Hyppää sisältöön
ReferenssitHartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

23.5.2018 – Big Room -työskentelyllä ja monitavoiteoptimoinnilla tehokkuutta hankkeeseen

Toimialat
Teollisuus
Palvelut
Energiakonsultointi, Kustannusohjaus
Paikkakunnat
Tampere, Turku

75-vuotisjuhliaan viettävä Hartela-konserni on Suomen suurimpia rakennusyhtiöitä. Hartela Länsi-Suomi Oy on tehnyt yhteistyötä Granlund Turku Oy:n ja Granlund Tampere Oy:n kanssa jo pitkään esimerkiksi kustannuslaskennassa ja energiaselvityksissä. Ypsilon-hankkeeseen osallistui myös Granlund Consulting Oy.

Turun kaupunki kilpailutti monitoimitalon rakennuttamishankkeen allianssimallilla viime syksynä.
– Olemme tehneet Ypsilon-hankkeessa tiivistä yhteistyötä Granlund-konsernin kanssa kilpailuvaiheesta lähtien, esimerkiksi kustannuslaskennassa, talotekniikan suunnittelussa, energia-asiantuntijuudessa ja Big Room -toiminnassa, kertoo Hartela Oy:n Turun yksikön aluepäällikkö Tommi Saarinen.

– Kustannustasoa on seurattu hankkeen alkumetreiltä asti, ja siinä Granlund Turku Oy:n toimitusjohtaja Pekka Hjelmin panos on ollut merkittävä. Kustannusohjaus on antanut säännöllisin väliajoin tarkkaa tietoa siitä, miten sidotut kustannukset muotoutuvat ja miten eri suunnitteluratkaisut kustannuksiin vaikuttavat.

Energia-asiantuntijana kehitystyöpajoissa

Allianssimallilla toteutetun hankkeen kilpailuvaiheeseen kuului neuvotteluja ja kehitystyöpajoja.
– Granlund Consulting toimi kehitystyöpajoissa energia-asiantuntijana ja Hartelan projektipäällikkö Lauri Piitarin tukena, kertoo Granlund Consulting Oy:n neuvonantopalvelujen toimialajohtaja Piia Sormunen.

– Tehtävämme oli sparrata Hartelan tiimiä yhteistoiminnalliseen työskentelyyn, ja yhteistyö olikin esimerkillistä ja hedelmällistä. Työryhmä HARPPI voitti kilpailutuksen melko selvällä erolla, ja saimme yhteistoiminnallisuudesta hyvät pisteet.

Nopeasti sisälle Big Room -työskentelyyn

Sormunen oli mukana käynnistämässä ja koordinoimassa myös Big Room -työskentelyä.
– Big Room -koordinaattorina suunnittelin yhteisten työpäivien sisällöt ja ohjasin ihmisten työskentelyä. Tavoitteena oli siirtää tietoa tehokkaasti, tehdä päätöksiä ja sopia yhdessä jatkotoimenpiteistä, Sormunen kertoo. 

– Meille hankkeen ehdottomasti näkyvin hyöty oli Piian osaaminen Big Room -työskentelyssä. Allianssissa on tiiviisti mukana myös tilaajan ja käyttäjien edustajia, mutta kenelläkään meistä ei ollut varsinaista kokemusta Big Room -työskentelystä. Piian avulla saimme nopeasti kiinni oikeasta yhteistoiminnallisesta työskentelytavasta. Ilman näin hyvin koordinoitua työskentelyä nopearytmisessä projektissa olisi saattanut syntyä vaikeuksia, Hartelan Saarinen toteaa. 

Kokonaissuunnittelussa ratkaisut optimoidaan eri näkökulmista

Energia-asiantuntijana Consulting vastasi hankkeen energiaoptimoinnista, osallistui teknisten toteutusvaihtoehtojen arviointiin ja toi työskentelyyn kokonaissuunnittelun näkökulmaa.
– Perinteisessä rakentamisessa eri suunnittelualat osaoptimoivat usein suunnittelua omasta näkökulmastaan, mutta nyt etenimme yhdessä energiaoptimoinnista konseptiin ja vasta sitten suunnitteluun kokonaisuutena, Sormunen kertoo.

