Thainyrkkeily karkottaa asiantuntijan stressin
8.3.2019 – Omat kiinnostuksen kohteeni eivät päällisin puolin kuulosta siltä, että niistä olisi juurikaan apua energia-asiantuntijan ja asiakkuuspäällikön työssäni. Väitän kuitenkin, että ne tekevät minusta keskittymiskykyisemmän työntekijän ja avartavat maailmankuvaani sekä ihmistuntemustani.
Nahkaisten pädien lyöminen ja potkiminen ja erilaisiin kulttuureihin tutustuminen sekä kielten alkeiden opettelu eivät varsinaisesti lisää ymmärrystäni parkkihallin sisälämpötilan- ja kosteudenhallinnasta tai energiatehokkuuslakien ja -standardien saralla. Väitän kuitenkin, että ne tekevät minusta keskittymiskykyisemmän työntekijän ja avartavat maailmankuvaani sekä ihmistuntemustani.
Tavanomaisesti hullaannun jostain urheilulajista ja pyrin siinä paremmaksi, kunnes kyllästyn tai loukkaannun. Tällä hetkellä Muay thai on vienyt sydämeni. Muay thai, eli tunnetummin thainyrkkeily, on satoja vuosia vanha thaimaalainen kamppailulaji, jossa käytetään lyönti- ja potkutekniikoiden lisäksi polvia ja kyynärpäitä vastustajan tyrmäämiseen. Treeneissä ei tietenkään pyritä tyrmäämään toista, ja tekniikoita harjoitellaan kevyesti kaveriin tai kovaa tyynyihin.
Treeneissä täytyy olla läsnä – siis ihan koko ajan. Ajatuksen on oltava täysin keskittynyt nykyhetkeen: jos se harhailee, saa itse nyrkistä tai sohaisee kaverille mustan silmän. Se nollaa pään työpäivän jälkeen, ja työstressi jää treenisalille.
Muay thai on täydellinen vastakohta esimerkiksi juoksemiselle tai joogalle, joissa ei mitään muuta olekaan kuin aikaa ajatella (vaikka ei saisi ajatella, vaan pitäisi olla läsnä). Muay thai on minun meditaatiotani ja mikä parasta, meditoinnin ja kovan treenin saa suoritettua samalla.
Tänä päivänä ylisuorittamista jostain ihmeen syystä arvotetaan. Lähes kaikkien ystävieni ensimmäinen vastaus, kun kysyn, miten menee, on aina: ”No on aika stressaavaa töissä eikä oikein jaksaisi töiden jälkeen tehdä mitään”. Eikö me voitaisi jo vihdoin ymmärtää, että asiantuntijatyön tuottavuus ei parane ylipitkillä työpäivillä vaan sopivalla sekoituksella työtä, treeniä, lepoa ja hyvää ruokaa.
Namaste, Kop khun kha – hei ja kiitos!
Kirjoittaja Eveliina Salerma toimii Granlund Consulting Oy:ssa energiajohtamisen asiakkuuspäällikkönä.