Energia-asiantuntija tuottaa konkreettisia tuloksia
29.4.2019 – Energiatehokkuutta parantavat hankkeet kiinnostavat, koska oikein toteutettuina tulokset näkyvät kiinteistöjen taloudellisessa kannattavuudessa, sisäolosuhteissa ja hiilijalanjäljessä. Energiatehokkuushankkeisiin haetaan nyt uusia osaajia!
Granlundilla LVI-suunnittelijana aloittanut ja energia-asiantuntijaksi ryhtynyt Ville Reinikainen toimii tällä hetkellä liiketoiminnan kehitysjohtajana. Hän tietää, mitä ympäristövastuullinen ja samalla tuottava kiinteistöjohtaminen vaatii.
”Energia on toimialana hyvin poikkitieteellinen, ja siksi energiatehokkuushankkeet vaativat korkeaa osaamista, omistautumista ja kykyä tehdä yhteistyötä.”
Energiasuunnitteluosaston johtaja Tuomo Niemelä oli vähällä lähteä auto- ja kuljetustekniikka-alalle, ennen kuin kiinteistöjen energia-asiat veivät mennessään. Hänenkin taustansa on LVI-suunnittelussa. Niemelä kartutti kokemustaan ennen Granlundia muun muassa energiasimuloinneissa ja -laskennassa.
”Urallani oli luontevaa siirtyä Granlundille ensin johtavaksi energia-asiantuntijaksi ja sitten ryhmäpäälliköksi. Perussuunnittelussa energiatehokkuuden parantaminen on toki yksi osa-alue, mutta nykyisessä työssäni voin vaikuttaa konkreettisesti kiinteistöjen hiilijalanjäljen pienentämiseen.”
Joustavat tekemisen tavat, mielenkiintoiset projektit ja huipputiimi takaavat, että jos energia-asiantuntija haluaa kehittää tai haastaa itseään, meiltä löytyy mielekkäitä tehtäviä ja vastuuta oman innokkuuden mukaan.
Tuomo Niemelä
Yli 100 asiantuntijan poikkitieteellinen tiimi
Kiinteistöjen energiajohtaminen on tulevaisuuden ala, jolla on suuret mahdollisuudet vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Aiheutuuhan noin 35 prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta kiinteistöistä. Granlundilla työskentelee yli 100 ammattilaista energiakonsultoinnin parissa.
”Tarjoamme energia-asiantuntijoille Suomen parhaat kehittymismahdollisuudet, koska meillä on maan monipuolisin tiimi rakennetun ympäristön energiatehokkuuden parantamiseksi”, Reinikainen sanoo.
Jokainen työntekijä saa vastuuta ja vapautta. Hierarkia on matala ja ilmapiiri rento. ”Ihmisiä kuunnellaan ja jokaisen urapolkua autetaan juuri siihen suuntaan, mikä kiinnostaa eniten.”
Monipuoliset työskentelytavat ovat energiatiimissä arkipäivää. Työt järjestellään elämäntilanteen mukaan. Moni työskentelee pääkaupunkiseudun ulkopuolella, ja etätyö on mahdollista myös ulkomailla.
”Joustavat tekemisen tavat, mielenkiintoiset projektit ja huipputiimi takaavat, että jos energia-asiantuntija haluaa kehittää tai haastaa itseään, meiltä löytyy mielekkäitä tehtäviä ja vastuuta oman innokkuuden mukaan”, Niemelä korostaa.
Energiatehokkuushankkeita Suomessa ja maailmalla
Niemelän tiimi keskittyy energiatehokkuushankkeisiin, joissa uudistetaan olemassa olevia kiinteistöjä aina kauppakeskuksista asuinkerrostaloihin ja liikuntapaikoista toimistorakennuksiin.
”Kotimaassa meillä voi olla yhden asiakkaan kanssa käynnissä kymmenenkin eri projektia, ja ulkomailla esimerkiksi Kiinassa energiatehokkuushankkeet keskittyvät kylmätekniikan ja energiantuotannon kehittämiseen. Säästöjä haetaan muun muassa lämpöpumppu- ja lauhdelämpöratkaisuilla”, Niemelä sanoo.
Vastuullinen liiketoiminta ja hiilijalanjäljen pienentäminen on osa jo monen organisaation strategiaa. Kiinteistösijoittajat ja kaupan keskusliikkeet ovat energia-asioissa edelläkävijöitä.
”Myös kunnat ja kaupungit ovat havahtuneet energiatehokkuushankkeiden mahdollisuuksiin”, Reinikainen toteaa.
Energiatehokkuushankkeissa tuottoja voi ihailla
Energiatehokkuushankkeessa on usein kyse kiinteistökehityksestä, joten toimenpiteiden täytyy olla taloudellisesti kannattavia. Siinä missä kiinteistösijoittaja saa pääliiketoiminnastaan 6–7 prosentin tuoton, energiatehokkuushankkeen suhteellinen kannattavuus voi olla moninkertainen.
”Investoinnin tuotto voi olla 15–40 prosenttia”, Niemelä korostaa. Lisäksi hankkeissa parannetaan kiinteistöjen muuntojoustavuutta, sisäolosuhteita ja niiden älykästä hallintaa. Energiatehokkuushankkeet ovatkin oikein suunniteltuina ja toteutettuina kokonaisvaltaisesti kannattava sijoitus.
”Energiatehokkuushanke ei ole kuluerä, vaan mahdollisuus tehdä parempaa liiketoimintaa”, Reinikainen kiteyttää. ”Samalla kun energiatehokkuus ja olosuhteet paranevat, korjausvelka ja operatiiviset kulut laskevat.”
Monessa vanhassa kiinteistössä dokumentaatiokin saadaan nostettua nykypäivän tasolle. ”Asiakas saa energiatehokkuushankkeen lisätuotteena ajantasaisen dokumentaation kiinteistön tekniikasta digitaalisessa muodossa, mikä helpottaa kiinteistön ylläpitoa ja tulevien korjaushankkeiden suunnittelua merkittävästi”, Niemelä sanoo.
Lue lisää:
Blogikirjoitus: Miksi Granlund?
Tule meille työkaveriksi!
Katso avoimet työpaikkamme! Jos tarjolla ei ole juuri sinua kiinnostavaa positiota, voit jättää meille avoimen hakemuksen.
Haluatko kuulla lisää?
Ville Reinikainen
Tuomo Niemelä
Granlund Lux Helsingin kumppanina
18.12.2024 – Granlund tuo valotaiteen iloa Lux Helsinkiin Ilkka Paloniemen teoksella Seisminen pulssi. Kaivopuiston ratakuilussa esillä oleva teos yhdistää maapallon mystisen 26…
- Vastuullisuus
Granlund vahvistaa hallitustaan kansainvälisellä osaamisella
04.12.2024 – Uuden monialaisen hallituksen tavoitteena on luotsata yhtiötä vahvempaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.
- Granlund
- Nimitykset
Moni luontokadon seuraus korostuu rakennetussa ympäristössä
28.11.2024 – Sitran johtavan asiantuntijan Jarrod Luxtonin mielestä monimuotoinen luonto on ratkaisu moniin kaupunkien kohtaamiin haasteisiin, kuten tulviin, kuivuuteen ja helleaaltoihin.
“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”
27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.
- Energia
- Vastuullisuus
Palkitsimme vuoden 2024 opinnäytetyökilpailussa menestyneet
21.11.2024 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät LVI-tekniikan hiilijalanjälkilaskentaa, tietomallien soveltuvuutta, rakennusten digitaalista turvallisuutta sekä kulutusjouston hyödyntämistä.
- Innovaatiot
Raami Arkkitehdit liittyy Granlundiin
20.11.2024 – Granlund laajentaa arkkitehtisuunnittelun tarjontaansa merkittävällä yrityskaupalla Tampereella. Raami Arkkitehdit Oy:n myötä arkkitehtisuunnittelun ammattilaisten määrä Granlundilla kasvaa usealla kymmenellä.
- Yrityskaupat
AVIA Real Estate valmistautuu CSRD-raportointiin ennakoivasti
15.11.2024 – Helsinki-Vantaan ympäristössä sijaitsevista kiinteistöistä on tulevaisuudessa saatavilla CSRD-direktiivin mukaista vastuullisuustietoa. AVIA Real Estate valmistautuu vapaaehtoisesti uusiin raportointivaatimuksiin.
Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus kannustaa suhtautumaan vastuullisuuteen mahdollisuutena
07.11.2024 – Vastuullinen kiinteistö -markkinatutkimus on Granlundin ja JLL:n yhdessä toteuttama tietopaketti kiinteistöalan vastuullisuudesta vuonna 2024.
Granlundin vuosi näyttää hyvältä niin liikevaihdossa kuin henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydessä
01.11.2024 – Granlundin vuosi näyttää marraskuun alussa onnistuneelta, ja toimitusjohtaja Pekka Metsi uskoo, että myös rakennusalan aallonpohja on saavutettu. Liikevaihdon kasvun lisäksi…
- Granlund