Hyppää sisältöön
PalvelutKestävä rakentaminen

Kestävä rakentaminen

Kestävä rakentaminen tarkoittaa vastuullisuuden huomioimista osana rakennushanketta. Autamme edistämään vähähiilisyyden ja energiatehokkuuden lisäksi esimerkiksi rakennushankkeen EU-taksonomiakelpoisuutta, kiertotaloutta ja ympäristösertifiointia.

Kestävän rakentamisen kumppani

Tarjoamme uudis- ja korjausrakentamiseen sekä tilamuutoksiin kattavaa kestävyys- ja elinkaariosaamista. Tuemme kiinteistökehittäjiä ja -sijoittajia, rakennusliikkeitä, kuntia, hyvinvointialueita sekä muita rakennuttajia kestävyystavoitteiden saavuttamisessa, mikä vastaa myös lainsäädännön, rahoittajien ja vuokralaisten kasvaviin vaatimuksiin.

Kaikissa rakennushankkeissa voidaan tehdä jotakin. Autamme ottamaan kestävässä rakentamisessa ensimmäiset askeleet ja tuemme edelläkävijöitä kunnianhimoisissa ESG-teoissa. Kestävä rakentaminen on enemmän kuin vähähiilisyyttä, ja siksi myös palvelumme kattavat vastuullisuuden laajasti.

Lisäksi autamme organisaatioita yksittäisiä hankkeita laajempien vastuullisuustavoitteiden asettamisessa sekä rakennushankkeiden kestävyyttä edistävien toimintamallien ja ohjeiden luomisessa.

Kestävän rakentamisen palvelumme

Vähähiilisyys ja hiilijalanjälkilaskenta rakennushankkeissa

Autamme integroimaan hiilijalanjäljen laskennan osaksi rakennushankkeen toteutusta. Hiilijalanjälkeä on tärkeää seurata, ohjata ja pienentää aktiivisesti koko hankkeen ajan. Vähähiilisyyden ohjaus kattaakin rakentamisen kaikki vaiheet aina suunnittelusta materiaali- ja rakennustuotevalintoihin sekä työmaalle.

Vähähiilisyyden ohjaus tukee rakennushankkeen eri osapuolten kestävyystavoitteiden saavuttamista. Samalla tuotetaan tietoa esimerkiksi ilmastoselvitystä, rakennustuoteluetteloa ja kestävyysraportointia varten.

Rakennushankkeen energiatehokkuus

Energiatehokkuus on kestävän rakentamisen peruspilari, joka vaikuttaa rakennuksen hiilijalanjälkeen ja ylläpitokustannuksiin. Tuemme rakennushankkeen energiatehokkuuteen liittyvää päätöksentekoa energiasuunnittelulla. Optimaalisilla ratkaisuilla vähennetään energiankulutusta ja tuotetaan tarvittava energia mahdollisimman vähäpäästöisesti ja uusiutuvasti.

Energiasäästöjä saavutetaan sekä kiinteistökohtaisilla että alueellisilla energiaratkaisuilla. Hukkaenergioiden talteenotto ja kierrätys tukevat myös energian joustavaa käyttöä: kulutusjoustoa.

Kiertotalous rakennushankkeissa

Kiertotalous ei ole rakennushankkeessa vain jätteiden kierrätystä, vaan mahdollisuus edistää kestävää rakentamista esimerkiksi rakennusosia säästämällä ja uudelleen käyttämällä. Paras lopputulos saavutetaan, kun kiertotalous on osa organisaation strategiaa. Siksi ohjaamme rakennushankkeiden kiertotaloutta aina strategisesta konsultoinnista kiertotaloussuunnitelmiin. Konkreettisia keinoja kiertotalouden edistämiseen ovat esimerkiksi työmaan kiertotalousohjaus ja purkukartoitukset. Rakennus voidaan myös suunnitella purettavaksi alusta lähtien.

Rakennushankkeiden kestävyysraportointi

Rakennushankkeiden raportointivastuut lisääntyvät, kun yhä useammat tilaajat, rahoittajat ja muut toimijat raportoivat EU-taksonomian, CSRD-direktiivin ja erilaisten vapaaehtoisten viitekehysten kautta vastuullisuudestaan tarkoilla kriteereillä. Kestävyysraportointiin liittyvät velvollisuudet heijastuvat koko arvoketjuun, ja siksi ne on huomioitava rakennushankkeen arjessa ja projektiryhmän toimintatavoissa.

Autamme keräämään rakennushankkeesta tarvittavat tiedot ja raportoimaan ne vaaditussa muodossa. Raportointivastuisiin voi kuulua esimerkiksi rakennushankkeen ilmastoriskikartoitus.

Rakennushankkeen ympäristösertifioinnit

Ympäristösertifiointi toimii kestävän rakentamisen viitekehyksenä, joka ohjaa hankkeen vastuullisuutta luotettavalla ja uskottavalla tavalla. Samalla kun edistetään rakennushankkeen ilmastokestävyyttä, parannetaan valmiin kohteen energiatehokkuutta ja arvoa sekä vastataan vuokralaisten laatu- ja vastuullisuusvaatimuksiin.

Rakentamisen kestävyyttä voidaan tukea muun muassa LEED- ja BREEAM-ympäristösertifioinnilla, RTS- ympäristöluokituksella, Joutsenmerkillä tai käyttäjien hyvinvointia edistävällä WELL-sertifioinnilla.

Biodiversiteetin huomiointi rakennushankkeissa

Luonnon monimuotoisuuden huomiointi on nousemassa uudeksi kestävän rakentamisen mittariksi. Autamme arvioimaan rakentamisen vaikutuksia tontilla eläviin kasvi- ja eläinlajeihin sekä niiden elinympäristöihin. Rakennushankkeelle voidaan asettaa tavoitteita liittyen esimerkiksi luonnon kokonaisheikentymättömyyteen ja sen jälkeen mitata niiden toteutumista.

Uusimman tutkimustiedon mukaan suurin osa rakentamisen luontovaikutuksista aiheutuu tontin ulkopuolella esimerkiksi rakennusmateriaalien hankinnan kautta. Luontovaikutusten mittaamiseen ja ohjaamiseen voidaan päästä kiinni rakennuksen tai tuotteen elinkaaren luontojalanjälkilaskennalla. Se antaa käsityksen siitä, mistä luontovaikutukset johtuvat ja miten niihin voidaan vaikuttaa.

Haluatko kuulla lisää?

Charlotte Nyholm

Johtava asiantuntija, Kestävä rakentaminen
Granlund Oy

Teemu Salonen

Osastonjohtaja, kestävä rakentaminen
Granlund Oy
PalvelutKestävä rakentaminen

Markkinatutkimus: kiinteistösijoittajat muita edellä rakennushankkeiden ympäristövastuullisuudessa


Granlundin toteuttaman ympäristövastuullisuuden markkinatutkimuksen mukaan selkeitä ympäristötavoitteita asetetaan rakennushankkeille harvoin. Myös niiden toteutumisen seurannassa olisi kehitettävää.

Lue lisää ja lataa Ympäristövastuullisuus rakentamisessa -markkinatutkimus!

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Löydä Granlund-yhteyshenkilö paikkakunnallasi

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?