– Kokemukseni perusteella Granlund on monitavoiteoptimoinnillaan aivan kehityksen kärjessä, mikä antaa hankkeisiin selkeää lisäarvoa. Monitavoiteoptimointimallin hyödyntäminen suunnittelun ohjauksessa varmisti ja optimoi suunnitteluratkaisut sekä huomioi niissä hankkeen tavoitteet ja tilaajan näkemykset. Kaiken yhteensovittaminen oli helppoa, kun päätöksenteon taustalla oli mallinnettua tietoa, Saarinen toteaa. 

Olemme yhteistyöhön erittäin tyytyväisiä. Monitoimitalon suunnittelu on sujunut jouhevasti, vaikka aikataulu on ollut kireä. Kustannuslaskenta on pysynyt hyvin mukana nopeista aikataulumuutoksista huolimatta. Odotan todella positiivisin mielin allianssihankkeemme toteutusvaihetta.

Tommi Saarinen, Hartela Länsi-Suomi Oy:n Turun yksikön aluepäällikkö

Haluatko kuulla lisää?

Piia Sormunen

Kehitysjohtaja, Rakentaminen ja kiinteistökehitys
Granlund Oy

Tutustu muihin referensseihimme

Helsinki, pääkonttori

Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Helsingin Roihupeltoon valmistuu yksi Suomen suurimpia maalämpövoimaloita. Toimimme hankkeessa Lujatalon suunnittelukumppanina.
Referenssi
Vaasa

Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Teollisuus

Pohjanmaalla upeita huvipursia valmistava Baltic Yachts saa Granlundilta tukea kiinteistöjohtamisessa. Tukena arjessa toimii myös Granlund Manager -huoltokirja.
Referenssi
Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita

Palvelu

Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Teollisuus

Laaja energiankierrätysjärjestelmä tekee Okmeticin uudesta piikiekkotehtaan laajennuksesta lähes energiaomavaraisen. Tavoitteet asetettiin korkealle myös talotekniikkavalinnoissa ja toiminnanvarmistuksessa.
Referenssi
Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta

Palvelu

Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Toimiala

Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Vastuullisuutta kannattaa ohjata kaikenkokoisissa hankkeissa. Lappeenrannan virastotalon tilamuutos osoitti, että kiertotalous- ja hiilijalanjälkiohjauksella voidaan laskea päästöjä kymmeniä prosentteja.
Referenssi
Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

GTK Mintecille valmistui Outokumpuun uudisrakennus, joka on osa kansainvälisesti merkittävää Geologian tutkimuskeskusta. Vaativissa laboratoriotiloissa talotekniikka huolehtii olosuhteista ja energiasäästöistä.
Referenssi
Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa

Palvelu

Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Toimiala

Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Kurikassa, Jalasjärvellä ja Jurvassa asuntoja vuokraava ja hallinnoiva Kiinteistö Oy Kärrykartano marssii varmoin askelin kohti suunnitelmallista kiinteistönpitoa. Johtotähtenä on tavoite…
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Ison Omenan energiatehokkuushankkeet vähentävät merkittävästi kauppakeskuksen ostoenergian tarvetta. Uusien järjestelmien huolellinen käyttöönotto varmistaa, että isoista investoinneista saadaan kaikki hyöty irti.
Referenssi
Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Kiinteistönpitoon on käytetty Järvenpäässä Granlund Manageria yli 10 vuotta. Tiedonhallinnan kehittäminen on vaatinut paljon sisua ja käytännön työtä.
Referenssi
Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa

Palvelu

Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM

Toimiala

Teollisuus

Huolellinen suunnittelu, tehokas toteutus ja hyvä yhteistyö. Näillä eväillä Borealis Polymersin tehtaiden vaativa sähköurakka saatiin maaliin toivotussa – eli tiukassa…
Referenssi
Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen

Palvelu

Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Luonnonvarakeskuksen VirtuLab-virtuaaliluontotilassa tutkitaan muun muassa metsäluonnon ja kirkasvalon terveysvaikutuksia. Immersiivinen luontokokemus luodaan valaistus- ja AV-tekniikalla.
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?