittelijana ja teki jo koulun ohella tuntitöitä.
Opiskeluaikoina hän osallistui pienempiin hankkeisiin ja heti valmistuttuaan hän on päässyt ottamaan laajempaa vastuuta isommassa projektissa.
”Kiinnostuin suunnittelutyöstä opiskeluaikana ja on ollut ilo huomata, että viihdyn siinä hienosti. Meillä on todella hyvä yhteishenki LVI-osastolla ja työkaverit ovat aina valmiita auttamaan ja tukemaan”, Vesala sanoo.
Jos halukkuutta ja osaamista on, Granlund Tampereella on tarjota monipuolisesti erilaisia rooleja ja tehtäviä. Sähkösuunnittelun ryhmäpäällikkö Juho Lukkari vaihtoi Granlundille vanhan työkaverinsa suosittelemana viisi vuotta sitten. Hänen mukaansa kiinnostavia seikkoja olivat hyvät etenemismahdollisuudet, avoimessa työyhteisössä työskentely, kannustava palkkaus ja se, että työntekijät ovat yrityksen osaomistajia.
”Hyvä työporukka on minulle työssä tärkeintä. Olen ollut mukana erilaisissa projekteissa, aina toimitiloista sairaaloihin. Pidän suurista kokonaisuuksista, ja vuosien ajan olen ollut mukana sairaalahankkeessa, jossa mielenkiintoa pitää yllä sen haastavuus ja moniulotteisuus. Yhteiskunnallinen merkityksellisyys on
työssä myös tärkeää.”
Granlund Tampere – suunnittelureferenssejä
Tekojäärata nousi suureen suosioon Tampereella
Sorsapuiston tekojäärata tarjoaa liikunnan iloja kaikille kaupunkilaisille kaupungin sykkeessä. Sen jäähdytystekniikassa yhdistyvät turvallisuus, ympäristöystävällisyys, käyttäjien vaatimukset ja ylläpidon helppous.
Puurakenteiseksi suunniteltu TOAS Hippos on sprinklattu päästä varpaisiin
Allianssimallilla toteutettava TOAS Hippos on tulevaisuuden avoin, vireä ja urbaani opiskelijakortteli Tampereen Kalevassa. Granlund Tampere Oy vastaa hankkeessa mm. talotekniikka- ja sprinklersuunnittelusta.