Hyppää sisältöön

Granlundin asiantuntijat kertovat totuuksia energiasta

Kannattaako olla kiinnostunut energiamurroksesta? Ovatko energiakatselmukset vedätystä, tai korkeintaan keino rahastaa? Miksi energiaremontteja pitää vahtia?

Tässä videosarjassa asiantuntijamme vastaavat heille esitettyihin tiukkoihin kysymyksiin ja väittämiin. Ja tällä kertaa on olemassa myös tyhmiä kysymyksiä!

Kiinnostaako ketään energiamurros? Pitääkö siitä välittää?

Tällä videolla Granlundin energia- ja vastuullisuuspalvelujen johtaja Asta Autelo istutetaan valheenpaljastuskoneeseen kertomaan totuuksia energiasta.

Asta sanoo esimerkiksi, että energiamurros on mahdollisuus sekä meille Suomena – että tietenkin myös kiinteistöjen omistajille. Fiksujen kannattaa pysyä ajan hermolla ja varautua energiamurrokseen.

Pitääkö energiatehokkuudesta vieläkin jauhaa?

Granlundin elinkaaripalvelujen osastonjohtajan Jani Säisän mukaan Suomessa on vielä lukuisia kiinteistön omistajia, joilla on paljon tehtävissä energian saralla. Esimerkiksi aurinkosähkön kannattavuus on sillä tasolla, että sen pitäisi olla hyvin kiinnostava vaihtoehto.

Ovatko energiaremontit turhia?

Miksi Granlundin hankekehityspäällikkö Timo-Mikael Sivula vakoilee energiaremontteja? Ovatko energiaremontit turhia? Kuka saa säästyvät rahat?

“Kukkaron näkökulmasta energiaremontti on kaikkea muuta kuin turha. Sellaisen tehdessään kiinteistön omistaja säästää rahaa”, sanoo Timo-Mikael.

Onko energian hintojen vaihtelu huijausta?

Granlundin liiketoiminnan kehitysjohtaja Ville Reinikainen heittäytyy avoimeksi ja kertoo itkeneensä onnesta energiakriisin keskellä: vihdoinkin energiakriisi laittoi meidät kaikki ajattelemaan energiankäytön ja tuotannon merkitystä planeettamme tulevaisuuden kannalta.

Onko vähähiilinen rakentaminen kallista?

Granlundin vähähiilisyyden asiantuntija Tiia-Lotta Tuominen sanoo, että vähähiilisyys ei nosta rakennuksen hintaa, varsinkaan silloin, kun siihen liittyvät tavoitteet otetaan huomioon jo hankkeen varhaisessa vaiheessa. Bonuksena tällä videolla kuulet kauniin runon!

Ratkaistaan vihreä siirtymä yhdessä!

Vahvuutemme: energia

Energiatehokkuudella ja uusiutuvan energian ratkaisuilla vaikutamme merkittävästi hiilijalanjälkeen ja talouteen.

Vahvuutemme: vastuullisuus

Vastuullisuus ja vähähiilisyys ovat nopeasti muuttumassa kiinteistöliiketoiminnan edellytykseksi.

Helsinki

Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Helsingin Roihupeltoon valmistuu yksi Suomen suurimpia maalämpövoimaloita. Toimimme hankkeessa Lujatalon suunnittelukumppanina.
Referenssi
Vantaa

Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita

Palvelu

Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Teollisuus

Laaja energiankierrätysjärjestelmä tekee Okmeticin uudesta piikiekkotehtaan laajennuksesta lähes energiaomavaraisen. Tavoitteet asetettiin korkealle myös talotekniikkavalinnoissa ja toiminnanvarmistuksessa.
Referenssi
Espoo

Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Ison Omenan energiatehokkuushankkeet vähentävät merkittävästi kauppakeskuksen ostoenergian tarvetta. Uusien järjestelmien huolellinen käyttöönotto varmistaa, että isoista investoinneista saadaan kaikki hyöty irti.
Referenssi
Helsinki

Granlund sparraa HOK-Elantoa parempaan energiajohtamiseen

Palvelu

Energiajohtamisen palvelut, Talotekniikan optimointipalvelu

Toimiala

Liiketilat ja kauppa, Hotellit ja ravintolat

Granlundin sparraus energiajohtamisessa ja talotekniikan optimointi auttavat HOK-Elantoa saavuttamaan kunnianhimoiset tavoitteet energiatehokkuudessa.
Referenssi
Vantaa

Aviapolikseen ainutlaatuinen alue-energiaratkaisu

Palvelu

Konsultointi, Energiakonsultointi, Energiasuunnittelu

Toimiala

Totuuksia energiasta

AVIA Real Estate toteuttaa Aviapolikseen ainutlaatuisen alue-energiaratkaisun yhteistyössä Vantaan Energian kanssa. Teknisesti joustava ja kustannustehokas hybridiratkaisu skaalautuu alueelta toiselle.
Referenssi
Kokkola

Kokkolan Urheilupuistosta tulossa energiatehokkuuden edelläkävijä

Palvelu

Energiasuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu

Toimiala

Urheilu

Kokkolan Urheilupuiston työmaa lähtee näyttävästi käyntiin allianssin voimin helmikuussa 2024. Luvassa on energiamielessä erittäin jännä kokonaisuus.
Referenssi
Jyväskylä

Koas otti kaiken hyödyn irti energiatodistusten kohdekierroksista

Palvelu

Totuuksia energiasta

Toimiala

Totuuksia energiasta

Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (Koas) tilasi Granlundilta 17 kiinteistön energiatodistukset. Samalla vaivalla ja kohdekierroksilla kartoitettiin myös parhaat energiansäästökohteet.
Referenssi
Jyväskylä

Leppävirran energiankierrätysjärjestelmä säästää kustannuksia ja pienentää hiilipäästöjä

Palvelu

Energiatehokkuushankkeet

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Leppävirran kunnan laaja energiankierrätysjärjestelmä säästää kustannuksia Vokkolan liikunta-alueella. Energiankierrätys säästää Leppävirralla 4700 megawattituntia lämpöä, mikä vastaa yli 230 kaukolämpökodin vuosikulutusta.
Referenssi
Koko Suomi

Alko luottaa Granlund Managerin energia- ja vastuullisuusraportointiin

Palvelu

Granlund Manager -ohjelmisto, Vastuullisuuspalvelut, Energiahallinta ja ympäristö

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Alko automatisoi 366 myymälänsä energiakulutuksen ja kierrätysmäärien tiedonkeruun ja seurannan. Raportit tulevat Granlund Managerin energianhallinta- ja ympäristöjärjestelmästä reaaliajassa kokonaisnäkymänä ja…
Referenssi
Jyväskylä

Granlund Manager tukee Moventaksen vastuullisuusraportointia

Palvelu

Granlund Manager -ohjelmisto, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Teollisuus

Moventas hyödyntää Granlund Manageria tuuliturbiinien vaihteiden huoltotehtaallaan Jyväskylässä. Sähköisen huoltokirjan lisäksi ohjelmisto helpottaa energia-, vesi- ja jäteseurantaa sekä vastuullisuusraportointia.
Referenssi

Mitä tietoa etsit?