Hyppää sisältöön
ReferenssitFinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

5.5.2021 – Uutta syöpälääkettä valmistetaan Savossa ensimmäisenä maailmassa. Suomen johtavat puhdastilasuunnittelijat Granlund Kuopiosta vastasivat FinVectorin uusien tuotantotilojen LVISA- ja puhdastilasuunnittelusta.

Toimialat
Sairaalat ja terveydenhuolto, Teollisuus
Palvelut
Puhdastilasuunnittelu
Paikkakunnat
Kuopio
FinVectorin uudet tilat Kuopiossa. Kuva: FinVector.

Geeni- ja viruslääkkeiden valmistukseen erikoistunut FinVector on aloittanut uuden virtsarakon syövän hoitoon suunnitellun lääkkeen valmistuksen Kuopiossa. Uuden hoitomuodon tärkeimmät markkinat ovat Yhdysvalloissa, jossa lääkkeen potilaskokeet ovat loppusuoralla. FinVectorin omistaja Trizell-konserni hakee parhaillaan lääkkeen myyntilupaa.

”Olemme tienneet jo vuosia, että olemassa olevien puhdastilojemme kapasiteetti ei riitä, kun tähtäämme kaupalliseen tuotantoon”, kertoo FinVectorin hankinta- ja logistiikkatoiminnoista vastaava johtaja Mikko Kämäräinen hankkeen taustoista. Biolääkkeen tuotantoa ole helppo siirtää paikasta toiseen, ja uutta syöpälääkettä ei pystytäkään valmistamaan vielä missään muualla maailmassa. ”Meillä Kuopiossa on ainutlaatuista osaamista.”

Paikallista puhdastilojen suunnittelu- ja rakentamisosaamista

Uuden geenilääkkeen tuotanto luo Kuopioon noin 50 uutta työpaikkaa. Myös suunnittelun ja rakentamisen aikana FinVector halusi hyödyntää paikallista osaamista. ”Harkitsimme suunnittelijaksi kansainvälisiä lääketehdasrakentajia, mutta kun tutustuimme Granlundin sairaalasuunnittelureferensseihin, päädyimme paikalliseen toimijaan”, Kämäräinen sanoo.

Paikallinen yhteistyö saman suunnittelijan kanssa aina konseptisuunnittelusta rakentamisvaiheeseen tarjosi monia etuja. Suunnittelijat tukivat muun muassa urakoitsijoiden valintaa ja tarjousmateriaalien valmistelua. ”Kansainvälisillä yrityksillä ei ole Granlund Kuopion paikallistuntemusta ja verkostoja, joista meidän oli helppo löytää paikallisia urakoitsijoita”, Kämäräinen toteaa.

Noin 25 miljoonan euron hankkeen valmistuminen aikataulussa vaati riittäviä resursseja, jotka varmistettiin Granlundin ja A-Insinöörien yhteistyöllä. A-Insinöörit vastasi rakennuttamisesta ja projektinjohdosta, Granlund rakentamisen aikaisesta puhtaudenhallinnasta ja TATE-valvonnasta.

”Saimme lisäapua aina kun tarvitsimme, palaverit pystyttiin sopimaan nopeasti ja suunnittelijat oli helppo saada kiinni”, Kämäräinen kiteyttää. Tervetullut lisä jouhevaan yhteistyöhön oli Granlundin puhdastilasuunnittelija Mari Jäntin aikaisempi työkokemus FinVectorin puhdastilalaboratoriosta.

”Tunnen FinVectorin valmistusprosessit ja puhdastiloissa työskentelyn periaatteet, joten tehtaan toiminta voitiin ottaa huomioon jo suunnittelussa”, Jäntti sanoo. Kämäräinen kiittelee samaa asiaa. ”Konseptivaiheen workshopeissa kommunikointi oli sujuvaa ja kaikki tuntuivat puhuvan samaa kieltä.”

Puhdastilat suunniteltiin olemassa olevaan rakennukseen

Lähes 800 neliön puhdastilat suunniteltiin Kuopion Technopoliksessa entisten toimisto- ja laboratoriotilojen paikalle. Haasteena oli vaativan tekniikan sovittaminen olemassa olevaan rakennukseen.

Puhdastilasuunnittelu on aina erikoisrakentamista, jossa LVI- ja RAU-suunnittelulla varmistetaan ilmanvirtaussuuntien, huonepaineiden, lämpötilojen ja -kosteuden sekä partikkelien hallinta”, Jäntti kertoo. ”Tehokkaalla ilmanvaihdolla toteutettavien puhtaus- ja huonepaine-erojen on pysyttävä kohdallaan ristikontaminaation estämiseksi.”

