Hyppää sisältöön
UutinenEero Mikkola aloittaa joulukuussa Granlundilla rakennesuunnittelun liiketoimintajohtajana

Eero Mikkola aloittaa joulukuussa Granlundilla rakennesuunnittelun liiketoimintajohtajana

22.8.2024 – Eero Mikkola on nimitetty Granlundin rakennesuunnittelun liiketoimintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Tavoitteena on vahvistaa rakennetekniikan palveluja ja ottaa kokonaisvaltaisempi ote kestävän kehityksen edistämiseen rakennushankkeissa.

Aihepiiri
Nimitykset
Jaa

Eero Mikkola aloittaa Granlundilla rakennesuunnittelun liiketoimintajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä 1.12.2024. Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsin mukaan nimityksen tavoitteena on vahvistaa rakennesuunnittelun liiketoimintaa strategian mukaisesti erityisesti yhtiön erityisosaamisalueilla, kuten sairaaloissa ja datakeskuksissa.

“Lisäksi haluamme ottaa kokonaisvaltaisemman otteen kestävää kehitystä edistäviin hankkeisiin ja tarttua muihin alan yhteisiin haasteisiin, kuten tuottavuuden parantamiseen.”

Metsin mukaan Mikkola on osoittanut vahvaa osaamista valtakunnallisten organisaatioiden liiketoiminnan kehittämisessä ja johtamisessa, mikä tulee olemaan tärkeä osa hänen tehtäväänsä myös Granlundilla.

“Rakennesuunnittelun vahvistamisen myötä tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaisempia palveluja.”

“Vaikuttavat kasvuluvut ja hyvin viihtyvät työntekijät”

Mikkolaan on tehnyt Granlundilla erityisen vaikutuksen yhteiseen tekemiseen sitouttava omistuspohja, kestävän rakentamisen kehityspanostukset ja innovatiivinen ote. Asioita uskalletaan tehdä uudella tavalla.

“Granlund on alalla hyvin tunnettu yhtiö, jolla on pitkä historia, hyvin viihtyvät työntekijät ja vaikuttavat kasvuluvut jopa nykyisessä markkinatilanteessa.”

Markkinassa eletäänkin hänen mukaansa mielenkiintoisia aikoja. Rakentamisen vastuullisuuden ja kustannustehokkuuden parantamisen lisäksi alan on reagoitava painopistemuutoksiin, kuten vihreän siirtymän ja turvakriittisten hankkeiden lisääntymiseen. Myös suunnittelutyö itsessään muuttuu.

“Tekoäly, tietokoneavusteisuus, digitaalisuus ja data näkyvät suunnitteluprosesseissa yhä enemmän.”

Onnistumisen resepti liiketoiminnan kasvattamiseen

Mikkola on innostunut mahdollisuudesta päästä ensimmäistä kertaa urallaan kasvattamaan pienestä liiketoiminnasta suurta. Onnistumisen resepti on hänestä Granlundilla jo olemassa.

“Voimme hyödyntää uuden organisaation rakentamisessa sitä työtä, jota Granlundilla on tehty menestyksekkäästi talotekniikan ja rakennuttamisen liiketoimintojen kehittämisessä.”

Mikkolan kokemus tukee puolestaan esimerkiksi rakennesuunnitteluliiketoiminnan kansainvälistymistä, missä otettiin ensimmäinen askel kesällä, kun ruotsalainen K-Lab liittyi Granlund-perheeseen.

Innostava tulos- ja henkilöstöjohtaja

Mikkola vastaa tehtävässään rakennesuunnittelun kehittämisestä uudis- ja korjausrakentamisessa sekä teollisuudessa ja yhteistyöstä muiden Granlundin liiketoiminta-alueiden kanssa.

“Hänellä on paljon annettavaa arvojemme mukaiseen yhdessä tekemiseen”, uskoo Granlundin liiketoiminnan kehitysjohtaja Timo Palonkoski, joka tuntee Mikkolan hyvin jo ennestään.

Palonkoski kuvaa Mikkolaa kokeneeksi ja innostavaksi johtajaksi, joka ymmärtää asiakkaiden ja asiantuntijoiden merkityksen menestyvän liiketoiminnan rakentamisessa.  

Mikkola itse myöntää, että henkilöjohtaminen on erityisen lähellä hänen sydäntään. Ihmiset ovat hänestä tärkein voimavara myös kasvun rakentamisessa.

