Helsingin vankilan peruskorjaus päivitti tilat nykypäivän vaatimuksiin
16.1.2019 – Granlund vastasi yli 100 vuotta vanhan Sörkan vankilan peruskorjauksen rakennuttamisesta ja valvonnasta.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat
Vankien asema ja vankiloiden olosuhteet ovat parantuneet sadassa vuodessa huimasti. Ennen uutta peruskorjausta Helsingin vankilan, eli Sörkan vankilan, pohjoista selliosastoa ei ollut peruskorjattu 1900-luvun alun jälkeen. Vankilan tekniset järjestelmät olivat jo vanhentuneita. Yksi lähtökohta vankilan peruskorjaukselle oli nykypäivän mittapuulla erittäin alkeellisten paljusellien poistaminen.
Vankilarakennus on rakennushistoriallisesti suojeltu, joten työ tehtiin Museoviraston tarkassa valvonnassa. Granlundilla hankkeesta vastannut korjausrakentamisen osastonjohtaja Tapani Muttonen kertoo, ettäprojektissa tuli varmistaa, että vankila pystyy toimimaan samaan aikaan ja työ sujuu turvallisesti.
Sörkan vankilan selliosastojen peruskorjaus oli erittäin monipuolinen projekti, jossa haasteet olivat suurempia kuin normaalissa suojellussa rakennuksessa. ”Emme esimerkiksi päässeet tutkimaan kaikkea etukäteen, koska suunnittelun aikana oli päällä vankilatoimintaa”, Muttonen kertoo.
Helsingin vankilan kahden selliosaston peruskorjaus saatiin valmiiksi reilun kolmen vuoden urakoinnin jälkeen. Pohjoisen selliosaston (nykyinen E-osasto) peruskorjaus valmistui keväällä 2017 ja läntisen selliosaston (C-osasto) syksyllä 2018. Granlund vastasi hankkeen rakennuttamisesta ja valvonnasta.
Haasteet selätettiin tiiviillä yhteistyöllä
Suurin haaste peruskorjauksessa oli vanha rakennus ja sen aiheuttamat yllätykset. Vaikka rakenteita pyrittiin mahdollisuuksien mukaan tutkimaan etukäteen, korjaustyön aikana paljastui hankkeen kustannuksiin ja aikatauluun vaikuttaneita asioita. Esimerkiksi läntisellä selliosastolla maaperästä tuli yllättäen kosteutta, mikä muutti suunnitelmia ja työjärjestystä.
”Hanke saatiin haasteista huolimatta kunnialla maaliin ja lopputulos oli tavoitteiden mukainen. Yhteistyö Granlundin ammattimaisen porukan kanssa sujui hyvin. Työ tehtiin tiiviissä yhteistyössä käyttäjän eli Helsingin vankilan kanssa, ja heidän panoksensa oli myös erinomainen. Ongelmia ratkottiin tehokkaasti yhdessä ja koko ajan huomioitiin vankilan rakennushistoriallinen arvo”, summaa Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Pekka Turunen.
Työn sujuminen ja käytännön työ
Helsingin vankila on käytössä ympäri vuorokauden, mikä asettaa kovia vaatimuksia rakenteelle, pinnoille ja teknisille järjestelmille. Tämän vuoksi vankilan peruskorjauksessa käytettiin Rikosseuraamuslaitoksen (RISE) omaa suunnitteluohjetta soveltuvin osin. Korjaushanketta varten tehtiin esimerkiksi erillinen ohje, jotta selliosastoille saatiin perinteisten metallirakenteisten ovien sijaan vankat, mutta kustannuksiltaan edullisemmat puuovet.
Helsingin Sörnäisessä sijaitsevassa vankilassa on yli 300 vankia. Peruskorjaus vaikutti todella paljon vankilan arkeen ja normaalitoimintaan. Korjaustyö aiheutti haasteita niin tavara- kuin henkilöliikenteeseen myös työmaalla, kun esimerkiksi turvallisuusselvitys piti tehdä kaikille hankkeen osallisille. Käyttäjä oli kuitenkin valmistautunut harmaiden hiusten lisääntymiseen, ja lopputulokseen ollaan Helsingin vankilassa tyytyväisiä.
”Tilojen asianmukaisuus vangeilla ja henkilökunnalla parani huomattavasti, kun ilmanvaihtoa, valaistusta ja muuta korjattiin. Myös osastovalvomot ovat nyt nykyaikaisia. Uudistetut ryhmätyötilat, kuten opetuskeittiö, luokkatila, kirjasto ja musiikkihuone auttavat laitoksen toimintoja eteenpäin”, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen Etelä-Suomen alueen kiinteistöpäällikkö Markku Salo.
Granlundin rooli hankkeessa
- Korjausrakentamisen suunnittelu
- Rakennuttaminen ja valvonta
Haluatko kuulla lisää?
Tapani Muttonen
Tutustu muihin referensseihimme
Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit
Koulut ja oppilaitokset
Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen
Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut
Teollisuus
Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita
Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto
Teollisuus
Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta
Helsingin vankilan peruskorjaus päivitti tilat nykypäivän vaatimuksiin
Helsingin vankilan peruskorjaus päivitti tilat nykypäivän vaatimuksiin
Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu
Teollisuus
”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa
Helsingin vankilan peruskorjaus päivitti tilat nykypäivän vaatimuksiin
Helsingin vankilan peruskorjaus päivitti tilat nykypäivän vaatimuksiin
Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt
Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus
Liiketilat ja kauppa
Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä
Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen
Kunnat ja kaupungit
Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa
Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM
Teollisuus
AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen
Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu
Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä