KYS Uusi Sydän: Allianssimalli näyttää kyntensä 200 miljoonan sairaalahankkeessa
9.11.2023 – Kuopion suuri sairaalahanke KYS Uusi Sydän päätettiin toteuttaa allianssimallilla. Se oli onnistunut päätös, sillä hanke on edennyt aikataulussaan ja alle budjetin.
Suunnitteluun panostaminen kannattaa
KYS Uusi Sydän -allianssissa suunnittelua tehdään samaan aikaan rakentamisen kanssa. Ennen toteutusta suunnittelun ratkaisut käydään aina yhdessä läpi urakoitsijoiden ja tilaajan kanssa.
“Toimintamalli työllistää enemmän suunnittelua. Aikataulutkin ovat usein tiukat, mutta toisaalta kokonaistulos on parempi”, Granlund Kuopion osastonjohtaja Jukka Kolehmainen sanoo.
Hyvä yhteistyö perustuu toimivaan henkilökemiaan ja keskinäiseen luottamukseen.
Juho Mustonen, aluepäällikkö, Caverion
Talotekniikan toteutuksesta on vastannut Caverion Suomi yhdessä Are Oy:n kanssa. Aluepäällikkö Juho Mustonen Caverionilta kehuu hankkeen poikkeuksellista yhteistyötä kentällä, työmaatoimistossa ja Big Roomissa.
“Hyvä yhteistyö perustuu toimivaan henkilökemiaan ja keskinäiseen luottamukseen. Granlundin kova ammattitaito suunnittelussa ja Caverionin urakoinnissa täydentävät erinomaisesti toisiaan. Näin olemme löytäneet hankkeeseen kustannustehokkaimmat ja parhaimmat tekniset ratkaisut”, Mustonen toteaa.
Työmaa on voittanut valtakunnallisen Vuoden työmaa -kilpailun ja saanut palkintoja Itä-Suomen alueellisissa työturvallisuuskilpailuissa.
Hankkeen onnistuminen saa kiitosta
Granlund Kuopion ryhmäpäällikkö Marko Sutinen kertoo, että moderni sairaala on täynnä toiminnalle ja potilasturvallisuudelle elintärkeää talotekniikkaa. Ilmanvaihdon, viemäreiden ja elämää ylläpitävien laitteiden sähkönsyötön on toimittava kaikissa oloissa.
“Kiinnitämme talotekniikan suunnittelussa paljon huomiota myös energiankulutukseen kiinteistön koko elinkaaren aikana. Sairaalassa on paljon sähköä käyttäviä laitteita. Energiaa kuluttavat myös sisään otettavat suuret ilmamäärät”, Sutinen sanoo.
Energiatehokkuuteen panostetaan muun muassa lämmön talteenotoilla ja muilla energiankierrätysratkaisuilla. Näin lämmitysenergian kulutusta voidaan vähentää kymmeniä prosentteja tavanomaiseen sairaalakiinteistöön verrattuna.
KYS Uusi Sydän -hankkeen onnistunut läpivienti on noteerattu laajasti rakennusalalla. Työmaa on voittanut valtakunnallisen Vuoden työmaa -kilpailun ja saanut palkintoja Itä-Suomen alueellisissa työturvallisuuskilpailuissa.
“Suorituksen ansiota nostaa entisestään se, että rakennusvaiheeseen osuivat koronapandemia ja rakennuskustannusten nousu”, Tommi Miettinen sanoo.
Haluatko kuulla lisää?
Jukka Kolehmainen
Marko Sutinen
Tommi Miettinen
Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?
Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.