Käyttäjien hyvinvointi korostui Swing Housen suunnittelussa
25.4.2023 – Toimisto- ja hotellikokonaisuus Swing Housen talotekniikka valjastettiin alusta alkaen tukemaan tilaajan liiketoiminnan tavoitteita. Käyttäjien hyvinvointiin on panostettu, mistä kertoo Suomen ensimmäinen Gold-tason WELL-laatuluokitus.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat
Työeläkevakuutusyhtiö Elon omistama Swing House Espoon Keilaniemessä koostuu kahdesta korkean profiilin toimistosta ja hotellista. Granlundin suunnittelijat halusivat tarjota tilaajalle alusta lähtien enemmän kuin vain talotekniikkaratkaisuja. “Tärkeintä oli se, miten tekniikka suunniteltiin”, kertoo suunnittelujohtaja Vikke Niskanen.
Tilaajan päätöksenteko tehtiin mahdollisimman helpoksi eri vaiheissa aina kilpailutuksesta toteutussuunnitteluun ja työmaan talotekniseen valvontaan. Eri toteutusvaihtoehdot ja niiden seuraukset sanoitettiin niin selkeästi, ettei tilaajan tarvinnut ymmärtää kaikkia teknisiä detaljeja. “Riitti, että meille kerrottiin, minkälainen lopputulos halutaan”, toteaa Granlundin sähköosaston johtaja Tatu Svahn.
Tilaajan visio purettiin jo konseptointivaiheessa teknisiksi lähtökohdiksi, ja suunnitteluratkaisut optimoitiin kokonaisuutena. “Varmistimme, että tekniikka tukee tilaajan liiketoimintaa, kuten hotellihuoneiden määrän maksimointia”, Niskanen sanoo. Eri tekniikkalajit myös sovitettiin yhteen sisäisesti, jotta suunnittelukokoukset sujuivat mahdollisimman jouhevasti.
Hankkeen suurimpia onnistumisia on rakennusautomatiikan ja talotekniikan toimiva yhteensovitus.
Marko Katainen, Are
Talotekniikan yhteistyö mahdollisti elinkaarikestävät valinnat
Swing Housessa on käytössä talotekniikkayhtiö Aren kehittämä Are Sensus®. Järjestelmällä lämmitys, jäähdytys ja ilmanvaihto on yhdistetty kokonaisuudeksi, jossa ilmaisenergiat saadaan hyödynnettyä tehokkaasti rakennuksen sisällä. Järjestelmä yhdistettiin sujuvasti osaksi rakennuksen muuta kiinteistötekniikkaa.
“Hankkeen suurimpia onnistumisia onkin rakennusautomaation ja talotekniikan toimiva yhteensovitus”, toteaa Aren talotekniikkapäällikkö Marko Katainen. Hän on erittäin tyytyväinen yhteistyöhön suunnittelijoiden kanssa. “Yhdessä löysimme ratkaisuja, jotka tukivat kokonaisuuden toteuttamista ja varmistivat osaltaan koko hankkeen aikataulun.”
Svahnin mukaan tilaajan toiveiden mukainen kokonaisuus ei olisi ollut mahdollinen ilman tilaajan selkeästi määrittelemiä tavoitteita ja luottamusta suunnittelijoihin. “Se mahdollisti innovatiivisen työympäristön sekä elinkaarikestävien, energiatehokkaiden ja helposti huollettavien ratkaisujen suunnittelun.”
Tärkeintä oli se, miten tekniikka suunniteltiin.
Suunnittelujohtaja Vikke Niskanen, Granlund
Korkeimman tason WELL-laatuluokitus
Swing Housella on käytössä kaukolämmön rinnalla maalämpö, vaikka se olikin haastavaa suunnitella tontille, joka on puoliksi metrotunnelin päällä. “Maalämpö säästää vuodessa 279 megawattituntia energiaa”, Niskanen kertoo. Se pienentää kiinteistön hiilijalanjälkeä vuosittain nelihenkisen perheen kymmenen Kanarian-lennon verran.
Swing Housen toimistot ovat saaneet Suomen ensimmäisen Gold-tason WELL-laatuluokituksen. Käyttäjien hyvinvointiin on siis kiinnitetty paljon huomiota. “Käyttäjät voivat esimerkiksi itse säätää työpisteidensä valaistusta mobiililaitteilla”, Svahn kertoo. Koko seitsenkerroksisen rakennuksen läpi kulkevaa portaikkoa elävöittää myös viherseinä ja uniikki äänimaisema. “Jokaiseen kerrokseen on sävelletty oma musiikki.”
Viherseinän kastelujärjestelmä hyödyntää katolta kerättyjä hulevesiä. Sammalella eristettyjä viherkattoja on myös rakennusten välissä, mikä tukee sadevesien suodatusta, tilojen lämpöviihtyisyyttä ja äänieristystä. “Myös hiilijalanjälki pienenee ja sisäilman laatu paranee. Kasvit sitovat hiilidioksidia”, Niskanen lisää.
Haluatko kuulla lisää?
Swing House Campus (Miestentie 5–9)
- Omistaja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
- Sisältää kaksi toimistorakennusta ja hotellin (Swing C ja Swing Plus C sekä Sokos Hotelin 1. Heymo-konseptin hotelli)
- Kokonaisuus valmistui vuonna 2022
- Hotellissa on noin 260 huonetta
- Toimistotilat sijoittuvat 2.–7. kerrokseen
- Kokonaisuuteen kuuluu mm. Well 7 -ravintola, aulapalvelut ja kuntosali pukeutumistiloineen
- Swing Housen toimistot ovat saaneet WELL v2™ Gold-tason laatuluokituksen. Se arvioi rakennuksen tuottamaa hyvinvointia 10 eri osa-alueen kautta.
Granlundin tarjoamat palvelut
- LVI-suunnittelu
- Sähkösuunnittelu
- Valaistussuunnittelu
- Rakennusautomaatiosuunnittelu
- Sprinklerisuunnittelu
- AV-suunnittelu, esim. äänimaiseman suunnittelu ja sävellys
- Energiasuunnittelu
- Turvatekninen suunnittelu
- Talotekninen konsultointi hankinnoissa sekä työmaan valvonta.
Tutustu muihin referensseihimme
Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit
Koulut ja oppilaitokset
Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen
Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut
Teollisuus
Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita
Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto
Teollisuus
Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta
Käyttäjien hyvinvointi korostui Swing Housen suunnittelussa
Käyttäjien hyvinvointi korostui Swing Housen suunnittelussa
Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu
Teollisuus
”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa
Käyttäjien hyvinvointi korostui Swing Housen suunnittelussa
Käyttäjien hyvinvointi korostui Swing Housen suunnittelussa
Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt
Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus
Liiketilat ja kauppa
Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä
Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen
Kunnat ja kaupungit
Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa
Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM
Teollisuus
AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen
Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu
Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet
Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?
Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.