Hyppää sisältöön
ReferenssitYlläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

25.1.2024 – Kirkkonummen kunta ulkoisti Veikkolan alueen ylläpidon Granlundin tuella. Kilpailutuksessa valittu palveluntarjoaja on parantanut huollon laatua ja vähentänyt kustannuksia.

Toimialat
Kunnat ja kaupungit
Palvelut
Granlund Manager ohjelmisto, Huollon johtaminen ja laadun seuranta, Kilpailutukset ja hankinnat
Kirkkonummen kunnan ylläpitopäällikkö Teuvo Martikainen ja Granlundin ryhmäpäällikkö Joonatan Uuspelto kävivät palaverin jälkeen Kirkkonummen uudessa Fyyri-kirjastossa.
Kirkkonummen kunnan ylläpitopäällikkö Teuvo Martikainen ja Granlundin ryhmäpäällikkö Joonatan Uuspelto kävivät palaverin jälkeen Kirkkonummen uudessa Fyyri-kirjastossa tammikuussa 2024.

Kirkkonummeen kuuluvan Veikkolan alueen kiinteistöjen ylläpito päätettiin ulkoistaa vuonna 2019.

“Keskustan ulkopuolella sijaitsevan alueen huollon ulkoistaminen oli meille kiinnostava vaihtoehto ihan käytännön syistä, eli työntekijöiden matkustuskulujen ja työnjohdon kannalta”, kertoo Kirkkonummen kunnan ylläpitopäällikkö Teuvo Martikainen.

Kilpailutus onnistuikin erinomaisen hyvin, ja saimme useita kilpailukykyisiä tarjouksia.

Teuvo Martikainen, Kirkkonummen kunta

Auditoinnit varmistivat kilpailutuksessa onnistumisen

Ylläpidon ulkoistamista varten tarvittiin selkeä käsitys alueen kiinteistöjen ylläpidon nykytilanteesta. Granlundin asiantuntijat kiersivät kohteet yhdessä kunnan edustajien kanssa.

“Varmistimme auditoinneilla esimerkiksi laiteluetteloiden ajantasaisuuden, eri järjestelmien kunnon ja huollon laadun lähtötason”, kertoo Granlundin ryhmäpäällikkö Joonatan Uuspelto.

Martikaisen mukaan eniten aikaa kului auditointien tavoitteiden ja reunaehtojen sopimiseen, mutta sen jälkeen homma eteni sujuvasti ja antoi ylläpidon kilpailuttamiselle hyvän pohjan. Jatkumona kunta halusi Granlundin asiantuntijat valmistelemaan myös ylläpidon kilpailutusaineistot.

“Kilpailutus onnistuikin erinomaisen hyvin, ja saimme useita kilpailukykyisiä tarjouksia.”

“Auditointien yhteenvetoraportti antoi yleiskuvan kuntapäättäjille huollon onnistumisesta”, sanoo Teuvo Martikainen.

Ulkoistaminen on parantanut ylläpidon laatua

Kun valittu palveluntarjoaja oli toiminut Veikkolassa reilun vuoden, ylläpidon auditoinnit toistettiin. Tilojen käyttäjiltä oli jo saatu huollosta hyvää palautetta, ja auditointi tuki samaa viestiä.

“Eri osa-alueiden numeraaliset tulokset ja asiantuntijoiden sanalliset havainnot osoittivat selvästi, että palveluntuottaja oli onnistunut nostamaan toiminnallaan ylläpidon laatutasoa”, Uuspelto sanoo.

Martikainen on tyytyväinen huollon laadun parantumiseen ja ulkoistamisen kustannustehokkuuteen. Lisäksi auditointien yhteenvetoraportti antoi kuntapäättäjille läpinäkyvän yleiskuvan siitä, miten huolto on onnistunut.

“Niinpä palvelusopimusta päätettiin jatkaa kahdella optiovuodella.”

Kiinteistöjen ylläpidolle voidaan asettaa myös numeerisia tavoitearvosanoja, jolloin auditoinnit auttavat ylläpitotoiminnan laadun kehittämisessä.

“Kohdekohtaiset auditointiraportit toimivatkin meillä myös huollon johtamisen työkaluna”, Martikainen sanoo.

Haluatko kuulla lisää?

Kirkkonummen kunta

  • Noin 40 000 asukkaan kaksikielinen kunta Uudellamaalla
  • Osa Helsingin metropolialuetta
  • Noin 150 kiinteistöä koko alueella, Veikkolassa noin 10 rakennusta
  • Käytössä Granlund Manager -ohjelmisto jo vuodesta 2017

Joonatan Uuspelto

Ryhmäpäällikkö
Granlund Oy

Tutustu muihin referensseihimme

Helsinki, pääkonttori

Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Helsingin Roihupeltoon valmistuu yksi Suomen suurimpia maalämpövoimaloita. Toimimme hankkeessa Lujatalon suunnittelukumppanina.
Referenssi
Vaasa

Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Teollisuus

Pohjanmaalla upeita huvipursia valmistava Baltic Yachts saa Granlundilta tukea kiinteistöjohtamisessa. Tukena arjessa toimii myös Granlund Manager -huoltokirja.
Referenssi
Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita

Palvelu

Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Teollisuus

Laaja energiankierrätysjärjestelmä tekee Okmeticin uudesta piikiekkotehtaan laajennuksesta lähes energiaomavaraisen. Tavoitteet asetettiin korkealle myös talotekniikkavalinnoissa ja toiminnanvarmistuksessa.
Referenssi
Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta

Palvelu

Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Toimiala

Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Vastuullisuutta kannattaa ohjata kaikenkokoisissa hankkeissa. Lappeenrannan virastotalon tilamuutos osoitti, että kiertotalous- ja hiilijalanjälkiohjauksella voidaan laskea päästöjä kymmeniä prosentteja.
Referenssi
Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

GTK Mintecille valmistui Outokumpuun uudisrakennus, joka on osa kansainvälisesti merkittävää Geologian tutkimuskeskusta. Vaativissa laboratoriotiloissa talotekniikka huolehtii olosuhteista ja energiasäästöistä.
Referenssi
Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa

Palvelu

Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Toimiala

Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Kurikassa, Jalasjärvellä ja Jurvassa asuntoja vuokraava ja hallinnoiva Kiinteistö Oy Kärrykartano marssii varmoin askelin kohti suunnitelmallista kiinteistönpitoa. Johtotähtenä on tavoite…
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Ison Omenan energiatehokkuushankkeet vähentävät merkittävästi kauppakeskuksen ostoenergian tarvetta. Uusien järjestelmien huolellinen käyttöönotto varmistaa, että isoista investoinneista saadaan kaikki hyöty irti.
Referenssi
Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Kiinteistönpitoon on käytetty Järvenpäässä Granlund Manageria yli 10 vuotta. Tiedonhallinnan kehittäminen on vaatinut paljon sisua ja käytännön työtä.
Referenssi
Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa

Palvelu

Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM

Toimiala

Teollisuus

Huolellinen suunnittelu, tehokas toteutus ja hyvä yhteistyö. Näillä eväillä Borealis Polymersin tehtaiden vaativa sähköurakka saatiin maaliin toivotussa – eli tiukassa…
Referenssi
Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen

Palvelu

Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Luonnonvarakeskuksen VirtuLab-virtuaaliluontotilassa tutkitaan muun muassa metsäluonnon ja kirkasvalon terveysvaikutuksia. Immersiivinen luontokokemus luodaan valaistus- ja AV-tekniikalla.
Referenssi

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?