Kansallismuseo
Toimiala
Kaupungit
Kansallismuseossa toteutetaan kahta laajaa rakennushanketta yhtä aikaa yli kolmen vuoden ajan. Samaan aikaan tehdään niin museon peruskorjausta kuin laajennusta. Kaksi hanketta tarkoittaa myös kahden suunnitteluryhmän ja kahden urakoitsijan tiivistä yhteistyötä.
Granlund toimii talotekniikkasuunnittelijana päärakennuksen ja vaunuvajan peruskorjauksissa. Museoympäristössä on tärkeää ylläpitää vaaditut olosuhteet, mutta tekniikka tulee häivyttää näkyvistä. Tämä asettaa omat vaatimuksensa talotekniikan suunnittelulle.
Hankkeen haastavuutta lisää myös vanhan arvorakennuksen ominaisuuksien huomioiminen sekä korjausrakentaminen, jossa yllätyksiltä ei aina vältytä.
4D-suunnittelu on mukana laajennuksen tuotannon suunnittelussa. 4D:tä on hyödynnetty muun muassa runko- ja maanrakennusaikataulun suunnittelussa. Lisäksi 4D:ssä on laskettu näiden töiden hiilijalanjälki.