Keskon uuden pääkonttorin K-kampuksen talotekninen koordinointi
5.6.2021 – Olemme mukana Keskon uuden K-kampus-pääkonttorin rakentamisessa ja samalla Helsingin Kalasataman kehittämisessä. Toimimme hankkeessa taloteknisenä koordinoijana ja Smart Building -konsulttina.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat
K-Kampus suunnitellaan yhdessä Keskon kanssa
Talotekniikkakoordinoijana varmistamme, että kaikkia 1700:aa Keskon työntekijää kuunnellaan ja heidän toiveitaan myös toteutetaan käytännössä. Kaikki K-ryhmässä saivat hakea työryhmiin, joissa pohdittiin muun muassa työtilojen toimivuutta, digitaalisia työvälineitä ja työskentelymalleja.
”Työskentelimme henkilöstötyöryhmien kanssa, jotta ymmärtäisimme, millaisia toiminnallisuuksia he kiinteistöön haluavat ja mitkä niistä vaikuttavat talotekniikan suunnitteluun”, kertoo Granlundin rakennusautomaatio-osaston johtaja Jukka Karhu.
”Toisessa vaiheessa pohdimme, mitä perinteisten taloteknisten ja ICT-järjestelmien integraatioilta vaaditaan, kun robotiikka, automaatio ja digitaalisuus muuttavat työn tekemisen tapoja.”
Pääkonttori avautuu Keskon sidosryhmille ja kumppaneille
Koko korttelin kokoinen K-Kampus sisältää valmistuessaan vuonna 2019 kuusi kerrosta ja runsaasti erilaisia tiloja, jotka muuntuvan monenlaiseen käyttöön. Alimmasta kerroksesta löytyvät toimitilat ja yhteistyökumppaneille suunnitellut tuote-esittelytilat.
”Koko kulttuurimme ja tekemisemme muuttuu”, kertoo Keskon projektijohtaja Leif Backman. ”Avaamme talon sidosryhmille ja kumppaneille.”
Kesko on käyttänyt Granlundin palveluja laajasti viimeisten 20 vuoden aikana. Suunnittelu on ammattitaitoista ja hyvällä mallilla.
Jari Pihlajamaa, Kesko Oyj:n talotekniikkapäällikkö
Granlundin tarjoamat palvelut
- Talotekniikkakoordinointi
- Smart Building –konsultointi
- Työpajatyöskentely
Haluatko kuulla lisää?
Jukka Karhu
Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit
Koulut ja oppilaitokset
Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen
Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut
Teollisuus
Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita
Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto
Teollisuus
Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta
Keskon uuden pääkonttorin K-kampuksen talotekninen koordinointi
Keskon uuden pääkonttorin K-kampuksen talotekninen koordinointi
Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu
Teollisuus
”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa
Keskon uuden pääkonttorin K-kampuksen talotekninen koordinointi
Keskon uuden pääkonttorin K-kampuksen talotekninen koordinointi
Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt
Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus
Liiketilat ja kauppa
Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä
Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen
Kunnat ja kaupungit
Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa
Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM
Teollisuus
AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen
Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu
Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä