Hyppää sisältöön
ReferenssitPuotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

28.6.2022 – Puotilan asukkaita liki 60 vuotta palvellut ostoskeskus purettiin ympäristövastuullisesti. Purkukartoituksen ansiosta eri rakennusosia ja irtaimistoa saatiin ohjattua uudelleenkäyttöön, ja materiaalien hyötykäyttöaste oli noin 86 prosenttia.

Toimialat
Liiketilat ja kauppa
Palvelut
Kiertotalouspalvelut
Paikkakunnat
Helsinki, pääkonttori

Puotilan perinteikäs ostoskeskus valmistui vuonna 1961 ja palveli alueensa asukkaita liki 60 vuoden ajan. Vähitellen aika ajoi yksikerroksisen ostarin ohi, ja kiinteistösijoitusyhtiö Kojamo tilasi Granlundilta kiertotalouspainotteisen purkukartoituksen. Tavoitteena oli ohjata uudelleenkäyttöön mahdollisimman paljon hyväkuntoista irtainta ja kierrättää materiaalina vähintään 70 prosenttia vaarattomasta purkujätteestä.

”Kiertotalous kuuluu vastuullisuusohjelmaamme ja on mukana kaikissa uudis- ja korjauskohteissamme”, kertoo Kojamo Oy:n rakennuttamisen, omistamisen ja sijoittamisen projektipäällikkö Sanni Husso. Puotilan ostarin purku oli yhtiön ensimmäinen EU:n Green Deal -ohjelman mukainen sellainen. ”Ostari oli meille luonteva pilottikohde, koska ympäristövastuullisuus auttoi huomioimaan sen pitkän historian ja merkityksen alueella.”

Kiertotalous kuuluu vastuullisuusohjelmaamme ja on mukana kaikissa uudis- ja korjauskohteissamme.”

Sanni Husso, projektipäällikkö, Kojamo Oy

Purkujätteen hyötykäyttö maksimoitiin

Purkukartoituksen tavoitteena oli maksimoida purkujätteen hyötykäyttö ja kierrätys. Granlundin asiantuntijat kävivät paikan päällä ostarilla ensimmäisen kerran, kun se oli vielä toiminnassa, ja näin purkukartoitus toteutettiin hyvissä ajoin ennen purku-urakoitsijan valintaa.

”Ajankohdan ansiosta pystyimme arvioimaan paikan päällä kierrätyskelpoiset materiaalit ja uudelleen käytettävät rakennustuotteet”, kertoo Granlundin ympäristöasiantuntija Emma Väliaho. Kohteessa toteutettiin myös haitta-ainekartoitus, jotta esimerkiksi asbestia sisältävät materiaalit voitiin käsitellä asianmukaisesti haitta-ainepurkuna.

Purkukartoitus oli asiakkaan kannalta helppo ja mielenkiintoinen prosessi, jossa Kojamon tarvitsi vain asettaa purkutöiden tavoitteet ja reunaehdot. ”Saimme Granlundilta tarvitsemaamme asiantuntemusta ja palvelua. Meidän tarpeemme ymmärrettiin todella hyvin.”

Purkukartoitus oli helppo ja mielenkiintoinen prosessi, jossa saimme Granlundilta tarvitsemaamme asiantuntemusta ja palvelua. Meidän tarpeemme ymmärrettiin todella hyvin.

Sanni Husso, projektipäällikkö, Kojamo Oy

Purku-urakoitsijaa ohjeistettiin työmaalla

Purkukartoitusraportissa lueteltiin tarkasti eri jätejakeet ja määrät sekä kierrätykseen tai uudelleenkäyttöön kelpaavat rakennusosat. ”Kun uudelleen käytettävät materiaalit ovat tiedossa jo ennen purkua, purettavista rakenteista saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti”, Väliaho korostaa.

Purkukartoitus sisälsi kiertotaloustavoitteiden sisällyttämisen urakka-asiakirjoihin sekä urakoitsijan perehdytyksen ja tuen työmaalla. ”Meille olikin ehdottoman tärkeää, että Granlund valvoi työmaata ja ohjeisti purku-urakoitsijaa yhteisistä kiertotaloustavoitteista”, Husso sanoo.

Meille olikin ehdottoman tärkeää, että Granlund valvoi työmaata ja ohjeisti purku-urakoitsijaa yhteisistä kiertotaloustavoitteista.

Sanni Husso, projektipäällikkö, Kojamo Oy

Hyötykäyttöaste oli 86 %

Puotilan ostoskeskuksesta saatiin pelastettua 1145 tonnia kierrätyskelpoista betonia, 143 tonnia metalleja ja esimerkiksi kierrätykseen kelpaavaa lasia julkisivulasituksista. Uudelleenkäyttöön sopivia rakennustuotteita, kuten ruostumattomasta teräksestä tehtyjä tiskipöytiä, kattovalaisimia ja käsisuihkuja, toimitettiin pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukselle. ”Kaiken kaikkiaan työmaan toteutunut materiaalien hyötykäyttöaste oli noin 86 prosenttia”, Väliaho sanoo.

