ABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa
24.5.2018 – Granlund on tarjonnut yli 100 maassa toimivalle ABB-konsernille teollisuuden asiantuntijapalveluja, kuten taloteknistä suunnittelua 1980-luvulta lähtien.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat
Teollisuussähköä ja koestusjärjestelmiä
Olemme tuottaneet ABB:n Service-yksikölle erityisesti LVI-suunnittelun ja teollisuussähkön palveluja, kuten relasuojausta ja katkaisijamodernisointeja. Lisäksi olemme suunnitelleet yhteistyössä ABB:n asiantuntijoiden kanssa useita koestusjärjestelmiä esimerkiksi taajuusmuuttajien, generaattoreiden ja moottoreiden koestuksia varten.
Pitäjänmäen tehtaan peruskorjaukset
Olemme toteuttaneet ABB:n Pitäjänmäen konetehtaaseen useita laajennuksia ja peruskorjauksia, kuten taajuusmuuntajatehtaan modernisoinnin vuonna 2015. Toimistojen LED-valaistus uudistettiin toimimaan KNX-ohjauksella, jolloin valaistuksen säädössä voidaan hyödyntää päivänvaloa ja läsnäolotunnistimia. Sähkönkulutus on laskenut 75 prosenttia.
Suunnittelimme myös tehtaan rakennusautomaation, konsultoimme koestusjärjestelmiä ja toteutimme tilaluokitukset ATEX-tiloissa.
Pitkäjänteistä yhteistyötä teollisuuskiinteistöjen ylläpidossa
ABB:n ja Granlundin pitkäaikaisen kumppanuuden punaisena lankana on energiatehokas kiinteistöjen ylläpito. Autamme johtamaan, suunnittelemaan ja hallitsemaan suurten tehdasalueiden kiinteistöjen ylläpitoa kokonaisuutena. Tarpeen mukaan tarjoamme lisäresursseja, osaamista ja uusinta tietoa talotekniikan trendeistä.
Puitesopimus varmistaa talotekniikan suunnittelu- ja konsultointipalvelujen jatkuvuuden, joustavuuden ja tehokkuuden.
”Tärkeintä on systemaattinen huolto- ja ylläpitojärjestelmä, jonka ansiosta kiinteistöjemme korjaustarpeet tunnetaan ja tarpeelliset työt tulee tehtyä. Kokonaisuus on hanskassa, ja rahaa käytetään oikeaan aikaan oikeassa paikassa”, kertoo ABB:n käytön johtaja Matti Suomalainen.
Lue myös toteuttamastamme Granlund Manager -ohjelmistokehityksestä.
”Tärkeintä on systemaattinen huolto- ja ylläpitojärjestelmä, jonka ansiosta kiinteistöjemme korjaustarpeet tunnetaan ja kokonaisuus on hanskassa.”
Matti Suomalainen, ABB:n käytön johtaja
Granlundin palvelut
- Talotekninen suunnittelu
- Teollisuussähkö
- LVI-suunnittelu
- Sähköverkot ja niiden varmennusratkaisut
- Koetusjärjestelmät
- ATEX-tarkastelut
- Valaistussuunnittelu
- Rakennusautomaatio
Haluatko kuulla lisää?
Pertti Kakkola
Tutustu muihin referensseihimme
Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit
Koulut ja oppilaitokset
Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen
Granlund Manager ohjelmisto, Huoltokirjakoordinointi, Huoltokirja, Vastuullisuuspalvelut
Teollisuus
Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita
Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Laitetiedon hallinta, Granlund Manager ohjelmisto
Teollisuus
Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta
ABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa
ABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa
Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu
Teollisuus
”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa
ABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa
ABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa
Huolellinen käyttöönotto varmistaa Ison Omenan energiahankkeiden hyödyt
Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Energiatehokkuus
Liiketilat ja kauppa
Dynaaminen raportointi tukee kiinteistöjohtamista Järvenpäässä
Granlund Manager ohjelmisto, Kiinteistöjohtaminen
Kunnat ja kaupungit
Borealiksen vaativa sähköhanke onnistui tiukassa aikataulussa
Kilpailutukset ja hankinnat, Projektinjohtopalvelu PJP ja EPCM
Teollisuus
AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen
Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu
Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä