Vuosaaren lukio sai neljän tähden RTS-ympäristöluokituksen
4.3.2022 – Vuosaaren uusi lukio on yksi ensimmäisiä neljän tähden RTS-ympäristösertifikaatin saavuttaneita rakennushankkeita. Suomen oloihin kehitetty RTS on monen kotimaisen tilaajan tavoitteena.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat
Helsingin Vuosaareen vuonna 2021 valmistunut uusi lukiorakennus on saanut RTS-ympäristöluokituksesta korkean neljän tähden arvosanan. RTS-ympäristöluokitus on Rakennustiedon hallinnoima ympäristövastuullisen rakentamisen työkalu, joka on kehitetty vastaamaan suomalaisiin olosuhteisiin, lainsäädäntöön ja kiinteistökantaan.
RTS-luokitus tähtää kestävän rakentamisen huomiointiin koko elinkaaren ajalta
”RTS-ympäristösertifikaatti on nykyään monen kotimaisen tilaajan tavoitteena. Sen kriteerit perustuvat suomalaisiin ohjeisiin ja eurooppalaisiin standardeihin. RTS-luokituksen avulla voidaan tähdätä siihen, että ympäristö- ja energiatehokkuus, kestävyys ja käyttäjien hyvinvointi olisi huomioitu koko rakennuksen elinkaaren ajan”, kertoo hankkeessa ympäristökonsulttina toiminut Tiina Pekonen Granlundilta.
RTS-luokitus sopii erityisen hyvin suomalaiselle julkiselle hankintayksikölle. Vuosaaren lukion on ensimmäisiä julkisia hankintoja, jossa annettiin RTS-luokitus. Nykyään melkein jokaisessa julkisessa kouluhankkeessa on mukana RTS-kriteerejä, ja RTS-luokituksen käyttö on yleistynyt muissakin kuntien ja kaupunkien hankkeissa.
RTS-luokituksen avulla voidaan tähdätä siihen, että ympäristö- ja energiatehokkuus, kestävyys ja käyttäjien hyvinvointi olisi huomioitu koko rakennuksen elinkaaren ajan.
Tiina Pekonen, Granlund
”Kun tilaaja tai rakentaja sitoutuu RTS-luokitukseen, sitä kautta saadaan iso paletti hyviä perustoja hankeohjaukseen”, sanoo Granlundin projektipäällikkö Vikke Niskanen.
RTS-luokitus saavutettiin erinomaisin pistein
RTS-luokituksessa pisteytetään eri osa-alueita. Luokituksessa huomioidaan ympäristövaikutusten lisäksi muun muassa energiatehokkuus, vedenkäyttö, viheralueet, kosteuden- ja puhtaudenhallinta, turvallisuus ja kestävyys sekä sisäilman laatu ja viihtyvyys.
Vuosaaren lukion rakennushankkeessa saatiin erinomaiset pisteet hanke- ja työmaaohjauksesta, ylläpidettävyydestä, kestävyydestä ja muuntojoustavuudesta sekä energiatehokkuudesta. Innovaatioista, esimerkiksi kattopihojen hyötykäytöstä, saatiin lisäpisteitä. Neljän tähden tavoitetasoon vaaditaan 70 pistettä, ja hankkeessa saatiin yhteensä 79,1 pistettä. Ulkopuolinen auditointi tehtiin suunnitteluvaiheessa ja hankkeen valmistuttua.
”RTS-kriteerit vaikuttavat sekä rakennusvaiheeseen että ylläpitoon, mutta ne näkyvät myös käyttäjien arjessa. Hyvät sisäilmaolosuhteet, kosteudenhallinta, valaistus ja akustiikka lisäävät käyttömukavuutta. Rakennus kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa, ja noin 15 prosenttia kiinteistösähkönkulutuksesta katetaan aurinkopaneeleilla. Kattopihoista on puolestaan hyötyä koulun oppilaille, henkilökunnalle ja lähialueen asukkaille”, Tiina Pekonen kertoo.
Rakennus kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa.
Tiina Pekonen, Granlund
RTS-kriteerit tukevat elinkaarimalliajattelua
Vuosaaren lukio on Helsingin kaupungin ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettu rakennushanke. Elinkaarisuunnittelua tukevat myös RTS-luokituksen kriteerit, jotka ohjaavat jo alkuvaiheessa pohtimaan tulevia huoltoja ja ylläpitoa sekä ympäristötehokasta rakennuksen käyttöä. Elinkaarimallilla toteutetuissa hankkeissa neljän tähden RTS-luokitustaso on hyvin saavutettavissa, mutta korkealle kannattaa tähdätä muutenkin.
”Kannustaisin hankintayksiköitä ehdottomasti hakemaan RTS-luokitusta ja nostamaan riman neljään tähteen”, Vikke Niskanen toteaa.
Haluatko kuulla lisää?
Vuosaaren lukio
- Helsingin Vuosaaren uusi lukiorakennus valmistui vuonna 2021
- Kokonaisala: 6802 brm2
- Tilavuus: 40870 m3
- Runko: teräsbetoni
- Energialuokka: A
- RTS-luokitustaso: neljä tähteä (pistemäärä 79,1)
Granlundin rooli
hankkeessa
RTS-ympäristöluokitus
- Kotimainen ympäristösertifikaatti
- Kehitetty Suomen oloihin
- Uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeisiin
- Luokitustasot 1–5
Tutustu muihin referensseihimme
Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit
Koulut ja oppilaitokset
Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen
Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut
Teollisuus
Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita
Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto
Teollisuus
Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta
Vuosaaren lukio sai neljän tähden RTS-ympäristöluokituksen
Vuosaaren lukio sai neljän tähden RTS-ympäristöluokituksen
Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu
Teollisuus
”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa
Vuosaaren lukio sai neljän tähden RTS-ympäristöluokituksen
Vuosaaren lukio sai neljän tähden RTS-ympäristöluokituksen
Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt
Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus
Liiketilat ja kauppa
Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä
Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen
Kunnat ja kaupungit
Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa
Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM
Teollisuus
AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen
Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu
Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet
Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?
Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.