Hyppää sisältöön
ReferenssitKauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

22.6.2020 – Granlundin talotekniikan optimointipalvelu auttaa varmistamaan, että talotekniikasta saadaan hyödyt irti optimaalisella energiankulutuksella.

Toimialat
Liiketilat ja kauppa
Palvelut
Ympäristösertifioinnit, Digitaaliset palvelut
Paikkakunnat
Jyväskylä

Kauppakeskus Seppä Jyväskylässä avattiin loppuvuodesta 2017. Osoituksena kiinteistön vastuullisuudesta ja energiatehokkuudesta sillä on kansainvälinen platinatason LEED-sertifikaatti. Energiatehokkuus ja hyvien olosuhteiden varmistaminen edellyttävät, että kiinteistön talotekniikkaa käytetään oikein.

”Tavoitteenamme oli, että Kauppakeskus Sepän automatiikkaa osattaisiin käyttää energiatehokkaasti ja että kauppakeskuksen olosuhteet olisivat sen käyttäjille hyvät ja viihtyisät”, kertoo kiinteistöä hallinnoivan LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon ympäristöpäällikkö Eero Kokkonen.

Talotekniikan ryhtiliike alkoi kesällä 2019, kun Granlundin asiantuntijat ryhtyivät keräämään ja analysoimaan talotekniikan käyttöön liittyvää dataa.

”Kiinnitimme talotekniikan toimivuuden lisäksi erityistä huomiota ilmanvaihdon tarpeenmukaiseen toimintaan. Koska kauppakeskuksen kävijämäärät vaihtelevat jo yhden päivän aika merkittävästi, on tärkeää, minkä lämpöistä ilmaa ilmanvaihtokoneet tiloihin puhaltavat missäkin vaiheessa päivää”, kertoo ryhmäpäällikkö Samppa Yliniemelä Granlundilta.

Tavoitteenamme oli, että Kauppakeskus Sepän automatiikkaa osattaisiin käyttää energiatehokkaasti. 

Pienillä säädöillä isoja säästöjä

Olosuhdeanalyysien perusteella Granlund teki joukon toimenpide-ehdotuksia. Yksi näistä oli, että sisäilman lämpötila voitaisiin sovittaa vastaamaan paremmin tarvetta sekä ulkolämpötilaa.

”Huomioimme myös sen, miten ihmiset minäkin vuodenaikana pukeutuvat. Esitimme, että ilmanvaihdon teho vaihtelisi tarpeen eli kauppakeskuksen sisälämpötilan sekä ilman hiilidioksidipitoisuuden mukaan. Tällöin huomioidaan myös kiinteistön vaihtelevat käyttäjämäärät”, Yliniemelä kertoo.

Automaatiota on tämän perusteella ohjelmoitu uudelleen.

”Toimenpiteet pudottavat lämmitystarvettamme vuositasolla noin 15 prosenttia ja sähkönkulutustamme noin 10 prosenttia. Euroissa tämä tarkoittaa yhteensänoin 50 000 euron säästöä. Samaan aikaan kauppakeskuksen hyvistä olosuhteista ei ole mitenkään tingitty”, Kokkonen kertoo.

Toimenpiteet pudottavat lämmitystarvettamme vuositasolla noin 15 prosenttia ja sähkönkulutustamme noin 10 prosenttia.

Kokkonen huomauttaa, että vastavalmistuneen kiinteistön ilmanvaihtoon tulee kiinnittää huomioita, jotta esimerkiksi kalusteista ja materiaaleista peräisin olevat yhdisteet saadaan turvallisesti pois sisäilmasta. Ilmanvaihdon optimointia voidaan toteuttaa vasta, kun tästä on varmistuttu.

Talotekniikan käytön optimoinnin ja etäseurannan hyödyt ovat tulleet näkyviin myös koronapandemian poikkeusaikoina.

”Järjestelmä reagoi hyvin käyttäjämääriin, myös esimerkiksi niissä tilanteissa, kun kauppakeskuksessa onkin ollut tavanomaista hiljaisempaa”, Kokkonen selventää.

Optimointi on yhteistyötä

LähiTapiola Kiinteistövarainhoito on hyödyntänyt Granlundin Talotekniikan optimointipalvelua myös esimerkiksi vantaalaisessa toimistorakennuksessa, helsinkiläisessä toimistokorttelissa sekä espoolaisessa kauppakeskuksessa ja pysäköintitalossa. Kaikissa näissä on edetty etäseurannan kautta konkreettisiin energiatehokkuutta lisääviin toimenpiteisiin.