“Minun tehtäväni on tukea rakennesuunnittelijoiden työtä ja näkemyksiä, jotta voimme yhdessä rakentaa toimivan vision.”

Rakennesuunnittelun rekrytointi tavoitti noin 350 hakijaa

Granlundin rakennesuunnitteluliiketoiminnan kasvattaminen alkoi kesällä valtakunnallisten ja paikallisten vastuuhenkilöiden palkkaamisella. Rekrytointikampanjaan vastasi noin 350 hakijaa.

“Kampanjamme herätti paljon kiinnostusta. Onnistuimme rekrytoimaan loistavia asiantuntijoita sekä vahvistamaan rakennesuunnittelun erityisosaamistamme kautta Suomen”, Palonkoski kertoo ilahtuneena.

Yhteyshenkilöt

Pekka Metsi

Toimitusjohtaja
Granlund Oy
Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski

Liiketoiminnan kehitysjohtaja
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Granlundin päästövähennystavoitteet saivat SBTi:n hyväksynnän

28.03.2025 – Science Based Targets initiative (SBTi) on hyväksynyt Granlundin päästövähennystavoitteet. Kyse on aloitteesta, jolla pyritään pysäyttämään maapallon lämpeneminen kriittiseen 1,5 asteeseen.

Uutinen

Arkkitehdit lujittavat käyttäjälähtöistä näkökulmaa sairaalasuunnitteluun

25.03.2025 – Raami Arkkitehdit vahvistaa Granlundin sairaalasuunnittelun osaamista 20 vuoden kokemuksella sekä inhimillisillä, toiminnallisilla ja kaupunkikuvallisilla näkökulmilla.

Uutinen
Timo-Mikael Sivula ja Miika Nuuttila Granlund

Energiahanke “yhden luukun” periaatteella

20.03.2025 – Granlundin energiatehokkuushankkeiden palvelut kattavat nyt myös projektinjohtourakat, joissa Granlund vastaa kokonaistoimituksesta. Esimerkiksi taloyhtiölle uusi palvelu on vaivaton tapa toteuttaa kannattava…

Uutinen

”Olemme suurimpien rakennuttajakonsulttien joukossa”

04.03.2025 – Rakennuttaminen ja valvonta vahvistuu Granlundilla vauhdilla. Asiakastyytyväisyys on korkealla, ja liikevaihto ja henkilöstömäärä kasvoivat viime vuonna ennätyksellisesti.

Uutinen

Osallistu vastuullisen rakentamisen markkinatutkimukseen!

27.02.2025 – Markkinatutkimuksella kootaan tietoa kaikilta rakennushankkeen toimijoilta alan vastuullisuuden trendeistä ja näkymistä.

Uutinen

Granlund jatkoi kasvua haastavassa markkinatilanteessa

12.02.2025 – Granlund teki vuoden 2024 aikana hyvän tuloksen haastavassa kiinteistö- ja rakennusalan markkinassa. Datakeskusprojektit, korjausrakentaminen, ohjelmistot ja julkisen puolen hankkeet työllistivät…

Uutinen

Jyrki Jääskeläinen tuo Granlund Pohjanmaalle kovan luokan arkkitehtiosaamista

06.02.2025 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosaston johtajaksi nimitetty Jyrki Jääskeläinen on suunnitellut pitkän uransa aikana kohteita sairaaloista jalkapallostadioneihin. Tärkeintä hänelle on aina asiakkaan…

Uutinen

Granlund on mukana viemässä suomalaista puhdastilaosaamista maailmalle

28.01.2025 – Suomessa on paljon puhdastilojen suunnitteluun, rakentamiseen ja kokonaistoimituksiin liittyvää erityisomaamista. Granlund on mukana yritysyhteenliittymässä, joka haluaa viedä osaamistaan maailmalle ja…

Uutinen
Laakson yhteissairaalan työmaa

4D vähentää suunnitteluvaiheen hukkaa Laakson sairaala-allianssissa

23.01.2025 – Laakson yhteissairaalan toteutussuunnittelussa hyödynnetään 4D-suunnittelua. Se nivoo eri suunnittelualojen aikataulut yhteen, vähentää odottelua ja tukee myös rakentamisen tahtituotantoa.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?