Harjoittelu 2024 – Jeremias Rossi, sähkösuunnittelun harjoittelija
Sähkösuunnittelun harjoittelijan kokemuksia Granlundilla
Jeremias Rossi opiskelee sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi Savonia-ammattikorkeakoulussa ja aloittaa syksyllä opintojensa neljännen, eli viimeisen vuoden. Harjoittelussaan Granlundilla Jeremias on päässyt kehittämään taitojaan sähkösuunnittelun parissa ja saanut arvokasta kokemusta tulevaisuuden uraansa varten.
“Työtehtäväni ovat monipuolisia: aina vanhojen paperisten sähkösuunnitelmien sähköiseksi päivittämisestä uudiskohteiden suunnitteluun asti. Pääsen työskentelemään vaihtelevasti eri kokoisten projektien, kuten toimistotilojen, koulujen ja sairaaloiden parissa”, Jeremias kertoo.
Hänen kiinnostuksensa Granlundiin heräsi jo opintojen alussa yrityksen kestävien arvojen, ihmisläheisyyden ja haastavien projektien myötä.
Jeremiaksen odotukset harjoittelusta olivat korkealla. “Odotin tilaisuutta ammatilliseen kehitykseen, uusia verkostoja sekä toimeksiantajayritystä opinnäytetyölleni“, hän muistelee. Ennen töiden alkua hän jännitti riittäisikö hänen osaamisensa uuden alan oppimiseen ja työtehtävistä suoriutumiseen. “Avuliaat ja osaavat työkaverit ovat neuvoneet ja opastaneet minua, mikä on ollut korvaamaton apu. Olen päässyt oppimaan valtavasti kiinteistö- ja rakennusalasta sekä sähkösuunnittelusta.”
Yksi positiivisista yllätyksistä on ollut työkavereiden halukkuus vastata kysymyksiin ja käydä antoisia keskusteluja alan liiketoiminnasta. “Työkaverit vastaavat mielellään kysymyksiin, ei pelkästään työtehtäviin liittyviin, vaan myös laajempaa kokonaisuutta käsitteleviin, esimerkiksi alan liiketoimintaa. Toinen positiivinen asia on ollut se, miten paljon yrityksen sisällä on mahdollista kouluttautua ja opiskella eri aiheita”, Jeremias kertoo.
Jeremiaksen ohjaus on ollut kattavaa ja monipuolista. “Minut perehdytettiin hyvin ja ryhmässä, jossa työskentelen, kaikki auttavat ja opastavat toisiaan. Tunnen, että voin kysyä keneltä vain neuvoa, ja he auttavat mielellään”, hän sanoo. Esihenkilö on tukenut Jeremiasta oppimaan ja kehittymään, ja hänen saamansa palaute on ollut rakentavaa ja kannustavaa. “Olemme yhdessä käyneet läpi, mitä hyvää ja mitä huomionarvoista työskentelyssä on.”
Yksi Jeremiaksen harjoittelun huippuhetkistä oli Tampereella järjestetyt sähköpäivät. “Sähköpäivät ovat vuotuinen perinne, jonne Granlundin sähkösuunnittelijat eri puolelta Suomea kerääntyvät. Hyvä seura, mielenkiintoiset esitykset ja opettavaiset työpajat jättivät päivästä hyvän muiston”, Jeremias kertoo.
Uratavoitteista hän mainitsee seuraavaa: “Tällä hetkellä keskityn suunnitteluun ja ammattitaidon lisäämiseen sähkö- ja kiinteistöalalla. Pyrin kehittymään oman alani asiantuntijaksi ja kartutan osaamistani ihmisten johtamisesta,” hän kertoo. Granlund on tarjonnut Jeremiakselle loistavan tilaisuuden kerryttää osaamista sähkösuunnittelusta ja verkostoitua alan toimijoiden kanssa.
Jeremias suosittelee Granlundia harjoittelupaikaksi. “Granlund on nykyaikainen, kasvuhakuinen ja ihmiset huomioon ottava yritys. Harjoittelijat otetaan yhtä lailla huomioon kuin muutkin työntekijät. Ei tarvitse olla valmis ammattilainen, että voi hakea harjoitteluun,” hän sanoo.
Haluatko harjoitteluun Granlundille?
Harjoitteluhakumme aukeaa vuosittain marras-joulukuun vaihteessa.
Liittymällä uraverkostoomme, saat tiedon kun harjoittelijapaikkoja avautuu hakuun!
Granlund on nykyaikainen, kasvuhakuinen ja ihmiset huomioon ottava yritys. Harjoittelijat otetaan yhtä lailla huomioon kuin muutkin työntekijät.
Jeremias Rossi
Tilaa uutiskirjeemme
Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.
Klikkaamalla 'Hyväksy' osoitat hyväksyväsi kaikkien evästeiden käytön. Evästeasetuksista voit valita itse haluamasi evästekategoriat ja päivittää suostumuksesi.