Hyppää sisältöön
PalvelutEnergiakonsultointiEnergiatodistus

Energiatodistuksesta kannattaa ottaa kaikki hyöty irti

Energiatodistuksesta on eniten hyötyä, kun se on laadittu oikein ja käyttöä varten – ei pelkästään mappeihin pölyyntymään.

Energiatodistus on ollut vuodesta 2013 lähtien pakollinen uudisrakennuksille. Sitä tarvitaan myös olemassa olevissa kiinteistöissä myynnin ja vuokrauksen yhteydessä. Energiatodistuksen laatii energiatodistuksen laatijan pätevyyden saanut henkilö.

Energiatodistus kertoo, kuinka energiatehokas rakennus on laskennallisesti. Siinä rakennuksen energiatehokkuus, eli E-luku, luokitellaan asteikolla A–G, mikä antaa mahdollisuuden vertailla sitä muihin vastaaviin rakennuksiin.

E-lukulaskennassa tiedot rakennuksen energiankulutuksesta perustuvat standardikäyttöön ja testivuoden sääolosuhteisiin. Olemassa oleviin rakennuksiin pitää aina tehdä kohdekäynti.

Energiatodistuksen laatijan tulee kirjata energiatodistukseen myös energiatehokkuustoimenpide-ehdotuksia ja niiden vaikutuksia.

Laadukas energiatodistus perustuu kohteen ominaisuuksiin, ei taulukkoarvoihin. Siitä on eniten hyötyä, kun se on laadittu oikein ja käyttöä varten – ei pelkästään mappeihin pölyyntymään.

Hyvin tehdyllä ja kiinteistön aitoihin ominaisuuksiin perustuvalla energiatodistuksella voidaan jopa nostaa kohteen energialuokkaa. Tällä voi olla jatkossa merkitystä esimerkiksi kohteen myynnin tai vuokrauksen kannalta.

Hyvin tehdyllä ja kiinteistön aitoihin ominaisuuksiin perustuvalla energiatodistuksella voidaan jopa nostaa kohteen energialuokkaa.

Energiatodistus on voimassa 10 vuotta

Energiatodistus on voimassa kymmenen vuotta sen antopäivästä, ja se on päivitettävä viimeistään sen voimassaolon päättyessä. Joskus päivitykselle saattaa olla tarvetta myös kesken voimassaoloajan.

Yksi aikaistuneempaa päivitystarvetta aiheuttava tekijä on EU-taksonomian eli kestävän kehityksen luokittelujärjestelmän asettamat vaatimukset. Energiatodistuksen merkitys lisääntyy merkittävästi, sillä EU-taksonomian määrittelyt perustuvat nimenomaisesti energiatodistuksen arvoihin.

Energiatodistus suositellaan päivitettävän merkittävien energiatehokkuustoimenpiteiden yhteydessä, kuten ikkunoita uusittaessa tai poistoilmalämpöpumppuja asennettaessa. Uudisrakennuksille energiatodistus päivitetään rakennusluvan jälkeen käyttöönoton yhteydessä.

Kiinteistön säästöpotentiaali esiin samalla kertaa?

Yhä useampi ottaa energiatodistuksen teettämisestä kaiken hyödyn irti ja pyytää samalla kiinteistön energiatehokkuuspotentiaalin tarkastelun. Tarkastelun tekeminen energiatodistuksen laatimisen ohessa tulee edulliseksi suhteessa hyötyihin.

Granlundin kehittämää AI-Energiakartoitus on laskentaohjelma, jossa tekoäly ja algoritmit seulovat nopeasti energiatodistuksista esimerkiksi kiinteistöjen optimaalisimmat remonttikohteet. AI-Energiakartoituksen tuloksena kiinteistönomistaja saa toimenpide-ehdotukset ja laskelman niiden kustannuksista, takaisinmaksuajoista ja saavutettavista päästövähennyksistä.

