Medisiina D:n talotekninen suunnittelu ja energiakonsultointi
5.6.2018 – Vastasimme Turun yliopiston lääketieteellisen kampuksen alueelle vuonna 2018 valmistuneen Medisiina D:n LVI-, rakennusautomaatio- ja sprinklerisuunnittelusta. Toimimme myös rakennushankkeen energiakonsulttina ja ympäristösertifioinnin koordinoijana. BREEAM Bespoke -ympäristösertifioinnissa saavutettiin tavoitetaso Very Good.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat
Noin 26 500 neliön suuruinen Medisiina D muodostaa uuden T3-sairaalan kanssa Tyksin Kantasairaalan alueelle kampuskokonaisuuden. Suomen Yliopistokiinteistöjen rakennuttamaa uudisrakennusta tulevat käyttämään Turun yliopiston lisäksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (VSSHP), Turun ammattikorkeakoulu ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Joustavia ja monikäyttöisiä tutkimus- ja opetustiloja
Medisiina D sisältää opetus-, tutkimus- ja diagnostiikkatiloja, mikä auttaa kokoamaan saman katon alle erilaisia toimijoita. Tilaratkaisuissa pyritään korkeaan käyttöasteeseen, monikäyttöisyyteen ja joustavuuteen. Myös rakenteissa ja materiaaleissa käytetään kestävän kehityksen mukaisia vaihtoehtoja, mikä varmistaa edulliset käyttökustannukset.
Medisiina D:ssä yli kolmannes tiloista on vaativia laboratorioita. Erityistä huomiota onkin kiinnitetty tekniikan turvallisuuteen, tarpeenmukaisuuteen ja energiataloudellisuuteen.
”Rakennuksen eri osat on mitoitettu niin, että tekniikkaan jää pelivaraa. Laboratorioympäristöissä myös turvallisuusnäkökohdat ja käyttäjien huomiointi on tärkeää”, kertoo SYKin rakennuttajapäällikkö Kimmo Mäkelä.
”Suunnittelijan valinnassa tavoitteemme on hankkia parasta osaamista. Siksi päädyimme Granlundiin.”
Suunnittelijan valinnassa tavoitteemme on hankkia parasta osaamista. Siksi päädyimme Granlundiin.
Kimmo Mäkelä, SYKin rakennuttajapäällikkö
Granlundin rooli hankkeessa
- LVI-suunnittelu
- Rakennusautomaatiosuunnittelu
- Sprinklerisuunnittelu
- Energiakonsultointi
- BREEAM-ympäristösertifiointi
Haluatko kuulla lisää?
Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit
Koulut ja oppilaitokset
Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen
Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut
Teollisuus
Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita
Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto
Teollisuus
Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta
Medisiina D:n talotekninen suunnittelu ja energiakonsultointi
Medisiina D:n talotekninen suunnittelu ja energiakonsultointi
Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu
Teollisuus
”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa
Medisiina D:n talotekninen suunnittelu ja energiakonsultointi
Medisiina D:n talotekninen suunnittelu ja energiakonsultointi
Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt
Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus
Liiketilat ja kauppa
Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä
Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen
Kunnat ja kaupungit
Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa
Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM
Teollisuus
AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen
Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu
Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä