Referenssit › Näkökulmat ja haasteet esiin työpajatyöskentelyllä
Näkökulmat ja haasteet esiin työpajatyöskentelyllä
23.5.2018 – Kiinteistöjohtamisen palvelujen hankintaprosessi toteutettiin uudella tavalla ja haastettiin samalla alan käytäntöjä.
Toimialat
Teollisuus
Palvelut
Kilpailutukset ja hankinnat
Paikkakunnat
Helsinki, pääkonttori
Suomen suurin logistiikka- ja tuotantotiloihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Logicor Oy toteutti palvelujen hankintaprosessin yhdessä Granlund Consultingin kanssa aivan uudella tavalla.
”Tiesimme, että Logicor on edelläkävijä, ja siksi ehdotimme, että voisimme toteuttaa kiinteistöjohtamisen palvelujen hankintaprosessin toisin ja haastaa samalla alan käytäntöjä”, kommentoidaan Granlund Consultingilta Susanna Sairanen. ”Määrittelimme ensin asiakkaan todelliset tarpeet ja etenimme vasta sitten kilpailutukseen. Asiakas sitoutui prosessiin ennakkoluulottomasti, ja pystyimme hakemaan kaikkien kannalta parhaita ratkaisuja.”
”Prosessissa oli koko ajan kehittävä ote, mikä innosti uudistamiseen”, kertoo Logicor Oy:n ylläpito- ja laatupäällikkö Riitta Karvinen. ”Jo Granlundin tarjous oma oli meidän tarpeisiimme parhaiten räätälöity ja määritelty. Koimme hyvänä myös sen, että saimme prosessiin kaksi aktiivista, äärimmäisen ammattitaitoista ja joustavaa konsulttia, jotka valmistautuivat perusteellisesti prosessin kaikkiin vaiheisiin. Granlundilla on selvästi panostettu yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen.”
”Työpajoissa saatiin esiin erilaisia näkökulmia, kuten kentän haasteet ja toiveet, ja keskustelu eri vaihtoehdoista oli vapaata”, kertoo Granlund Consultingin johtava asiantuntija Susanna Sairanen.
”Tavoitteiden määrittelyssä onnistuttiin hyvin, koska asiakas sitoutui työpajatyöskentelyyn, näki sen tuoman lisäarvon ja oli valmis ajattelemaan koko hankintakokonaisuutta uudelleen.”
Työpajatyöskentelyllä saimme kartoitettua laajasti eri henkilöstöryhmien edustajien mielipiteitä helpolla ja ammattimaisesti etenevällä tavalla.
Riitta Karvinen, ylläpito- ja laatupäällikkö, Logicor O
”Huolellinen valmisteluprosessi myös sitoutti ihmiset mukaan, mikä tuki lopullista valintapäätöstä. Samalla avautui uusia näkökantoja siihen, miten meidän kannattaa tarkastella omaa toimintaamme jatkossa ja haastaa palveluntuottajat kehittämään omia prosessejaan.”
Paremman vaatiminen kannattaa
Kilpailutusvaiheessa yhdessä sovitut tavoitteet vietiin käytäntöön. Samalla mukaan vuoropuheluun otettiin palveluntuottajat. Sopimuksen sisällön lunastaminen oli keskeinen osa neuvotteluja.
”Oli mielenkiintoista päästä tapaamaan toimittajia henkilökohtaisesti, koska se antoi tuntumaa siihen, mikä on heidän kykynsä tarjota meidän tarvitsemaamme palvelua. Neuvottelut myös osoittivat kirjallisia materiaaleja paremmin, mikä on tarjouksen todellinen sisältö sekä keneltä löytyy riittävästi kehitys- ja muuntautumishalua”, Karvinen kertoo.
Prosessissa oli koko ajan kehittävä ote, mikä innosti uudistamiseen.
Riitta Karvinen, ylläpito- ja laatupäällikkö, Logicor Oy
Haluatko kuulla lisää?
Susanna Sairanen
Kaupallinen johtaja
Granlund Oy
Tutustu muihin referensseihimme
Helsinki, pääkonttori
Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista
Pohjanmaalla upeita huvipursia valmistava Baltic Yachts saa Granlundilta tukea kiinteistöjohtamisessa. Tukena arjessa toimii myös Granlund Manager -huoltokirja.
Näkökulmat ja haasteet esiin työpajatyöskentelyllä
Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita
Palvelu
Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto
Toimiala
Teollisuus
Laaja energiankierrätysjärjestelmä tekee Okmeticin uudesta piikiekkotehtaan laajennuksesta lähes energiaomavaraisen. Tavoitteet asetettiin korkealle myös talotekniikkavalinnoissa ja toiminnanvarmistuksessa.
