Sara Leino, valaistus
Sara toimii Granlundilla valaistussuunnittelijana monissa eri projekteissa. Luovuus sekä teknillinen lähestymistapa ovat Leinon arkipäivää niin työssä kuin vapaa-aikana.
Sara on kulkenut monivaiheisen polun Granlundin valaistussuunnittelijaksi. Hän on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi sekä TEAKilta valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmasta. Lisäksi hän on lisäkouluttautunut mm. CAD-pohjaisten ohjelmien käytössä. Sara osallistuu aktiivisesti Suomen Valoteknillisen Seuran kursseille ja on tuttu näky kansainvälisissä valaistusalan seminaareissa.
Luovuus sekä teknillinen lähestymistapa ovat Leinon arkipäivää niin työssä kuin vapaa-aikana. Sara on myös kiinnostunut valokuvauksesta, ja hän kuvaakin mielellään arkisia asioita, kuten tyttärensä puuhia ja merellisiä maisemia, joissa hän lenkkeilee koiransa kanssa.
Sara aloitti freelance-valosuunnittelijana teatteri-, musiikki- ja nykytanssiproduktioissa 1990-luvun puolivälissä ja siirtyi arkkitehtuurin valaistussuunnitteluun vuonna 2007. Tammikuussa 2012 Sara saatiin vihdoin Granlundin riveihin. Hän halusi kehittyä työssään ja tuoda lisäarvoa maan johtavaan valaistussuunnittelun yksikköön.
Sisä- ja ulkovalaistuksen suunnitteluprojektien lisäksi Sara konsultoi tarvittaessa muiden projekteja. Hänestä on hienoa työskennellä valaistusuunnittelun tehokkaassa ydintiimissä, jossa puitteet ovat huippuluokkaa. Sara viihtyy hienosti moniosaajien joukossa ja haastavissa projekteissa, joissa tehdään yhteistyötä ja jaetaan tietoa puolin ja toisin.
”Projektien kohteet vaihtelevat sairaalasuunnittelusta urheilupuistohankkeisiin asti, mikä tekee työn arvokkaaksi ja samalla tuo myös työhön haastetta. Työ on minulle intohimo ja koen, että valaistuksella luodaan laadukkaampia työ- ja vapaa-ajan ympäristöjä meille kaikille. Tämä vaikuttaa suoraan hyvinvointiin ja edistää myös ympäristökysymysten ratkaisuja.”
Lue lisää Granlundilaisten uratarinoita
Jokaisella on oma uratarinansa. Miten olemme valinneet alamme ja työpaikkamme? Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan granlundilaisten kertoa itse.
Tilaa uutiskirjeemme
Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.
Klikkaamalla 'Hyväksy' osoitat hyväksyväsi kaikkien evästeiden käytön. Evästeasetuksista voit valita itse haluamasi evästekategoriat ja päivittää suostumuksesi.