”Esimerkiksi Vantaalla lämpötilaa pystyttiin säätämään tarkoituksenmukaisemmaksi. Helsinkiläisessä toimistokorttelissa Granlund oli puolestaan mukana varmistamassa, että uusittu automaatiojärjestelmä toimii oikein”, Eero Kokkonen kertoo.

Hänen mielestään etäseurannassa on paljon potentiaalia, sillä se auttaa optimoimaan talotekniikkaa ja hiomaan sen toimintaa kustannustehokkaammaksi.

”Etäseurannan avulla pääsee kiinni myös erilaisiin piileviin ongelmiin, vaikkapa lämmön talteenoton vikaantumiseen, mitä olisi muuten vaikea havaita”, hän mainitsee.

Etäseurannan avulla pääsee kiinni myös erilaisiin piileviin ongelmiin.

Talotekniikan optimointi on yhteistyötä ja dialogia. Talotekniikan optimointipalvelu tukee ylläpidon ja kiinteistönhoitajan työtä. On aikaa, resursseja ja osaamista analysoida dataa, jolloin pystytään tarjoamaan uusia ideoita tai uudenlaista näkökulmaa. Toisaalta kiinteistönhoitajalla on arvokasta tietoa juuri kyseisestä kohteesta ja sen ominaispiirteistä.

LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy

LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy on yksi Suomen suurimmista kiinteistövarainhoitajista. Se hallinnoi noin kolmen miljardin arvoista ja miljoonan neliön suuruista kiinteistökantaa Suomessa.

Haluatko kuulla lisää?

Teemu Hausen

Liiketoimintajohtaja, analytiikka ja ohjaus
Granlund Oy

Helsinki, pääkonttori

Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Helsingin Roihupeltoon valmistuu yksi Suomen suurimpia maalämpövoimaloita. Toimimme hankkeessa Lujatalon suunnittelukumppanina.
Referenssi
Vaasa

Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Teollisuus

Pohjanmaalla upeita huvipursia valmistava Baltic Yachts saa Granlundilta tukea kiinteistöjohtamisessa. Tukena arjessa toimii myös Granlund Manager -huoltokirja.
Referenssi
Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita

Palvelu

Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Teollisuus

Laaja energiankierrätysjärjestelmä tekee Okmeticin uudesta piikiekkotehtaan laajennuksesta lähes energiaomavaraisen. Tavoitteet asetettiin korkealle myös talotekniikkavalinnoissa ja toiminnanvarmistuksessa.
Referenssi
Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta

Palvelu

Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Toimiala

Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Vastuullisuutta kannattaa ohjata kaikenkokoisissa hankkeissa. Lappeenrannan virastotalon tilamuutos osoitti, että kiertotalous- ja hiilijalanjälkiohjauksella voidaan laskea päästöjä kymmeniä prosentteja.
Referenssi
Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

GTK Mintecille valmistui Outokumpuun uudisrakennus, joka on osa kansainvälisesti merkittävää Geologian tutkimuskeskusta. Vaativissa laboratoriotiloissa talotekniikka huolehtii olosuhteista ja energiasäästöistä.
Referenssi
Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa

Palvelu

Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Toimiala

Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Kurikassa, Jalasjärvellä ja Jurvassa asuntoja vuokraava ja hallinnoiva Kiinteistö Oy Kärrykartano marssii varmoin askelin kohti suunnitelmallista kiinteistönpitoa. Johtotähtenä on tavoite…
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Ison Omenan energiatehokkuushankkeet vähentävät merkittävästi kauppakeskuksen ostoenergian tarvetta. Uusien järjestelmien huolellinen käyttöönotto varmistaa, että isoista investoinneista saadaan kaikki hyöty irti.
Referenssi
Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Kiinteistönpitoon on käytetty Järvenpäässä Granlund Manageria yli 10 vuotta. Tiedonhallinnan kehittäminen on vaatinut paljon sisua ja käytännön työtä.
Referenssi
Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa

Palvelu

Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM

Toimiala

Teollisuus

Huolellinen suunnittelu, tehokas toteutus ja hyvä yhteistyö. Näillä eväillä Borealis Polymersin tehtaiden vaativa sähköurakka saatiin maaliin toivotussa – eli tiukassa…
Referenssi
Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen

Palvelu

Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Luonnonvarakeskuksen VirtuLab-virtuaaliluontotilassa tutkitaan muun muassa metsäluonnon ja kirkasvalon terveysvaikutuksia. Immersiivinen luontokokemus luodaan valaistus- ja AV-tekniikalla.
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?