Hyppää sisältöön
UutinenGranlund ostaa merkittävän pohjalaisen arkkitehtitoimiston

Granlund ostaa merkittävän pohjalaisen arkkitehtitoimiston

13.8.2024 – Etelä-pohjalainen Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy siirtyy yrityskaupalla osaksi Granlundia. ”Meillä alan hankala suhdanne ei näy, vaan olemme pysyneet kasvu-uralla koko ajan”, sanoo toimitusjohtaja Jyrki Jääskeläinen.

Aihepiiri
Granlund, Yrityskaupat
Jaa

Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy on seinäjokinen, 10 henkilöä työllistävä arkkitehti- ja pääsuunnittelua sekä sisustussuunnittelua tarjoava perheyritys.

”Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen on Pohjanmaan merkittävimpiä arkkitehtitoimistoja. Se on asiakastaan kunnioittava, kustannustehokas ja monipuolinen toimija, joka sopii joukkoomme mainiosti”, kuvailee Granlund Pohjanmaan aluetoimiston johtaja Pekka Pajuniemi.

Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy:n omistajan ja toimitusjohtajan Jyrki Jääskeläisen mukaan päätöstä myydä yritys Granlundille edelsi pitkä ja perusteellinen keskustelu perheen sisällä.

Meille tärkeää oli, että Granlund on alueella vahva paikallinen toimija.

”Olen todella tyytyväinen tähän päätökseen. Granlund on meille tuttu yhteistyökumppani, olemme tehneet laajasti yhteistyötä vuosikymmenten ajan. Meille tärkeää oli, että Granlund on alueella vahva paikallinen toimija. Täydennämme hyvin toisiamme, tällä liitolla on helppo toimia ja kehittää hanketoimintaa yhdessä”, Jyrki Jääskeläinen sanoo.

Yrityskaupan myötä Granlund Pohjanmaa pystyy tarjoamaan asiakkailleen entistä kattavamman valikoiman laadukkaita palveluja paikallisen osaamisen voimin Pohjanmaan alueella. Pekka Pajuniemi sanoo, että kokonaispalvelulle on Pohjanmaalla paljon kysyntää: rakennushankkeiden hallinta pysyy aivan eri tasolla, kun kaikki suunnittelupalvelut saadaan samasta toimistosta.

Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy:n perusti Jyrki Jääskeläisen isä Aulis Jääskeläinen vuonna 1972. Yritys siirtyi Jyrki Jääskeläisen nimiin vuonna 2007. Yrityksestä on kasvanut uudistus- ja teknologiamyönteinen ja suunnittelutoimisto, joka tarjoaa monipuolista suunnittelua.

”Meillä on paljon pitkäaikaisia asiakkaita. Emme kuitenkaan ole keskittyneet vain yhden toimialan asiakkaisiin, vaan heitä löytyy monilta aloilta. Asiakkaamme ovat paikallisia yrityksiä ja julkisen sektorin toimijoita. Teemme paljon suunnittelua urheilurakennuksiin, sairaaloihin ja teollisuuteen”, Jyrki Jääskeläinen kuvailee.

Meillä alan hankala suhdanne ei näy, vaan olemme pysyneet kasvu-uralla koko ajan.

”Granlundissa yrityksenä arvostan yrittäjähenkisyyttä – sitä että valtaosa omistajista on yrityksen työntekijöitä. He antavat yritykselle kasvot. Jatkuvuus on tärkeää yritystoiminnassa ja se, ettei ihan pienistä heilahteluista hätkähdetä”, Jääskeläinen sanoo.

Yrityskauppa osuu aikaan, jolloin rakennusalan suhdanne synkistyy synkkenemistään. Jääskeläisellä on kuitenkin positiivista kerrottavaa.

”Meillä alan hankala suhdanne ei näy, vaan olemme pysyneet kasvu-uralla koko ajan. Tästä on kiittäminen pitkäaikaisia asiakkaitamme, joista monilla on käynnissä rakennushankkeita ihan siinä missä ennenkin.”

Jyrki Jääskeläinen toimii jatkossa Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosaston johtajana.

Koko Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy:n osakekanta siirtyi Granlundin omistukseen 1.7.2024 voimaan astuneella kaupalla. Yhtiö fuusioidaan Granlund Oy:öön ja suunniteltu sulautumisaika on 1.2.2025.

Kysy lisää

Pekka Pajuniemi

Aluejohtaja, LVI
Granlund Pohjanmaa

Granlund ostaa merkittävän pohjalaisen arkkitehtitoimiston

13.08.2024 – Etelä-pohjalainen Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy siirtyy yrityskaupalla osaksi Granlundia. ”Meillä alan hankala suhdanne ei näy, vaan olemme pysyneet kasvu-uralla koko ajan”,…

Uutinen

Granlund tarjoaa arkkitehtisuunnittelua myös Lahdessa

09.08.2024 – Granlund on ostanut lahtelaisen Arkkitehtityö Virtanen Oy:n osakekannan. Yhdistyvissä yrityksissä tähytään jo kohti asuntorakentamisen piristymistä Päijät-Hämeessä.

Uutinen
K-Labin perustajat: Paul Campesato, Karl Lambert ja Graham Edge

Granlund vahvistaa datakeskusliiketoimintaansa Ruotsissa yrityskaupalla

27.06.2024 – Granlund laajentaa datakeskusliiketoimintaansa Ruotsissa ostamalla K-Lab Projektering AB:n osake-enemmistön. Granlund on yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä datakeskusten suunnittelu- ja konsultointiosaajista, ja vahvistaa…

Uutinen

Granlund vahvistaa omistuspohjaansa – kansainvälinen ICG sijoittajaksi

19.06.2024 – Granlund vahvistaa omistuspohjaansa uuden kansainvälisen sijoittajan, ICG:n myötä. Tavoitteena on kiihdyttää Granlundin kansainvälistä kasvua ja laajenemista.

Uutinen

Granlund Oy ja Rakennuttajatoimisto Rantatupa Oy yhdistyvät

31.01.2024 – Granlund Oy on ostanut lahtelaisen Rakennuttajatoimisto Rantatupa Oy:n. Yrityskaupan vahvistamana Granlund tarjoaa jatkossa rakennuttamisen ja valvonnan palveluja myös Lahden alueella.

Uutinen

Arkkitehtitoimisto ON Oy:sta tulee osa Granlund Kuopiota

07.11.2023 – Granlund on ostanut kuopiolaisen Arkkitehtitoimisto ON Oy:n osakekannan. Kauppa astuu voimaan 1.1.2024.

Uutinen

Tamperelainen Projektivisio osaksi Granlundia

29.09.2023 – Granlund vahvistaa sairaalatekniikan osaamistaan Pirkanmaan alueella ostamalla Projektivisio Oy:n osakekannan.

Uutinen

Granlund Saimaa ja Imatran Arkkitehtuuritoimisto yhdistyvät

01.06.2022 – Granlund Saimaa vahvistaa arkkitehtiosaamistaan Imatralla ostamalla koko Imatran Arkkitehtuuritoimisto Oy:n osakekannan.

Uutinen

Granlund Mikkeli ja Rakennuskonsultointi K-Suunnittelu yhdistyvät

29.03.2022 – Granlund Mikkeli Oy ostaa mikkeliläisen Rakennuskonsultointi K-Suunnittelu Oy:n ja tarjoaa jatkossa yhä kattavammin suunnittelupalveluja.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?