Hyppää sisältöön
PalvelutKoulutuspalvelut

Koulutuspalvelut

Granlund tarjoaa laadukkaat ja räätälöidyt koulutuspalvelut kiinteistö- ja rakennusalan toimijoille.

Koulutuspalvelut lisäävät tuoretta tietoa ja osaamista

Kiinteistö- ja rakennusala muuttuu jatkuvasti. Edelläkävijän on tärkeä pysyä ajassa mukana, ja tähän tarpeeseen tarjoamme kattavasti erilaisia koulutuspalveluja. Autamme kehittämään tiimisi osaamista, hallitsemaan big dataa ja ottamaan käyttöön uusia tehokkaita työskentelytapoja.

Laajaa pedagogista osaamista

Kaikki koulutuspalvelumme ovat ammattimaisesti tuotettuja kokonaisuuksia. Yhdistämme pedagogisen osaamisen, kannustavan asenteen ja syvällisen asiantuntemuksen käsiteltävästä aiheesta.
Olet saattanut kuulla meitä granlundilaisia puhumassa kiinteistö- ja rakennusalan tilaisuuksissa ja oppilaitoksissa. Aiheinamme ovat olleet esimerkiksi kilpailutukset, energiajohtaminen ja tiedolla johtaminen. Laaja osaamisemme ja kokemuksemme on käytettävissäsi, kun otata käyttöön Granlundin koulutuspalvelut.

Koulutuskokonaisuudet suunnitellaan aina tarpeesi ja tilanteesi mukaan. Hyödynnämme digitaalisia oppimisympäristöjä sekä uusia tiedonhallintatapoja ja työskentelymenetelmiä, kuten työpajat ja Lean. Todistukseksi koulutuksista myönnämme digitaalisia osaamismerkkejä (Digital Open Badges).

Valmennuksia kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaisille

Koulutuspalvelumme lisäävät yrityksesi, yhteisösi tai organisaatiosi osaamista ja päivittää asiantuntijoidenne tiedot vastaamaan tämän päivän tarpeita.

Haluamme uudistaa myös rakennushankkeiden perinteisiä toimintatapoja ja lisätä vuorovaikutusta. Suosittuja valmennuskokonaisuuksiamme ovat esimerkiksi allianssikilpailutuksen tiimien valmennus, Lean rakentamisen menetelmät, rakennushankkeiden tiedonhallinta ja tilannehuoneet.

Tarjoamme kattavasti koulutuksia kiinteistösi ylläpitovaiheen tukemiseen muun muassa vastuullisuusnäkökulmasta. Olemme esimerkiksi pitäneet koulutuksia käytönaikaisista ympäristösertifikaateista räätälöityinä toteutuksina.

Tarjoamme myös yritysvalmennuksia, jotka käsittelevät kiinteistö- ja rakennusalan uusimpia ilmiöitä, toimintamalleja ja edistysaskelia.

Tarjoamamme koulutuspalvelut

  • Allianssitarjouskilpailutiimien valmennus
  • Lean rakentamisen menetelmät
  • Big Room -toiminta
  • Last Planner -aikataulutus
  • Lean terveydenhuollossa
  • Rakennushankkeiden tiedonhallinta
  • Rakennushankkeiden tilannehuoneet
  • Työpajatekniikat

Tutustu referensseihimme

Tampere, Turku

Hartelan allianssihankkeeseen kokonaissuunnittelun näkökulmaa

Palvelu

Energiakonsultointi, Kustannusohjaus

Toimiala

Teollisuus

Big Room -työskentelyllä ja monitavoiteoptimoinnilla tehokkuutta hankkeeseen
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Vexve: BREEAM-koulutus

Palvelu

Ympäristösertifioinnit, Energiajohtamisen palvelut

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Granlund Consulting Oy:n uusissa koulutuksissa käsitellään alueellisia BREEAM-luokituksia ja energiastrategioita tilaajayrityksen lähtökohdista käsin.
Referenssi

Löydä lähin Granlund-toimipaikka ja yhteyshenkilö

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Löydä Granlund-yhteyshenkilö paikkakunnallasi

Mitä tietoa etsit?