Hyppää sisältöön
Sampsa Karvinen, Rakennuttajapäällikkö

Sampsa Karvinen, Rakennuttajapäällikkö

Rakennuttajapäällikkö Sampsa Karvisesta rakennuttajan on tärkeää ymmärtää niin ihmisiä kuin erilaisia teknisiä aloja. Suojellut rakennukset ovat hänelle hyvän mielen terapiakohteita, joissa on mahdollisuus päästä osaksi rakennuksen pitkää historiaa.

Hyvä rakennuttaja ymmärtää rakennusfysiikkaa ja henkilökemiaa

Granlundin rakennuttajapäällikkö Sampsa Karvisesta hyvä rakennuttaja tulee toimeen
kaikenlaisten ihmisten kanssa. Keskikokoisissakin hankkeissa on helposti mukana
parikymmentä eri alojen asiantuntijaa.

“Rakennuttajan on yhtä tärkeää ymmärtää henkilökemiaa ja rakennusfysiikkaa”, hän kiteyttää.

Karvinen työskenteli uransa alussa rakennesuunnittelijana ja sittemmin esimerkiksi rakennusmestarina. Se teki tutuksi myös tilaajan näkökulman rakennuttamiseen. Uravalinta ei ole kaduttanut.

“Työni parhaita puolia on, että saan olla tekemisissä hankeryhmän kaikkien osapuolten kanssa ja johtaa tekemistä kokonaisvaltaisesti.”

Erityisen palkitsevaa hänestä on nähdä projektin kaikki käänteet. Granlundilla suuriin rakennuttamishankkeisiin päästään usein mukaan jo hankesuunnitteluvaiheessa.

“Kun saa osallistua hankkeen tavoitteiden määrittelyyn, on ihan erilaista ohjata tekemistä niitä kohti.”

Suojelukohteiden rakennuttaminen on kuin terapiaa

Jo opiskeluaikana Karvinen kiinnostui vanhoista rakennuksista ja niiden rakennustekniikasta. Rakennushistoriallisten arvokohteiden korjausrakentaminen on hänelle mahdollisuus ymmärtää aikaisempia korjausratkaisuja ja vaikuttaa tuleviin.

“On hienoa olla yksi lenkki rakennuksen pitkässä historiassa.”

Karvinen on työskennellyt aikaisemmin urallaan esimerkiksi Museovirastossa, mikä on antanut tärkeää oppia taloudellisten ratkaisujen yhdistämisestä vaativiin suojelu- ja restaurointikohteisiin.

“Arvokohteitakaan ei ole järkevä ylikorjata. Välttämätön voidaan toteuttaa pienemmilläkin toimenpiteillä.” Suojellut rakennukset ovat Karviselle hyvän mielen terapiakohteita, joissa on poikkeuksellinen henki ja tekemisen filosofia.

“Rakennushistoriaan perehtyneille tilaajille, suunnittelijoille ja urakoitsijoille suojelukohteen restaurointi on yleensä samalla tavalla sydämen asia kuin itsellenikin.”

Yli 15-vuotisen uran aikana tutuksi ovat tulleet myös muut poikkeuksellisen vaativat kohteet. “Tässä maailmanajassa tuntuu erityisen merkitykselliseltä päästä osallistumaan turvaluokiteltujen puolustushallinnon kohteiden rakennuttamiseen.”

Rakennuttajan on yhtä tärkeää ymmärtää henkilökemiaa ja rakennusfysiikkaa. Työni parhaita puolia on, että saan olla tekemisissä hankeryhmän kaikkien osapuolten kanssa ja johtaa tekemistä kokonaisvaltaisesti.

Sampsa Karvinen, rakennuttajapäällikkö

Lue lisää Granlundilaisten uratarinoita

Jokaisella on oma uratarinansa. Miten olemme valinneet alamme ja työpaikkamme? Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan granlundilaisten kertoa itse.

On hienoa päästä kehittämään jokaisen osaamista heidän omien vahvuuksiensa pohjalta.

Rakennuttamisen ja valvonnan palvelut Granlundilla

Onnistunut rakennuttaminen vaatii osaavan tiimin viemään rakennusprojektia eteenpäin. Rakennuttamisen ja valvonnan asiantuntijamme auttavat sekä projektin kokonaisuuden hallitsemisessa että yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja toteutuksessa asiakkaan tarpeiden mukaan. Hoidamme rakennuttamisen ja valvonnan kokonaisvaltaisesti tai joustavasti tiettyyn tehtävään.

Meillä on vahvaa osaamista kustannusarvioiden toteuttamiseen, jatkuvaan kustannusohjaukseen ja –laskentaan. Erikoisosaamiseemme kuuluvat myös suojellut ja turvaluokitellut kohteet, suurjännitelaitteistojen vaatimustenmukaisuuden ja asennusten valvonta sekä turvallisuuskonsultointi.

Yhteistyö talon sisällä rikastuttaa osaamista

Yksi uran tärkeimmistä opeista on ollut Karvisen mielestä yhteistyön merkityksen tajuaminen. Granlundilla hän on päässyt ensi kertaa kokemaan, millaista on tehdä töitä yhdessä monen eri yksikön kanssa.

“Jaamme tietoa ja kokemuksia valtakunnallisesti, mikä auttaa huomioimaan alueelliset erot rakentamisen käytänteissä ja toimintatavoissa.”

Osaamista jaetaan yksiköstä toiseen myös sisäisissä koulutuksissa, joita Karvinenkin on ollut järjestämässä. Lisäksi rakennuttamisen tiimillä on tukenaan koko 1500 ammattilaisen asiantuntijaorganisaatio.

“Pystymme tukeutumaan rakennuttamisen hankkeissa vahvasti oman talon asiantuntijoihin aina LVI-suunnittelusta sisäilmatutkimuksiin tai vaikkapa vähähiilisyys-, elinkaari- ja energiakonsultointiin.”

Lähiesihenkilönä tärkeintä on tukea jokaisen vahvuuksia

Karvinen viihtyy rakennushankkeissa roolissa, jossa on mahdollisuus ohjata ja auttaa muita. Siksi hänestä on palkitsevaa toimia samalla ryhmäpäällikkönä ja lähiesihenkilönä tiimille, jossa on sekä pitkän linjan rakennuttajakonsultteja ja valvojia että uraansa vasta aloittelevia.

“On hienoa päästä kehittämään jokaisen osaamista heidän omien vahvuuksiensa pohjalta.”

Ilmapiiri rakennuttamisen porukassa on rento, ja jokaisella on vapaus tehdä työtään itsenäisesti.

“Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö tekisi töitä kovasti, vastuullisesti ja aikataulussa.”

Rakennuttajalta vaaditaankin hyvää vastuunkantokykyä. Rakennuttajan rooli projektissa muistuttaa Karvisesta yrityksen toimitusjohtajan tehtävää.

“Kaikissa hankkeissa on vaikeita tilanteita, mutta ne ovat kuitenkin vain tilanteita. Aina niistä selvitään!”

Lue lisää Sampsa Karvisen ajatuksista suojelukohteissa Museoviraston sivuilla julkaistusta artikkelista!

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?