Granlund huolehti myös tuotantotilojen laite-, kaluste- ja layout-suunnittelusta. Eri tilojen välille tarvittiin muun muassa useita ilmalukkosulkuja. Myös sähkösuunnittelussa huomioitiin puhdastilojen hygieniavaatimukset. ”Kaikki valaisimet ja pistorasiat pyrittiin integroimaan seiniin”, Jäntti kertoo.

Amerikan ja Euroopan puhdastilastandardit hallussa

Uusien tuotantotilojen suunnittelussa otettiin huomioon sekä eurooppalainen puhdastilojen GMP-luokitus että yhdysvaltalaisen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n määräykset. Englanninkieliset validointidokumentaatiot ja testaukset olivat poikkeuksellisen vaativia. Laadusta ei voinut tinkiä.

”Lääketuotantolaitoksen suunnittelijoiden on tiedettävä, mitä ollaan tekemässä, ja tuotettava laadukasta dokumentaatiota osaksi laatujärjestelmäämme”, Kämäräinen toteaa.

Uudet tilat valmistuivat viime kesänä, ja ensimmäisen vuoden aikana on asennettu prosessilaitteita ja tehty validointeja ja koe-eriä. ”Tärkeimpiä asioita on ollut IV-järjestelmän oikean toiminnan ja sen myötä bioturvallisuuden varmistaminen. Myös tilojen poistoilma suodatetaan”, Jäntti kertoo.

Tilat on otettu hyvin vastaan. ”Tuotantomme edustajat osallistuivat jo tilojen suunnitteluun, ja siksi työntekijämme ovat pystyneet käyttämään uusia tiloja alusta lähtien sujuvasti. Laitteet toimivat kuten on suunniteltu”, Kämäräinen sanoo.

Haluatko kuulla lisää?

Mari Jäntti

Puhdastila-asiantuntija, KSL-suunnittelija
Granlund Kuopio

Helsinki, pääkonttori

Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Helsingin Roihupeltoon valmistuu yksi Suomen suurimpia maalämpövoimaloita. Toimimme hankkeessa Lujatalon suunnittelukumppanina.
Referenssi
Vaasa

Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Teollisuus

Pohjanmaalla upeita huvipursia valmistava Baltic Yachts saa Granlundilta tukea kiinteistöjohtamisessa. Tukena arjessa toimii myös Granlund Manager -huoltokirja.
Referenssi
FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita

Palvelu

Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Teollisuus

Laaja energiankierrätysjärjestelmä tekee Okmeticin uudesta piikiekkotehtaan laajennuksesta lähes energiaomavaraisen. Tavoitteet asetettiin korkealle myös talotekniikkavalinnoissa ja toiminnanvarmistuksessa.
Referenssi
FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta

Palvelu

FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

Toimiala

FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

Vastuullisuutta kannattaa ohjata kaikenkokoisissa hankkeissa. Lappeenrannan virastotalon tilamuutos osoitti, että kiertotalous- ja hiilijalanjälkiohjauksella voidaan laskea päästöjä kymmeniä prosentteja.
Referenssi
FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

GTK Mintecille valmistui Outokumpuun uudisrakennus, joka on osa kansainvälisesti merkittävää Geologian tutkimuskeskusta. Vaativissa laboratoriotiloissa talotekniikka huolehtii olosuhteista ja energiasäästöistä.
Referenssi
FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa

Palvelu

FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

Toimiala

FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

Kurikassa, Jalasjärvellä ja Jurvassa asuntoja vuokraava ja hallinnoiva Kiinteistö Oy Kärrykartano marssii varmoin askelin kohti suunnitelmallista kiinteistönpitoa. Johtotähtenä on tavoite…
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Ison Omenan energiatehokkuushankkeet vähentävät merkittävästi kauppakeskuksen ostoenergian tarvetta. Uusien järjestelmien huolellinen käyttöönotto varmistaa, että isoista investoinneista saadaan kaikki hyöty irti.
Referenssi
FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Kiinteistönpitoon on käytetty Järvenpäässä Granlund Manageria yli 10 vuotta. Tiedonhallinnan kehittäminen on vaatinut paljon sisua ja käytännön työtä.
Referenssi
FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa

Palvelu

Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM

Toimiala

Teollisuus

Huolellinen suunnittelu, tehokas toteutus ja hyvä yhteistyö. Näillä eväillä Borealis Polymersin tehtaiden vaativa sähköurakka saatiin maaliin toivotussa – eli tiukassa…
Referenssi
FinVectorin puhdastiloissa valmistetaan ainutlaatuista geenilääkettä

AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen

Palvelu

Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Luonnonvarakeskuksen VirtuLab-virtuaaliluontotilassa tutkitaan muun muassa metsäluonnon ja kirkasvalon terveysvaikutuksia. Immersiivinen luontokokemus luodaan valaistus- ja AV-tekniikalla.
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?