Hyppää sisältöön
Jopa kolmannes luontokadosta johtuu rakentamisesta

Jopa kolmannes luontokadosta johtuu rakentamisesta

7.6.2024 – Vastuulliset rakennusalan yritykset ovat jo ottaneet käyttöön luontovaikutuksia arvioivia mittareita. Tämä vaikuttaa koko rakentamisen arvoketjuun ja pakottaa kaikki muutokseen.

Aihepiiri
Vastuullisuus
Jaa

Hiilijalanjäljen laskeminen on jo tavanomaista rakennusalan hankkeissa. Hyvä niin, sillä ilmastonmuutos on merkittävä luontokadon aiheuttaja.

Tämä ei kuitenkaan enää yksin riitä: biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden huomioiminen on välttämätöntä, ja rakentamisen vaikutusta biodiversiteettiin on seurattava.

Rakentamisen vaikutukset luontokatoon ovat merkittävät, joten muutokset ovat välttämättömiä. Arvioiden mukaan jopa 30 prosenttia luontokadosta johtuu rakentamisesta.

Biodiversiteetti on rakennusalalla huomioitava raaka-aineiden hankinnassa, suunnittelussa, rakentamisessa sekä käytön aikana.

Emma Väliaho ja Charlotte Nyholm

Rakentamisen luontovaikutuksista suurin osa syntyy muualla rakentamisen arvoketjussa kuin tontilla. Luontovaikutusten kartoittaminen laajeneekin kattamaan koko rakentamisen arvoketjun.

Biodiversiteetti on rakennusalalla huomioitava raaka-aineiden hankinnassa, suunnittelussa, rakentamisessa sekä käytön aikana. Materiaali- ja suunnitteluratkaisuilla voidaan vähentää luonnolle aiheutuvaa kuormitusta ja tukea monimuotoisuutta sekä tontilla että materiaalien alkulähteillä.

Muuttuvassa toimintaympäristössä luonnon monimuotoisuuden huomioon ottaminen voi muodostua yritykselle kilpailueduksi.

Uudet mittausmenetelmät mahdollistavat paremman vertailutiedon

Uusien mittausmenetelmien ansiosta yritykset voivat saada parempaa vertailutietoa, joka auttaa ympäristövaikutusten systemaattisessa arvioinnissa ja vähentämisessä.

Luontojalanjäljen laskemiseen kehitetyt arviointimenetelmät käyttävät elinkaariarviomenetelmää (LCA). Luontovaikutuksia voidaan mitallistaa jalanjälkimittarilla.

Luontokatoa ja ekosysteemien monimuotoisuuden vähenemistä voidaan arvioida PDF-yksiköllä (Potentially Disappeared Fraction of Species). PDF ilmaisee, kuinka suuri osuus potentiaalisesti häviävistä lajeista menetetään tietyn toiminnan tai ympäristömuutoksen seurauksena globaalisti. Sen avulla voi vertailla erilaisten toimien vaikutusta biodiversiteettiin.

Luontovaikutuksia voidaan mitallistaa jalanjälkimittarilla.

Edelläkävijät kirittävät koko toimialaa muutokseen

Rakentamisen ympäristövaikutusten raportointivelvoitteet lisääntyvät. Suuret pörssiyritykset raportoivat jo 2025 Euroopan unionin CSRD:n (Corporate Sustainability Reporting Directive) mukaisesti. Velvoite laajenee asteittain koskemaan yhä useampia yrityksiä.

CSRD vaikuttaa koko arvoketjuun, joten mikään yritys ei voi enää keskittyä vain omaan toimintaansa. Jos iso yritys raportoi, myös kaikkien sen alihankkijoiden ja tavarantoimittajien täytyy toimittaa sille luotettavaa tietoa omasta toiminnastaan.

CSRD:n lisäksi käytössä on muitakin viitekehyksiä, kuten TNFD (Taskforce for Nature-related Financial Disclosures) ja SBTN (Science-based Targets for Nature).

Luonnonsuojelulain mukaisen ekologisen kompensaation avulla varmistetaan, että rakentamisen aiheuttamat haitat luonnolle kompensoidaan, eli ihmisen toiminnasta aiheutuneet haitat korvataan. Näin luonnon monimuotoisuuden nettovaikutus on positiivinen tai vähintäänkin neutraali.