Näkökulmat ja haasteet esiin työpajatyöskentelyllä
Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta
Palvelu
Näkökulmat ja haasteet esiin työpajatyöskentelyllä
Toimiala
Näkökulmat ja haasteet esiin työpajatyöskentelyllä
Vastuullisuutta kannattaa ohjata kaikenkokoisissa hankkeissa. Lappeenrannan virastotalon tilamuutos osoitti, että kiertotalous- ja hiilijalanjälkiohjauksella voidaan laskea päästöjä kymmeniä prosentteja.
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu
Toimiala
Teollisuus
GTK Mintecille valmistui Outokumpuun uudisrakennus, joka on osa kansainvälisesti merkittävää Geologian tutkimuskeskusta. Vaativissa laboratoriotiloissa talotekniikka huolehtii olosuhteista ja energiasäästöistä.
Näkökulmat ja haasteet esiin työpajatyöskentelyllä
Toimiala
Näkökulmat ja haasteet esiin työpajatyöskentelyllä
Kurikassa, Jalasjärvellä ja Jurvassa asuntoja vuokraava ja hallinnoiva Kiinteistö Oy Kärrykartano marssii varmoin askelin kohti suunnitelmallista kiinteistönpitoa. Johtotähtenä on tavoite…
Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt
Palvelu
Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus
Toimiala
Liiketilat ja kauppa
Ison Omenan energiatehokkuushankkeet vähentävät merkittävästi kauppakeskuksen ostoenergian tarvetta. Uusien järjestelmien huolellinen käyttöönotto varmistaa, että isoista investoinneista saadaan kaikki hyöty irti.
Näkökulmat ja haasteet esiin työpajatyöskentelyllä
Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa
Palvelu
Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM
Toimiala
Teollisuus
Huolellinen suunnittelu, tehokas toteutus ja hyvä yhteistyö. Näillä eväillä Borealis Polymersin tehtaiden vaativa sähköurakka saatiin maaliin toivotussa – eli tiukassa…
Näkökulmat ja haasteet esiin työpajatyöskentelyllä
AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen
Palvelu
Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu
Toimiala
Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet
Luonnonvarakeskuksen VirtuLab-virtuaaliluontotilassa tutkitaan muun muassa metsäluonnon ja kirkasvalon terveysvaikutuksia. Immersiivinen luontokokemus luodaan valaistus- ja AV-tekniikalla.
Käytämme evästeitä, joiden avulla palvelumme toimivat toivotulla tavalla ja sisältömme ovat sinulle kiinnostavia.
Klikkaamalla 'Hyväksy' osoitat hyväksyväsi kaikkien evästeiden käytön. Evästeasetuksista voit valita itse haluamasi evästekategoriat ja päivittää suostumuksesi.
Käytämme sivustolla evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi. Osa evästeistä on välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Nämä evästeet ovat käytössä automaattisesti. Osa evästeistä parantaa käyttökokemustasi muilla tavoin. Näiden evästeiden käyttö edellyttää suostumustasi.
Automaattisesti aktivoidut toiminnalliset evästeet ovat aina käytössä, ja tarvitsemme niitä tarjotaksemme toimivan verkkopalvelun. Välttämättömiä evästeitä tarvitaan muun muassa turvallisen yhteyden luomiseksi. Voit asettaa selaimesi estämään nämä evästeet, mutta huomioithan, että verkkopalvelun kaikki osa-alueet eivät silloin toimi odotetusti. Nämä evästeet eivät säilö mitään henkilöivää tietoa.
Toiminnalliset evästeet auttavat suorittamaan tiettyjä toimintoja, kuten verkkosivuston sisällön jakamista sosiaalisen median alustoilla, palautteiden keräämistä ja muita kolmannen osapuolen ominaisuuksia.
Suorituskykyä mittaavat evästeet mahdollistavat käyttäjämäärien seuraamisen, auttavat meitä tunnistamaan palaavat asiakkaat sekä ymmärtämään, miten asiakkaamme käyttävät verkkopalveluamme. Käytämme näitä tietoja parantaaksemme palvelun käytettävyyttä ja digitaalista kokemusta. Kaikki tehty kävijäseuranta on täysin anonyymia, eikä yksittäistä käyttäjää voida tunnistaa seurannasta.
Mainonnan evästeet auttavat meitä sijoittamaan kohdennettua mainontaa kaupallisille verkkosivustoille sekä palveluihin luotettujen yhteistyökumppaniemme avulla. Ne eivät sisällä suoraan henkilöitävää tietoa, mutta tunnistavat selain -ja laitetiedot. Mikäli valitset nämä evästeet pois päältä, näet vähemmän sinulle kohdennettua mainontaa.