Granlund Oy:n hallitus
Tutustu Granlund Oy:n hallitukseen
Granlund Oy:n hallitus
Joachim Hallengren
Joachim Hallengren toimii tällä hetkellä ruotsalaisen infrarakentamiseen keskittyvän Svevia AB:n toimitusjohtajana. Granlundin hallituksen puheenjohtajan tehtävän lisäksi hän toimii Forenom Group Oy:n hallituksen puheenjohtajana sekä on lisäksi Aspelin Ramm Fastigheter AB:n jäsen. Hallengren on tehnyt pitkän uran NCC:llä eri johtotehtävissä, toiminut Bonava AB:n toimitusjohtajana sekä myös mm. Caverionin hallituksessa. Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi Chalmers tekniska högskolanista.
Joachim Hallengren
Juuso Pajunen
Juuso Pajunen toimii Terveystalon talousjohtajana. Hän on toiminut aiemmin pitkään vastaavissa tehtävissä Pöyryllä sekä Afrylla Ruotsissa. Päätoimensa ohella hän toimii kiertotalousyritys 3Steplt Oy:n hallituksen jäsenenä. Pajusella on perheyrittäjätausta, joten hän on toiminut perheyhtiön hallituksissa 18-vuotiaasta lähtien. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.
Juuso Pajunen
Robin Molvin, ICG
Robin Molvin on toiminut ICG:n Pohjoismaiden toimintojen johtajana (Managing Director and Head of Nordics, ICG European Mid-Market) vuodesta 2019 lähtien. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus pohjoismaisesta pääomasijoittamisesta, ja hän on työskennellyt yhtiöissä, kuten Ratos ja Nordstjernan. Nykyisen roolinsa lisäksi hän toimii hallituksen jäsenenä kahdessa ICG:n sijoitusyhtiössä; tanskalaisessa Godt Smilissä ja norjalaisessa Formuessa. Molvin on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon Tukholman kauppakorkeakoulusta.
Robin Molvin
Viktor Frisenstedt, ICG
Viktor Frisenstedt on toiminut päällikkönä ICG:ssä vuodesta 2021 lähtien keskittyen Pohjoismaiden markkinoihin. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus rahoitusalalta ja hän on työskennellyt yrityksissä, kuten Citi ja HSBC. Frisenstedt toimii tällä hetkellä myös varajäsenenä Godt Smilin hallituksessa. Hän on suorittanut rahoituksen maisterin tutkinnon Tukholman kauppakorkeakoulusta.
Viktor Frisenstedt
Jack Westrén-Doll, Granlund
Jack Westrén-Doll on tehnyt Granlundilla pitkän uran ja toiminut useissa eri tehtävissä vuodesta 1984 lähtien, tällä hetkellä Senior Advisorina. Koulutukseltaan Westrén-Doll on insinööri. Hän toimii Granlundin hallituksen ohella Gravicon Oy:n hallituksen jäsenenä. Granlundin hallituksessa hän on ollut vuodesta 2008 lähtien, viimeisimpänä puheenjohtajan tehtävässä.
Jack Westrén-Doll
Pekka Metsi, Granlund
Pekka Metsi on toiminut Granlund Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2010 alkaen, ja on yhtiön kolmas toimitusjohtaja koko 60 vuoden historiassa. Ennen toimitusjohtajuuttaan hän toimi useita vuosia asiantuntijatehtävissä Granlundin palveluksessa, sekä 2000-luvulla Pöyryllä talotekniikka-yksikön johtajana. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri. Granlund Oy:n hallituksessa hän on ollut vuodesta 2011alkaen. Hän on toiminut aiemmin mm. Green Building Council Finlandin hallituksen puheenjohtajana sekä SKOL ry:n hallituksessa.
Pekka Metsi
Maila Herva, Granlund
Maila Herva on työskennellyt Granlundilla laajasti erilaisissa laatuun ja vastuullisuuteen liittyvissä tehtävissä vuodesta 2016 lähtien. Hän tuo hallitukseen osaamista laatu- ja ympäristöjohtamisesta, vastuullisesta liiketoiminnasta, riskienhallinnasta ja yrityskauppaintegraatioista. Herva on koulutukseltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri ja hän valmistunut tekniikan tohtoriksi vuonna 2011.
Maila Herva
Tommi Miettinen, Granlund
Tommi Miettinen on työskennellyt Granlundilla monipuolisissa tehtävissä ja tuo hallitukseen vahvaa alueellista osaamista sekä valtakunnallista näkökulmaa. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa diplomi-insinööriksi opiskellut Miettinen aloitti vuonna 2005 LVI-suunnittelijana. Projektien vetäjän, ryhmäpäällikön ja osastonjohtajan tehtävien jälkeen on hän toiminut vuodesta 2018 lähtien Granlund Kuopion aluejohtajana.
Tommi Miettinen
Tapani Idman, Granlund
Tapani Idman on toiminut Granlundilla useissa tehtävissä. Hän tuli taloon vuonna 2011 ja on edennyt LVI-suunnittelijasta aina projektipäällikön ja suunnittelujohtajan tehtäviin, sekä nykyiseen rooliinsa rakennus- ja kiinteistökehityspalveluiden liiketoimintajohtajana. Koulutukseltaan Idman on energia- ja LVI-tekniikan diplomi-insinööri. Granlund Oy:n hallituksessa hän on ollut vuodesta 2018 lähtien.
Tapani Idman
Tilaa uutiskirjeemme
Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.