Kun yritykset ottavat vapaaehtoisia sitoumuksia käyttöön, ne kirittävät koko toimialaa muutokseen.

Muuttuvassa toimintaympäristössä luonnon monimuotoisuuden huomioon ottaminen voi muodostua yritykselle kilpailueduksi. Lopputuloksena on siis myös entistä vahvempi asema markkinoilla.

Kirjoittajat: Charlotte Nyholm ja Emma Väliaho

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Charlotte Nyholm

Johtava asiantuntija, Kestävä rakentaminen
Granlund Oy

Emma Väliaho

Ympäristöasiantuntija
Granlund Oy

Lue blogejamme:

Miten tehdä edukseen erottautuvaa vastuullisuusraportointia?

21.08.2024 – Tuntuuko sinustakin, että eri toimijoiden vastuullisuusraportit ovat kuin toistensa kopioita? Liian usein ne tosiaan ovat sitä.

Blogi

Vastuullisuudella voi olla ratkaiseva merkitys kiinteistökaupassa

14.08.2024 – Jos jotain voin ennustaa tässä muuttuvassa maailmassa, niin sanon, että vastuullisuudella on aivan selvästi vaikutusta kiinteistön myynnin helppouteen.

Blogi

Onko käytönaikaisille ympäristösertifikaateille vielä tarvetta?

06.08.2024 – Meiltä kysytään usein, miten sertifikaattien käy tulevaisuudessa. Kannattaako niitä yhtä teettä kiinteistökohteisiin vai onko tilalle tulossa jokin parempi tapa todentaa…

Blogi

Löperöistä hiilineutraaliusväittämistä pitää hankkiutua eroon

01.08.2024 – Välillä innostus ehtii uskottavuuden edelle. Nyt on hyvä aika tarkistaa, kestävätkö oman yrityksen hiilineutraaliusväittämät lähempää tarkastelua.

Blogi

Jopa kolmannes luontokadosta johtuu rakentamisesta

07.06.2024 – Vastuulliset rakennusalan yritykset ovat jo ottaneet käyttöön luontovaikutuksia arvioivia mittareita. Tämä vaikuttaa koko rakentamisen arvoketjuun ja pakottaa kaikki muutokseen.

Blogi

Mitä kiristyvät vastuullisuusvaatimukset edellyttävät kiinteistöjen ylläpitopalveluilta?

10.05.2024 – Jatkossa kiinteistöjen ylläpitopalveluja tarjoavilta yrityksiltä edellytetään kestävien käytäntöjen kehittämistä ja avointa viestintää.

Blogi

Ilmastonmuutos kurittaa kiinteistöjä

22.04.2024 – Ilmastonmuutos on valitettava tosiasia, eikä sen seurauksilta voi välttyä: realisoituvat ilmastoriskit näkyvät meillä jo nyt – ja lisää on luvassa.…

Blogi

Tunnetko jo energiayhteisöjen monet mahdollisuudet?

22.11.2023 – Energiantuottajien ja -kuluttajien yhteenliittymät eli energiayhteisöt tuottavat suuria taloudellisia hyötyjä. Erityisesti asiakkaitamme kiinnostaa vihreän sähkön jakamistalous.

Blogi

Missä vaiheessa hiilijalanjälkilaskenta kannattaa tehdä?

30.10.2023 – Tiedätkö, missä vaiheessa ja miten usein hiilijalanjälkilaskentaa pitäisi rakennushankkeessa tehdä? Hiiliohjaus on parhaimmillaan prosessi, joka tuottaa dataa myös seuraavia hankkeita…

Blogi

Uskottava vastuullisuusstrategia on kiinteistöalalla kilpailuvaltti

19.10.2023 – Kiinteistönomistajan on pystyttävä osoittamaan sijoittajille ja vuokralaisille, että se harjoittaa vastuullista liiketoimintaa. Kiristyvä sääntely edellyttää pienemmiltäkin toimijoilta uskottavaa vastuullisuusstrategiaa.

Blogi

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?