Ympäristöä palvelemalla saimme arvokasta kontaktipintaa alueen asukkaisiin.

Sanni Husso, projektipäällikkö, Kojamo Oy

Purkukartoitus auttoi Kojamoa seuraamaan purkamisen etenemistä, tehokkuutta ja vastuullisuutta. ”Ympäristöä palvelemalla saimme myös arvokasta kontaktipintaa alueen asukkaisiin”, Husso kertoo tyytyväisenä. Kesällä 2024 Puotilan ostarin paikalle valmistuu 113 asunnon A-energialuokan kerrostalo, jonka kivijalkaan tulee myös ravintoloita, kauppoja ja muita palveluja.

Haluatko kuulla lisää?

Emma Väliaho

Ympäristöasiantuntija
Granlund Oy

Paula Rantanen

Ryhmäpäällikkö, Kestävä rakentaminen
Granlund Oy

Kojamo Oy

  • Perustettu vuonna 1969
  • Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö
  • Tarjoaa vuokra-asuntoja Lumo-brändin alla
  • Missiona luoda parempaa kaupunkiasumista
  • Vastuullisuusohjelmassa sitouduttu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin
  • Tavoitteena hiilineutraali energiankäyttö vuoteen 2030 mennessä
  • Mukana World Green Building Councilin nollahiilisitoumuksessa (Net Zero Carbon Buildings Commitment).
  • Liikevaihto 391,7 M€ (2021)

Granlundin palvelut

  • Kiertotalouspainotteinen purkukartoitus
  • Urakka-asiakirjat ja -sopimukset
  • Purkutyömaan ohjeistus ja urakoitsijan perehdytys

Tutustu muihin referensseihimme

Helsinki, pääkonttori

Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Helsingin Roihupeltoon valmistuu yksi Suomen suurimpia maalämpövoimaloita. Toimimme hankkeessa Lujatalon suunnittelukumppanina.
Referenssi
Vaasa

Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Teollisuus

Pohjanmaalla upeita huvipursia valmistava Baltic Yachts saa Granlundilta tukea kiinteistöjohtamisessa. Tukena arjessa toimii myös Granlund Manager -huoltokirja.
Referenssi
Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita

Palvelu

Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Teollisuus

Laaja energiankierrätysjärjestelmä tekee Okmeticin uudesta piikiekkotehtaan laajennuksesta lähes energiaomavaraisen. Tavoitteet asetettiin korkealle myös talotekniikkavalinnoissa ja toiminnanvarmistuksessa.
Referenssi
Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta

Palvelu

Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

Toimiala

Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

Vastuullisuutta kannattaa ohjata kaikenkokoisissa hankkeissa. Lappeenrannan virastotalon tilamuutos osoitti, että kiertotalous- ja hiilijalanjälkiohjauksella voidaan laskea päästöjä kymmeniä prosentteja.
Referenssi
Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

GTK Mintecille valmistui Outokumpuun uudisrakennus, joka on osa kansainvälisesti merkittävää Geologian tutkimuskeskusta. Vaativissa laboratoriotiloissa talotekniikka huolehtii olosuhteista ja energiasäästöistä.
Referenssi
Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa

Palvelu

Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

Toimiala

Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

Kurikassa, Jalasjärvellä ja Jurvassa asuntoja vuokraava ja hallinnoiva Kiinteistö Oy Kärrykartano marssii varmoin askelin kohti suunnitelmallista kiinteistönpitoa. Johtotähtenä on tavoite…
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Ison Omenan energiatehokkuushankkeet vähentävät merkittävästi kauppakeskuksen ostoenergian tarvetta. Uusien järjestelmien huolellinen käyttöönotto varmistaa, että isoista investoinneista saadaan kaikki hyöty irti.
Referenssi
Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Kiinteistönpitoon on käytetty Järvenpäässä Granlund Manageria yli 10 vuotta. Tiedonhallinnan kehittäminen on vaatinut paljon sisua ja käytännön työtä.
Referenssi
Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa

Palvelu

Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM

Toimiala

Teollisuus

Huolellinen suunnittelu, tehokas toteutus ja hyvä yhteistyö. Näillä eväillä Borealis Polymersin tehtaiden vaativa sähköurakka saatiin maaliin toivotussa – eli tiukassa…
Referenssi
Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostui kiertotalous

AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen

Palvelu

Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Luonnonvarakeskuksen VirtuLab-virtuaaliluontotilassa tutkitaan muun muassa metsäluonnon ja kirkasvalon terveysvaikutuksia. Immersiivinen luontokokemus luodaan valaistus- ja AV-tekniikalla.
Referenssi

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?