Referenssi

Tekoäly seuloi 1600 kiinteistön energiansäästökohteet

Hekan vuokra-asuntokiinteistöissä on paljon potentiaalia säästää energiaa, mutta miten energiatehokkuuteen tähtääviin toimenpiteisiin varatut investoinnit kannattaa kohdistaa? Päätöksentekoa helpottaa Granlundin AI-Energiakartoitus.

Ajankohtaisia julkaisujamme energiasta

“Vihreän siirtymän hankerahoitus on kiinni 5 tekijästä”

27.11.2024 – Rahoitusalan asiantuntija Eeva Grannenfelt kokosi yhteen viisi tekijää, joilla voidaan varmistaa innovatiivisten vihreän siirtymän hankkeiden rahoitus.

Uutinen

Viisi oivallusta tulevaisuuden superkortteleista vievät kohti hiilineutraalia kaupunkisuunnittelua

11.06.2024 – Alue-energiajärjestelmä tukee hiilineutraalia kaupunkisuunnittelua. Tulevaisuuden superkortteli rakentuu näiden oivallusten varaan.

Blogi

Energiatodistus, E-lukulaskelma, rakennusluvan energiaselvitys – mikä tarvitaan milloinkin?

22.02.2024 – Kestävän rakentamisen ryhmäpäällikkö Panu Rautio selventää alan terminologiaa. Mihin E-luku perustuu ja miksi juuri sillä mitataan rakennusten energiatehokkuutta? Millaisilla toimenpiteillä…

Blogi

Kestävien ratkaisujen kehittäminen laajenee kiinteistöistä kortteleihin

06.02.2024 – Kaiken kehitystoiminnan ytimessä ovat tällä hetkellä ilmastonmuutoksen vastaiset toimet. Meidän on löydettävä uusia päästövähennyskeinoja.

Blogi

Tunnetko jo energiayhteisöjen monet mahdollisuudet?

22.11.2023 – Energiantuottajien ja -kuluttajien yhteenliittymät eli energiayhteisöt tuottavat suuria taloudellisia hyötyjä. Erityisesti asiakkaitamme kiinnostaa vihreän sähkön jakamistalous.

Blogi

Miltä energia näyttää valotaiteen keinoin?

08.09.2023 – Jyväskylässä järjestettävä Valon kaupunki -tapahtuma pidetään tänä vuonna 28.9.–7.10. Granlundin vuorovaikutteisen teoksen teema on energian eri muodot. Teokseen osallistuvan ihmisen…

Uutinen
Tuomo Niemelä, Granlund

Energiankierrätys leikkaa jopa 95 prosenttia lämmönkulutuksesta

15.08.2023 – Energiankierrätys on osoittanut toimivuutensa jo yli sadassa Granlundin suunnittelemassa kohteessa. Kiinteistön hukkalämmöt voivat kattaa jopa 95 prosenttia lämmöntarpeesta.

Uutinen

Energia-asiantuntija on kiinteistö- ja rakennusalan poikkitieteilijä

14.08.2023 – Jotta energiaa voidaan hyödyntää optimaalisesti ja kestävästi, tarvitaan alan osaajia, energia-asiantuntijoita. Millaista on energia-asiantuntijan työ käytännössä?

Uutinen
Datakeskus

Datakeskusten hukkalämmöissä piilee huikea potentiaali

08.08.2023 – Datakeskusten hukkalämmöillä voitaisiin lämmittää satojen tuhansien suomalaisten kodit. Potentiaali on valtava, sillä tällä hetkellä vain viisi prosenttia hukkalämmöstä hyödynnetään.

Uutinen

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen vastaa Energiaseminaarin yleisön kysymyksiin

01.06.2023 – Hiilinielut, pienydinvoima ja vesivoima kiinnostivat Energiaseminaarin yleisöä 24.5. Markku Ollikainen vastaa nyt kysymyksiin, joita emme ehtineet käsitellä suorassa lähetyksessä.

Uutinen

Haluatko kuulla lisää?

Asta Autelo

Johtaja, energiajohtaminen ja vastuullisuus
Granlund Oy

Löydä lähin Granlund-toimipaikka ja yhteyshenkilö

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Löydä Granlund-yhteyshenkilö paikkakunnallasi

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?