Assi Groupin kolmas toimistotalo valmistui aikataulussa ja budjetissa
4.4.2023 – Assi Groupilla on nyt kolmen modernin toimistotalon kokonaisuus keskeisellä paikalla Lappeenrannan keskustassa. Kaikkien niiden rakennuttamisessa on luotettu Granlundin asiantuntijoihin.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat
Assi Group on kiinteistöjen vuokraamisen ammattilainen, jolla on nykyaikaisia toimistorakennuksia Lappeenrannan ydinkeskustassa. Vuonna 2020 Vapaudenaukiolle valmistui jo kolmas toimistotalo. Synergiasyistä uudiskohde oli järkevä sijoittaa kahden aikaisemman yhteyteen. Pääseehän talojen alta esimerkiksi kaupungin maanalaiseen pysäköintitaloon.
“Vapaudenaukiolla on myös toimiva julkinen liikenne sekä valmiit kokous- ja aulapalvelut sekä ravintolat”, kertoo Assi Groupin kiinteistöliiketoiminnan johtaja Markku Hokkanen.
Aikataulu piti ylimääräisestä saunaosastosta huolimatta
Hokkasen mielestä rakennuttamispalvelujen toimivuus mitataan hankkeen hankalissa paikoissa, kun suunnitelmia pitää päivittää, hanke viivästyy tai kohtaa muita hankaluuksia. Ne testaavat rakennuttajakonsultin luovuutta, kekseliäisyyttä ja yhteistoimintaa.
Vapaudenaukion kolmanteen toimistotaloon päätettiin esimerkiksi lisätä saunaosasto vielä rakentamisen aloituksen kynnyksellä, mikä vaati nopean suunnitelmien yhteensovituskierroksen.
Aikataulu ja budjetti pysyivät kontrollissa, ja myös muutostöiden hallinta onnistui.
Markku Hokkanen, kiinteistöliiketoiminnan johtaja, Assi Group
“Silti aikataulu ja budjetti pysyivät kontrollissa, ja myös muutostöiden hallinta onnistui”, Hokkanen sanoo. Tulevan käyttäjän toiveita on tärkeää kuunnella niin tilaratkaisuissa kuin materiaalivalinnoissa.
Muuntojoustava ja laadukas lopputulos
Uusi vuokralainen pääsi muuttamaan uusiin tiloihin ajallaan, ja tilojen muuntojoustavuus on osoittautunut toimivaksi. Hokkanen on tyytyväinen myös talon laadukkaaseen yleisilmeeseen ja varusteluun sekä siihen, miten väri- ja materiaalivalinnat vastaavat tilojen käyttäjän toiveita.
“Myös työmaan siisteys ja järjestys olivat silmiin pistävän hyvällä tasolla.
Rakennuttamisessa huomioitiin Assi Groupin energiatehokkuustavoitteet, ja kohteessa on hyödynnetty muun muassa kattosäteilijöitä, automaatiota ja aurinkosähköä.
Luottoa rakennuttamisen osaamiseen jo 20 vuoden ajalta
Assi Groupin ja Granlundin rakennuttamisen asiantuntijoiden yhteistyö alkoi jo Siluc Oy:n aikana, ja Granlundin rakennustekniikan osastonjohtaja Satu Salonsaari on ollut mukana kaikkien kolmen Vapaudenaukion toimiston rakennuttamisessa. Hänen mukaansa rakennuttajakonsultin rooli muistuttaa lennonjohtoa. Sähköposti laulaa, ja kysymyksiä satelee eri suunnista.
Meillä on Granlundin rakennuttamisen asiantuntijoiden kanssa yli 20 vuoden yhteinen historia!
Markku Hokkanen, kiinteistöliiketoiminnan johtaja, Assi Group
“Tehtävämme on ohjata suunnittelua ja toteutusta tilaajan haluamaan suuntaan, ja yhteistyömme toimi Assi Groupin kanssa tässäkin hankkeessa hienosti”, Salonsaari kiittelee.
Myös Hokkasen mukaan luottamus yhteiseen tekemiseen ja toimiviin henkilökemioihin on Granlundin kanssa lujalla pohjalla. “Onhan meillä yli 20 vuoden yhteinen historia!”
Haluatko kuulla lisää?
Satu Salonsaari
Assi Group Oy
- Yksityinen perheomisteinen sijoitusyhtiö
- Vuokraa moderneja toimisto- ja liiketiloja Lappeenrannan keskustassa
- Tarjoaa vuokra-asuntoja monilla paikkakunnilla
- Yli 100 yritysvuokralaista ja yli 100 vuokrakotia
- Vapaudenaukio 2 -toimistotalo sai ensimmäisenä Lappeenrannassa Gold-tason LEED-ympäristösertifikaatin
Granlundin rakennuttamisen palvelut
- Hankekehitysvaiheen tukeminen, esim. kaavatilanteen ja sijaintipaikkaselvitykset
- Suunnittelijoiden kilpailutus ja valinta
- Urakoitsijoiden kilpailutus ja valinta
- Käyttäjätoiveiden huomiointi suunnittelun ja toteutuksen aikana
- Työmaan päävalvonta
- Kustannuslaskenta
Tutustu muihin referensseihimme
Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit
Koulut ja oppilaitokset
Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen
Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut
Teollisuus
Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita
Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto
Teollisuus
Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta
Assi Groupin kolmas toimistotalo valmistui aikataulussa ja budjetissa
Assi Groupin kolmas toimistotalo valmistui aikataulussa ja budjetissa
Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu
Teollisuus
”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa
Assi Groupin kolmas toimistotalo valmistui aikataulussa ja budjetissa
Assi Groupin kolmas toimistotalo valmistui aikataulussa ja budjetissa
Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt
Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus
Liiketilat ja kauppa
Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä
Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen
Kunnat ja kaupungit
Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa
Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM
Teollisuus
AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen
Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu
Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet
Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?
Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.